Epäpuhtaalla puunpoltolla on huomattavia vaikutuksia ilmanlaatuun pientaloalueella, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus.
Talvikaudella tehty tutkimus osoitti, että jopa yksittäisistä taloista tulevat päästöt saattavat vaikuttaa merkittävästi lähialueen ilmanlaatuun.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvitti ilman epäpuhtauksien ajallista ja alueellista vaihtelua pientaloalueella Kuopiossa talvikaudella 2020–2021. Mittaukset toteutettiin alueella liikkuvan mittausvaunun avulla. Asuinalueet, joissa puuta poltetaan, ovat samantapaisia ympäri maata.
Tietyt sääolosuhteet aiheuttavat korkeampia pitoisuuksia. Pahimmat päästöt tulevat kylmällä ja tuulettomalla säällä.
– Talvikaudella kylmällä säällä lämmitetään enemmän ja puuta laitetaan takkaan innokkaammin, erikoistutkija Tarja Yli-Tuomi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kuvailee.
Yli-Tuomi vertaa pientalojen puunpolttoa Helsingin Mannerheimintiehen vilkasliikenteisenä päivänä. Esimerkiksi mustahiilipitoisuudet ovat silloin samaa luokkaa.
Yli-Tuomi arvioi, että koko maan tasolla puun polttaminen alkaa olla merkittävin pienhiukkasten lähde.
– Liikenteen päästöjä on saatu kuriin rajoituksilla aika hyvin. Puunpolttoon verrattuna liikenne alkaa olla puhdasta, hän toteaa.
Päästöistä voi aiheutua pahoja terveyshaittoja
Tuore tutkimus vahvisti aiempia tuloksia puun polttamisen haitoista. Erityisesti pientaloalueella ongelmat korostuvat, kun asutusta on paljon.
– Toki vääränlainen puulla lämmittäminen aiheuttaa haittoja myös haja-asutusalueella, missä hallaa tehdään lähinnä itselle ja ilmastolle.
Puunpoltto aiheuttaa terveyshaittoja kaikkina vuodenaikoina erityisesti tiheän asutuksen alueilla ja tyynellä säällä.
– Siellä altistuu enemmän ihmisiä ja päästöt tulevat juuri silloin, kun ihmiset oleskelevat kotonaan eli iltaisin ja viikonloppuisin, Yli-Tuomi avaa tutkimuksen tuloksia.
Terveyshaittoja voi verrata esimerkiksi tupakointiin. Vakavimmat vaikutukset näkyvät vuosien altistumisen jälkeen. Lyhyet altistumiset saattavat aiheuttaa ärsytysoireita, yskää, nuhaa ja silmien kutinaa.
Vuosia jatkuvat päivittäiset korkean pitoisuuden altistumiset saattavat hengityselin -ja sydänsairaalla aiheuttaa jopa kuolemia.
Paremmilla puunpolttotavoilla voi vaikuttaa päästöihin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tarja Yli-Tuomi korostaa, että puunpolttoon ei ole tutkimuksen perusteella tulossa kieltosuosituksia. Tutkijat haluavat nyt korostaa ympäristöystävällisempiä puunpolttotapoja, koska suurimmat ongelmat tulevat taitamattomalla ja välinpitämättömällä puun poltolla.
– Jokainen voisi opetella paremman ja tehokkaamman tavan polttaa puuta. Polttotavoilla voi vaikuttaa huomattavasti siihen, miten paljon päästöjä syntyy, Yli-Tuomi painottaa.
Hän nauraa, että paremmalla puunpoltolla saataisiin naapurisopukin säilyä paremmin.
Tärkein on, että poltetaan vain puhdasta ja kuivaa puuta eli halkoja. Roskia, risuja tai käsiteltyä puuta ei pidä polttaa. Tulisija olisi myös hyvä opetella sytyttämään päältä ellei ohjeessa ole toisin. Lisäksi kitupolttoa on vältettävä.
– Jossain on vielä sellainen uskomus, että se lämmittää paremmin. Ei lämmitä ja aiheuttaa päästöjä, Yli-Tuomi tiivistää.
Lisää ohjeita oikeanlaiseen puunpolttoon on esimerkiksi täällä.
Mitä ajatuksia artikkeli sinussa herättää? Aiheesta voi keskustella 22.6.2022 klo 23:een saakka.
Lue lisää: