Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Nosteessa ollut Pyynikin käsityöläispanimo on taas ilman toimitusjohtajaa – ilman miljoonasijoitusta yhtiö on ajautumassa konkurssiin

Pyynikin käsityöläispanimo teki viime vuonna 3,7 miljoonan euron tappiot.

Olutlavoja varastossa.
Tammikuussa kerrottiin, että Pyynikin käsityöläispanimo on ajanut alas oluentuotannon lähes kokonaan Tampereen Raholassa. Kuva: Marjut Suomi / Yle
  • Anu Leena Hankaniemi

Pyynikin käsityöläispanimon toimitusjohtaja Kari Luttinen on jättänyt tehtävänsä. Luttinen kertoo irtisanoutuneensa maanantaina omasta halustaan ja jatkavansa kehitysjohtajana.

– En kommentoi henkilökohtaista päätöstäni, Luttinen sanoo Ylelle.

Hän ei kommentoi myöskään maanantain yhtiökokousta.

Aamulehti kertoi tiistaina, että panimon yhtiökokous päätti myöhään maanantai-iltana jättää lähipäivinä maksukyvyttömyysperusteilla konkurssihakemuksen, ellei uutta isoa sijoitusta löydy. Kymmenen vuotta toiminut yhtiö päätyy konkurssiin, ellei jostain löydy yllättäen parin miljoonan euron sijoitusta.

Tuhansia pienosakkaita

Yle kertoi toukokuun lopussa, että yritystä voi uhata jopa konkurssi tilapäisten maksuvaikeuksien takia ellei uutta rahoitusta löydy. Uusi toimitusjohtaja aloitti kesällä.

Yle on nähnyt viime vuoden tilinpäätöksen. Pyynikin käsityöläispanimolla on yli kolmen miljoonan euron velat. Yhtiö teki vime vuonna 3,7 miljoonan euron tappiota vajaan 5 miljoonan euron liikevaihdolla.

Panimolla on yli 10 000 osakasta ja moni on sijoittanut siihen, koska yhtiö oli kovassa nosteessa ja trendien aallonharjalla.

Panimo on kasvanut viime vuosina nopeasti ja saanut tuotteitaan kaupaksi myös kansainvälisesti.

Esimerkiksi vuonna 2018 kerrottiin harvinaisestaolutmyyntisopimuksesta kahteentoista Euroopan maahan.

Sitten alkoivat talousvaikeudet. Maksuvaikeuksia on pahentanut viileä kesä, ravintoloiden hidas avautuminen koronan jälkeen ja Ukrainan sodan nostamat hinnat.

Yritys teki myös vastikään ison investoinnin Virossa.

Lue lisää:

Tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo maksuvaikeuksissa, varoittaa osakkaita konkurssin uhasta – toimitusjohtaja: "Suhtaudumme asiaan vakavasti"

Talouskriisissä olevalle Pyynikin käsityöläispanimolle uusi toimitusjohtaja