Kotikentästä ei ollut hyötyä lauantaina RoPSille. Kotkan Työväen Palloilijat sai kulmapotkuista kaksi suoraa maalia, ja pääsi 2-0 johtoon. RoPS onnistui kaventamaan ensimmäisen puoliajan lopulla lukemiin 2-1.
– Painettiin kovasti toinen puoliaika, mutta sitä tärkeitä eli maalia me emme saaneet. Oltiin tuon verran huonompia, sanoo RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki.
Kotka nousee naisten ykkösdivisioonaan, ja RoPS jää kakkosdivisioonaan. RoPS satsasi tähän kauteen kovasti ja yritti tosissaan nousua. Alamäki antaa kuitenkin tunnustusta vastustajille.
– Pelattiin viikko sitten tasapeli heidän kanssa. Kyllä tässä varmaan oli tämän sarjan kaksi parasta joukkuetta vastakkain. Kotka puolusti uhrautuvasti ja isolla sydämellä.