Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Capitolin mellakassa loukkaantunut poliisi USA:n kongressin kuulemisessa: Maassa makasi poliiseja, jotka vuotivat verta ja oksensivat

Julkiset kuulemiset Capitoliin tammikuussa 2021 tehdystä hyökkäyksestä ovat alkaneet. Luvassa on ainakin kuusi eri kuulemiskertaa.

Yhdysvalloissa alkoi kongressihyökkäyksen selvittely
  • Jussi Nurminen
  • Yrjö Kokkonen
  • Sami Spåra

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yhdysvaltain kongressin tutkimuskomitea on aloittanut julkiset kuulemiset 6. tammikuuta 2021 tapahtuneesta kongressitalon valtauksesta. Tänään perjantaina aamuyöllä kolmelta Suomen aikaa järjestettiin Capitolin mellakasta ensimmäinen suorana televisioitu kuulemistilaisuus.

Nyt käsiteltävä mellakka alkoi siitä, kun kongressi kokoontui loppiaisena 2021 vahvistamaan presidentinvaalien lopputuloksen, jonka mukaan Donald Trump hävisi vaaleissa Joe Bidenille, joka sai yli seitsemän miljoonaa ääntä enemmän.

Trump ei myöntänyt tappiotaan, vaan hän piti raivokkaan puheen kannattajilleen ja kehotti heitä osoittamaan mieltään vilpillisenä pitämästään vaalituloksesta.

Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressirakennuksen sisälle. Väkivaltaisuuksissa kuoli viisi ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui.

Caroline Edwards ja Nick Quested vannovat valaa ennen todistustaan.
Poliisi Caroline Edwards ja dokumentaristi Nick Quested todistivat kongressin tutkintakomitean kuulemisessa. Kuva: Ken Cedeno / AOP

Kongressihyökkäyksen ensimmäisessä kuulemisessa kuultiin kahta avaintodistajaa; mellakassa vakavasti loukkaantunutta Capitolin poliisia Caroline Edwarsia ja dokumentaristi Nick Questedia, joka kuvasi materiaalia äärioikeistolaisryhmä Proud Boysista ennen hyökkäystä sekä sen aikana. Ryhmää syytetään tappavan hyökkäyksen suunnittelusta.

Kaikkiaan syytettynä on 860 Trumpin kannattajaa.

– En voinut uskoa silmiäni. Maassa makasi poliiseja, jotka vuotivat verta ja oksensivat. Näin ystäviäni kasvot täysin veressä. Liukastelin ihmisten veressä, Edwards kuvaili tapahtunutta kuulemisessa.

Quested puolestaan kertoi järkyttyneensä siitä vihasta, jota hän näki äärioikeistolaisen ryhmän jäsenten kasvoilla. Hän kuvaili kuinka väkijoukko muuttui mielenosoittajista mellakoitsijoiksi ja lopulta vallankaappaajiksi.

Valtaajia Capitolin sisätiloissa.
Väkijoukko tunkeutui Capitol Hillille 6. tammikuuta 2021. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA

"Demokratia vaarassa"

– Tammikuun 6. ja valheet jotka johtivat kapinaan ovat asettaneet kaksi ja puolisataa vuotta vanhan demokratian vaaraan, demokraattien edustaja ja komitean puheenjohtaja Bennie Thompson sanoi avauspuheenvuorossaan ennen kuulemisen alkua.

– Capitol-hyökkäys oli vallankaappausyrityksen huipentuma, Thompson jatkoi.

– Trump kutsui väkijoukon koolle, keräsi heidät yhteen ja sytytti tämän hyökkäyksen, komitean varapuheenjohtaja, republikaanipuolueen Liz Cheney sanoi omassa puheenvuorossaan.

Donald Trumpin osuus vallankaappausyritykseen selvitetään nyt

Trumpin entinen neuvonantaja Jason Miller kertoi nauhoitetussa todistuksessa, että Trumpille kerrottiin selvin sanoin hänen hävinneen vaalit.

Varapresidentti Mike Pencen silloinen kansliapäällikkö kertoi komitealle antamassaan lausunnossa, että Pencen uskollisuus demokratialle oli tärkeämpää kuin uskollisuus Trumpille.

Kaksi miestä istuu vierekkäin. Toinen pitää silmiään kiinni.
Kongressitalolla työskennelleet poliisit Harry Dunn ja Aquilino Gonell seurasivat tutkintakomitean kuulemista. Kuva: AOP

Komitea esitti kuulemistilaisuudessa videoita, joita ei ole ennen nähty julkisuudessa.

– Niitä oli vaikea katsoa, rebublikaanien Bennie Thompson sanoi.

Entinen oikeusministeri William Barr kertoi videolla:

– Tein selväksi, etten hyväksy sitä, että vaaleja väitetään varastetuiksi.

Samalla videolla Trumpin tytär Ivanka Trump kertoi luottavansa oikeusministeri Barrin käsitykseen vaalien oikeellisuudesta.

Näin turvakamera, poliisikamera ja mielenosoittajia seuranneet kuvaajat tallensivat Capitolin valtausta 6.1.2021. Kuva: Yle

Monet Trumpin tukijat kiistävät edelleen sekä presidentinvaalien tuloksen että kongressihyökkäyksen laittomuuden. Donald Trump itse julkaisi omalla sosiaalisen median kanavallaan Truth socialissa vain tunteja ennen kongressin kuulemisen alkua tukiviestin. Siinä hän kirjoitti tammikuun 6. päivän tapahtumien olleen "osa suurinta ja parasta kansanliikettä kansakuntamme historiassa".

Edustajainhuoneen republikaaniryhmän puheenjohtaja Kevin McCarthy taas tuomitsi kongressin tutkintakomitean politisoituneimmaksi ja vähiten legitiimiksi komiteaksi Yhdysvaltain historiassa.

Trumpin ja hänen kannattajiensa suosikkitelevisiokanava Fox News ei näyttänyt kongressin tutkintakomitean kuulemista suorana lähetyksenä toisin kuin muut suuret yhdysvaltalaiskanavat.

Lisää aiheesta:

Pence tyrmäsi entisen pomonsa väitteen vaalituloksen kumoamisesta: "Trump on väärässä"

FBI pidätti äärioikeistoryhmän johtajan kongressihyökkäyksen tutkinnassa

Trumpin kannattajien hyökkäys kongressiin oli "turistikierros" ja "rakkausjuhla" – näillä valheilla historiaa yritetään kirjoittaa uusiksi

Kirjeenvaihtajalta: Hirttosilmukkaa kongressin edessä ei saa unohtaa – Yhdysvalloissa keskustelu keskiviikon tapahtumista kytkeytyy erottamattomasti rasismiin