Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Ulosottolaitos on takavarikoinut venäläis-suomalaisen oligarkin Gennadi Timtšenkon omistukset entisessä Hartwall-areenassa. Timtšenko omistaa noin 22,5 prosentin osuuden Helsingin Keski-Pasilassa sijaitsevasta monitoimihallista.
Takavarikko on suoritettu MOT-toimituksen tietojen mukaan maaliskuun alussa vain kolme päivää sen jälkeen kun Timtšenko asetettiin Euroopan unionin pakotelistalle. Timtšenko oli ensimmäinen Suomen kansalainen, jota vastaan EU asetti pakotteita.
Ulosottolaitos on myös kieltänyt tekemästä tai ottamasta vastaan mitään maksuja Timtšenkon luxemburgilaiselta White Anchor Holding -yhtiöltä, joka on lainannut rahaa areenan omistavalle Helsinki Halli Oy:lle.
Timtšenkon omistusten arvo halliyhtiössä on noin 10 miljoonaa euroa. Forbes-lehden arvion mukaan hän on yli 15 miljardin euron omaisuudellaan yksi rikkaimmista venäläisoligarkeista.
Timtšenko on ollut areenan osakas vuodesta 2013 lähtien. Timtšenko oli myös KHL-sarjassa pelanneen jääkiekkojoukkue Jokereiden tärkeä rahoittaja vuosina 2013–2019.
Venäläissuomalainen liikemies Roman Rotenberg on myös entisen Hartwall-areenan merkittävä omistaja. Hän on Yhdysvaltain, mutta ei EU:n pakotelistalla. Yhdysvaltain pakotteilla ei ole suoraa juridista vaikutusta liiketoimiin Suomessa. Esimerkiksi pankit kuitenkin välttelevät Yhdysvaltain pakotteiden kohteena olevien henkilöiden ja yhtiöiden kanssa asioimista.
MOT-toimitus ei tavoittanut Gennadi Timtšenkoa kommenttia varten.
Miljoonatuki veronmaksajilta oligarkeille
Suomalaiset veronmaksajat tukivat venäläisten oligarkkien jääkiekkoon liittyviä liiketoimia miljoonilla euroilla. Kyse on koronapandemian takia maksetuista yritysten kustannustuista.
Valtiokonttori myönsi vuosina 2020 ja 2021 areenan omistavalle Helsinki Halli Oy:lle kustannustukea yli 1,6 miljoonaa euroa. Gennadi Timtšenko ja Roman Rotenberg omistavat Helsinki Halli Oy:stä noin 44 prosenttia, mutta heillä on yhtiön äänivallasta 93,9 prosenttia.
Valtiokonttorista kerrotaan, että oligarkkien yritykselle myönnetty tuki vastasi ehtoja.
– Kustannustuen ehdot määritellään kustannustukilaissa. Valtiokonttori ei voi ottaa tukipäätöksessä huomioon muita kuin lain määrittelemiä tukiehtoja. Esimerkiksi yrityksen omistuspohja ei ole kustannustuen myöntämisen tai hylkäämisen peruste, eikä sitä arvioida tukea myönnettäessä, Valtiokonttori kirjoitti lähettämässään sähköpostissa.
Gennadi Timtšenko kuuluu presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin. Useat asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että Putinilla on pääsy Timtšenkon varoihin.
Myös Rotenbergin perhe saa kiittää miljardiomaisuudestaan Putinia.
Oliko tukien maksaminen yhtiöille, joiden taustalla on Putinia lähellä olevia oligarkkeja, viisasta verorahojen käyttöä?
– Mitä tulee kysymyksiin siitä, onko veronmaksajien varoja käytetty soveliaalla tavalla ja oliko Helsinki Hallin tukeminen hyvää tukipolitiikkaa, Valtiokonttori on noudattanut tukea myöntävänä viranomaisena kustannustukilakia, eikä ota kantaa esitettyihin asioihin, Valtiokonttori toteaa sähköpostissaan.
Myös Jokereille veronmaksajien rahaa
KHL-liigassa pelannut Jokerit sai niin ikään 1,5 miljoonan euroa koronatukea. Entinen jääkiekkoilija Jari Kurri omistaa Jokerit nykyisin kokonaan. Huhtikuuhun 2022 saakka 40 prosentin osuuden seurasta omisti venäläisomisteinen kaivos- ja metallialan yhtiö Norilsk Nickel Harjavalta Oy.
Norilsk Nickelin suurin omistaja on Venäjän rikkaimpiin miehiin kuuluva Vladimir Potanin. Hän on harvoja alkuperäisiä 1990-luvulla rikastuneita oligarkkeja, jotka ovat kyenneet pitämään asemansa myös Putinin aikakaudella.
MOT uutisoi syksyllä 2020, että kansainväliset suurpankit ja Yhdysvaltain viranomaiset ovat seuranneet useiden vuosien ajan Vladimir Potaninia rahanpesuepäilyjen takia.
Valtion antama tuki ei kuitenkaan rikkonut pakotesäädöksiä.
– Kun Helsinki Hallille ja Jokereille on myönnetty kustannustukea vuonna 2021, eivät kyseiset yhtiöt tai niiden omistajat olleet EU:n asettamien pakotteiden alaisia, Valtiokonttori totesi lähettämässään sähköpostissa.
Vladimir Potaninia ei ole toistaiseksi lisätty EU:n pakotelistalle. Ainoat maat, jotka ovat asettaneet Potaninia vastaan pakotteita, ovat Australia ja Kanada.
Mitä areenalla tapahtuu?
Liikemies ja nykyinen kansanedustaja Hjallis Harkimo myi Hartwall-areenan Timtšenkolle ja Rotenbergeille vuonna 2013. Myyntihinta oli mediatietojen mukaan 35 miljoonaa euroa. Harkimo nettosi kaupoista miljoonia euroja, mutta areenalla oli muitakin omistajia, kuten mediayhtiö Sanoma.
Helmikuun lopusta lähtien areena on ollut tyhjillään. Tapahtuma toisensa jälkeen on peruttu tai siirretty muualle, sillä kukaan ei halua olla missään tekemisissä pakotelistalle päätyneen omistajan kanssa.
Viime viikonloppuna entinen NHL-pelaaja Teemu Selänne kertoi löytäneensä sijoittajaryhmän, joka olisi valmis ostamaan areenan.
EU:n asettamien talouspakotteiden takia areenan myyminen on kuitenkin varsin hankalaa. Ulosottolain mukaan takavarikoidun omaisuuden omistaja voi pyytää ulosottolaitokselta lupaa sen myyntiin. Mikäli lupa myönnettään, omaisuuden myynnistä saadut rahat tulisivat ulosottolaitoksen haltuun. Takavarikoidun omaisuuden omistaja saisi rahat vasta, kun takavarikko on purettu.
Pakotteiden takia kyseistä menettelyä ei ole koskaan sovellettu Suomessa ja on epäselvää, olisiko menettely pakotteita koskevan EU-säädöksen mukainen.
Hallin omistajina ovat Timtšenkon ja Rotenbergin lisäksi Suomen jääkiekkoliitto (13,02 prosenttia) sekä 557 muuta osakkeenomistajaa (42 prosenttia).
Lue myös: