Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomalaislääkäri Aino Pennanen auttaa Välimerellä siirtolaisia, joiden pääsyn Eurooppaan Italian vaalien ennakkosuosikki haluaisi estää

Avustusjärjestöjen laivat odottavat maihinnousulupaa Italialta jopa viikon mereltä pelastetut siirtolaiset ja pakolaiset kyydissään.

Suomalainen lääkäri Aino Pennanen hoitaa siirtolaisen haavoja Välimeren pelastusaluksessa
Aino Pennanen työssään Välimeren pelastusaluksella. Kuva: Tara Lambourne/SOS Mediterranée
  • Jenna Vehviläinen

ROOMA Kesä ja alkusyksy ovat kiireistä aikaa avustusjärjestöille, jotka pelastavat Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia ja pakolaisia Välimerellä.

Hyvä sää johtaa siihen, että moni lähtee Libyasta tai Tunisiasta yrittämään vaarallista merimatkaa.

Niin myös tänä vuonna. Elo-syyskuun vaihteessa Italiaan saapui päivässä keskimäärin 750 meren ylittänyttä siirtolaista ja pakolaista.

Meren yli tulleiden määrä on kasvanut viime vuodesta, kertoo Italian sisäministeriö. Syyskuun alkuun mennessä siirtolaisia ja pakolaisia oli tullut Italiaan runsaat 66 000, kun viime vuonna vastaavaan aikaan määrä oli noin 43 000.

Suomalainen lääkäri Aino Pennanen toimi elo-syyskuussa toista kertaa Punaisen Ristin kansainvälisissä avustustehtävissä SOS Mediterranée -järjestön pelastusaluksen Ocean Vikingin miehistössä.

– Kolmessa päivässä pelastimme kymmenestä Libyasta lähteneestä veneestä yhteensä 466 ihmistä, Pennanen kertoo Ylelle puhelimitse.

Maihinnousulupaa saa odottaa pitkään

Suomessa muun muassa päivystävänä lääkärinä toimiva Pennanen hoiti laivalla siirtolaisten vammoja. Heillä on esimerkiksi iho-infektioita, veneen polttoaineen aiheuttamia palovammoja sekä kuivumista, koska heidän matkansa merellä on voinut kestää jopa useamman vuorokauden.

Italiaan meren yli tulleiden siirtolaisten ja pakolaisten määrä on kasvanut puolella viime vuodesta.

Lisäksi miehistö jakaa siirtolaisille vaatteita, hygieniatarvikkeita, ruokaa ja vettä sekä tarjoaa tietoa tilanteesta. Välillä järjestetään myös ohjelmaa – esimerkiksi musiikkia, kertoo Pennanen.

– Se aika, kun odotetaan viranomaisilta lupaa päästä maihin, on pitkähkö. Ehtii muodostua aika tiivis tunnelma, kun alle 70-metrisellä aluksella on melkein 500 pelastettua ja miehistö.

Tällä kertaa maihinnousuluvan saaminen Italian viranomaisilta kesti viikon.

Avustusjärjestöt ovat viime vuosina moittineet Euroopan maita siitä, että maihinnousulupien panttaaminen on yksi tapa hankaloittaa pelastustoimintaa Välimerellä.

Esimerkiksi Malta on viime vuosina yhä useammin jättänyt vastaamatta siirtolaisia kuljettaneiden pelastusalusten maihinnousulupapyyntöihin.

Euroopan varauduttava siirtolaisuuden lisääntymiseen

Turvapaikkahakemukset Italiaan ovat liki tuplaantuneet viime vuodesta, kertoo YK:n pakolaisjärjestö. Tänä vuonna maahan on jätetty lähes 37 000 turvapaikkahakemusta.

Suurin osa Välimeren yli tulleista ihmisistä on joko egyptiläisiä, tunisialaisia tai bangladeshilaisia.

Bangladeshilaisia on ollut töissä Libyassa pitkään. Paetakseen maan syvenevää sekasortoa ja heikentyneitä työoloja he lähtevät veneillä kohti Eurooppaa.

