Mitä ja millainen eläin on yliopisto? Mikä on sen tarkoitus ja keitä varten se on olemassa? Mitä hyötyä siitä on?
Tällaisia kyselevät säännöllisin välein poliitikot, elinkeinoelämän edustajat ja somekansa. Ja usein närkästyneellä äänensävyllä, jonka tarkoituksena on viestiä, ettei yliopistoista ole tarpeeksi hyötyä kenellekään heistä.
Nykymaailma on monimutkainen. Poliitikot joutuvat kamppailemaan vaikeiden, toisiinsa lomittuneiden ongelmien kanssa. Jokainen heistä uskoo tietävänsä, miten asiat tulee hoitaa. Koska kovin harva jakaa heidän uskonsa, he haluavat mielipiteilleen yliopistollisen sertifikaatin.
Poliitikot kyllä puhuvat kauniisti tutkimustiedon tarpeesta päätösten avittamiseksi.Tuota tietoa myös tarjotaan heille. Mutta kun se osoittautuu heidän omien uskomustensa vastaiseksi, poliitikot pyyhkäisevät syrjään yhdellä luudanvedolla nämä kaiken maailman dosentit.
Tässä he kanavoivat äänestäjäkuntaansa. Somen totuudenjälkeisessä huumassa se lyttää yliopistoväen pelleiksi ja verorahoja imeviksi iilimadoiksi. Pääosin siksi, että tutkijat kehtaavat väittää someväen yksinkertaisiksi tietämiä totuuksia monimutkaisiksi ja monisävyisiksi. Että esimerkiksi kaikki Suomen ongelmat eivät ratkea eurosta eroamalla.
Elinkeinoelämä katsoo yliopistoa omien suodattamiensa läpi. Niitä on kahdenlaisia: debet ja kredit. Sen puheenvuorot tuntuvat joskus kantautuvan kaukaiselta planeetalta, jonne yliopisto erottuu vain himmeänä pisteenä.
Hyvä esimerkki on äskettäinen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAN tutkijoiden kirjoitus Helsingin Sanomissa. Heidän iskusanansa olivat innovointi ja kaupallistaminen. Sitä on yliopistoissa kuulemma liian vähän. Parhaaseen stand up -komiikan tyyyliin he ehdottivat jopa lisäämään tutkijoiden työpäivään muutaman kaupallistamiseen korvamerkityn lisäminuutin.
Kun he väittävät, että kaupallistamisen ja tutkimuksen edistäminen rinta rinnan parantaisi tieteen laatua, he eivät Narniastaan käsin kykene näkemään, millainen eläin yliopisto on.
Einstein tosin hankki aikoinaan patentin tietyntyyppiselle jääkaapille. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään annettavaa suhteellisuusteorialle. Pientä marginaalia lukuunottamatta kaupallistamisella ei ole mitään merkitystä tieteen kehitykselle.
Yliopistojen historia on lähes tuhatvuotinen. Euroopan vanhin, Bolognan yliopisto, perustettiin vuonna 1088 vapaan opetuksen ja tutkimuksen tyyssijaksi. Nämä kaksi asiaa ovat moottori, joka yliopistoja pitää edelleen käynnissä. Kaikki muu on oheisvahinkoa.
Henkensä pitimiksi nämä professorit joutuisivat kolmen kuukauden ajan kehittelemään uusia, Kiinaan kaupusteltavia muovihärpäkkeitä
Ja näin on kaikkialla maailmassa, kun puhe on huippuyliopistoista. Kun ETLAn kirjoituksessa todetaan amerikkalaisyliopistojen professoreille maksettavan palkkaa vain yhdeksältä kuukaudelta, se ei suinkaan tarkoita, että henkensä pitimiksi nämä professorit joutuisivat kolmen kuukauden ajan kehittelemään uusia, Kiinaan kaupusteltavia muovihärpäkkeitä.
Ei: jo heidän yhdeksän kuukauden palkkansa on paljon suurempi kuin suomalaisprofessorin vuosipalkka. Tarkoituksena on kannustaa heitä hankkimaan lisärahoitusta omaan tutkimukseensa ja samalla korottaa omia palkkojaan entisestään.
Jopa opetus on tutkimukselle alisteista. Kun nuoret unelmoivat yliopistourasta, he unelmoivat tutkimustyöstä. Tämän parhaimmiston varassa lepää yliopiston tuhatvuotinen brändi. He tuottavat aikanaan sen immateriaalisen hyödyn, jota nimitetään sivistykseksi ja kulttuuriksi ja joka on yliopiston perimmäinen tarkoitus.
Miksi se mankuu yliopistoja talkoisiin, jotka kaiken järjen mukaan kuuluvat sille itselleen
Eivät heitä vedä epäkiitolliselle ja usein huonosti palkatulle urapolulle haaveet innovoinnista ja kaupallistamisesta. Niitä varten meillä on kapitalismiksi kutsuttu talousjärjestelmä.
Miksi siis kapitalismin nimiin vannova elinkeinoelämä ei itse satsaa enemmän rahaa innovointiin? Miksi se mankuu yliopistoja talkoisiin, jotka kaiken järjen mukaan kuuluvat sille itselleen? Miksi se ei sijoita johtajiensa ylisuuria ja usein ansaitsemattomia kannustuspalkkioita tutkimukseen? Siellä nekin rahat tuottaisivat enemmän lisäarvoa omistajille.
Kun yliopistoja yritetään muokata yritysten ilmaisiksi tutkimusosastoiksi, haluaisin muistuttaa elinkeinoelämää: olemme jo antaneet teille sähkön. Se on modernin maailman sydänveri ja sen elinehto. Sitä ilman teidän pytinkinne eivät olisi olemassa.
Sähkö ei tule noin vain töpselistä vaan se on pitänyt löytää perustutkimuksella, johon ei liittynyt innovointia, kaupallistamista tai mitään muutakaan konsulttijargonia. Sähköstä olette meille vieläkin velkaa.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.