Lainakorkojen nousu uhkaa tulla kunnille kalliiksi. Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän puheenjohtajana toimivan Suonenjoen kaupunginjohtajan Juha Piiroisen mukaan tilanne on huolestuttava, sillä hintojen kallistuminen ja korkojen nousu luovat kuntatalouteen merkittävän epävarmuustekijän.
– Kunnilla on tällä hetkellä vuoden 2021 tilinpäätöstietojen mukaan erilaisia laina-, velka-, ja vuokravastuita yli 1,1 miljardin euron edestä. Jos puhutaan kuntakonserneista laajemmin, niin se summa on yli kaksinkertainen eli yli kaksi miljardia, kertoo Piiroinen.
Yhden prosenttiyksikön muutos lainan korkoon tarkoittaa miljardin euron lainamäärällä 11 miljoonan euron korkomenojen kasvua.
Kunnissa mietitään nyt myös tapoja, joilla voitaisiin säästää energiaa.
– Tokihan kunnat, ihan yhtä lailla kuin muutkin toimijat, miettivät niitä energiansäästöön liittyviä toimenpiteitä, mutta tietysti meillä on paljon toimintoja, joita on pidettävä yllä että kaikkea ei voi leikata ja laskea alas. Vaikutusmahdollisuudet on varmaan ihan yhtäläiset mitä tavan kuntalainen ja asukaskin tällä hetkellä joutuu siellä omassa taloudessa miettimään, pohtii Piiroinen.