– Moni meidän pelastamistamme ihmisistä oli yrittämässä Eurooppaan jo toista, kolmatta tai jopa neljättä kertaa, kertoo lääkäri Aino Pennanen.

Välimeren meripelastusta
Ocean Viking -alus pelasti elo-syyskuun vaihteessa mereltä 466 ihmistä. Joukossa oli useita lapsia, myös tämä kolmeviikkoinen vauva. Kuva: Tara Lambourne/SOS Mediterranée

Välimereen epäillään hukkuneen tänä vuonna noin 1 200 Eurooppaan yrittänyttä pakolaista ja siirtolaista.

Euroopan komissio on viime kuukausina kertonut, että Eurooppaan suuntaava siirtolaisuus tulee lisääntymään ruoka-, elinkustannus- ja talouskriisien vuoksi.

Esimerkiksi Pohjois-Afrikan maissa kehno taloustilanne ja työttömyys ovat vaivanneet jo ennen Ukrainan sotaa. Sodan myötä Ukrainan ja Venäjän tuontiviljasta riippuvaiset maat ovat ajautuneet lisäksi ruokakriisiin.

Italian oikeisto lupaa: “Stop siirtolaisveneille”

Italiassa pidetään parlamenttivaalit tämän viikon sunnuntaina 25. syyskuuta. Välimeren tilanne ja maahanmuutto ovat mielipidemittauksia johtavan oikeistoliittouman tärkeimpiä vaaliteemoja.

Giorgia Meloni ottaa selfietä suuren yleisön edessä.
Gallupsuosikki Giorgia Meloni ottaa selfietä kampanjatapahtumassaan Italian Cosenzassa elokuun lopussa. Kuva: Francesco Arena / EPA

Sekä gallupeja johtava äärioikeistopuolue Italian veljet että oikeistopopulistinen La Lega ovat kampanjoineet Välimeren yli tulevien veneiden pysäyttämisen puolesta.

Italian veljien johtaja Giorgia Meloni haluaa sulkea Euroopan etelärajan. Hän kampanjoi sen puolesta, että Pohjois-Afrikan rannikkoseuduilta lähteville siirtolais- ja pakolaisveneille asetettaisiin merenkulun kielto, eli niitä estettäisiin lähtemästä.

Italialaismediat ovat kuitenkin arvostelleet Melonin ehdotusta mahdottomaksi toteuttaa.

Pakolaispolitiikasta kiistakapula EU:n ja Italian välille

European Council on Foreign Relations -ajatuspajan Rooman-ohjelmajohtaja Teresa Coratella sanoo Ylen haastattelussa, että Italian oikeistohallitus haastaisi EU:ta varmasti turvapaikkapolitiikkaan liittyen.

– EU:n tämänhetkinen turvapaikkapolitiikka ei toimi, ja se varmasti tulee olemaan kiistakapula Rooman ja Brysselin välillä, Coratella sanoo.

EU on maksanut vuosia Libyalle siitä, että maan rannikkovartiosto kuljettaa Eurooppaan pyrkiviä mereltä takaisin Libyaan. Libyan viranomaisilla on käytössään Italian lahjoittamia veneitä.

Ihmisoikeusjärjestöt ja YK ovat toistuvasti kritisoineet EU:ta tästä tavasta estää tulijoiden pääsyä unionin alueelle.

suomalainen lääkäri Välimeren pelastusaluksella.
Lääkäri Aino Pennanen Ocean Viking -pelastusaluksella. Kuva: Tara Lambourne/SOS Mediterranée

Suomalainen lääkäri Aino Pennanen kertoo, että monet pelastetut ovat kokeneet kovia ennen Eurooppaan pääsyään.

– Se, mitä on tapahtunut tulijoiden kotimaassa, matkalla tai Libyassa on monesti aika rankkaa ja traumatisoivaa, Pennanen sanoo.

Pennasen mukaan moni lähtijöistä tietää, millaiset olosuhteet Libyassa ja merellä odottavat.

– He ovat valmiita uhraamaan aika paljon päästäkseen pois kotimaistaan. He asettavat itsensä välittömään hengenvaaraan, kun lähtevät kumiveneellä merelle.

Lue lisää: