Norrköping
Norrköping on kaupunki Keski-Ruotsissa Itä-Götanmaan läänissä ja Itä-Götanmaan historiallisessa maakunnassa. Norrköping oli aiemmin itsenäinen kaupunki, mutta nykyään se on osa Norrköpingin kuntaa ja toimii sen keskustaajamana. Kaupunkitaajamassa oli vuoden 2010 lopussa 87 247 asukasta ja samaan aikaan koko kunnassa puolestaan 130 050 asukasta.[1]
Norrköping | |
---|---|
Norrköpingin raatihuone. |
|
Norrköping |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Itä-Götanmaan lääni |
Maakunta | Itä-Götanmaa |
Kunta | Norrköpingin kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 35,68 km² |
Väkiluku | 87 247 |
– Väestötiheys | 2 445,3 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
Norrköping sijaitsee "Ruotsin ainoan vuonon", Bråvikenin perukoilla Motalanvirran (ruots. Motala ström) molemmilla rannoilla. Motalanvirran kosket ovat olleet energianlähde myllyille ja teollisuudelle; korkeusero Glan-järvestä Bråvikenin vuonoon on peräti 22 metriä.
Norrköping on vanhastaan teollisuus-, kauppa- ja satamakaupunki. Tekstiiliteollisuus oli 1960-luvulle asti kaupungin elinkeinoelämän perusta, mutta rakennemuutos teki tilaa muulle teollisuudelle, kuten Whirlpoolille joka valmistaa mm. mikroaaltouuneja sekä laitteita paperiteollisuudelle. Ericssonilla oli kaupungissa tehdas, mutta se on jo lopetettu. Teollisuustaustan takia kaupungissa on merkittävästi suomalaisia maahanmuuttajia, joista useimmat ovat tulleet 1950- ja 1960-luvun vaihteessa.
Historia
muokkaaNorrköping sai kaupunkioikeudet 1384, mutta alueella on ollut asutusta huomattavasti pitempään. Jokilaakso on ilmastollisesti suotuisaa; kaupungin liepeillä Ljundbyssä viljeltiin tupakkaa vuoteen 1947.
Kaupungin suuruuden aika alkoi 1600-luvulla, kun hollantilainen liikemies Louis De Geer asettui sinne. Hän perusti useita teollisuuslaitoksia, mm. paperitehtaan, asetehtaan,[2] vaatetehtaan ja telakan. Tähän aikaan kaupunki oli väkiluvultaan Ruotsin toiseksi suurin. 1800-luvulla tekstiiliteollisuus kasvoi voimakkaasti, ja puolet Ruotsin tekstiilinvalmistuksesta oli Norrköpingissä. Norrköping oli 1800-luvulla Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki, kunnes Malmö ohitti sen 1860-luvun puolivälissä.
Hyvät ajat teollisuudessa jatkuivat 1950-luvulle asti, jolloin tekstiiliteollisuus alkoi hiipua ulkomaisen kilpailun takia. 1970 ei tehtaita ollut enää montaa jäljellä. Niiden sijaan valtio alkoi panostaa voimakkaasti uhanalaisiin teollisuuskaupunkeihin hajasijoituspolitiikalla ja siirsi useita valtion virastoja kaupunkiin, mm. Ruotsin ilmatieteen laitoksen SMHI:n ja TV:n kakkoskanavan.[3][4]
-
Norrköpingin kaupungin vanhaa vaakunaa käyttää nykyään Norrköpingin kunta.
-
Hedvigin kirkko tunnettiin aiemmin saksalaisena kirkkona.
Väestönkehitys
muokkaaKaupunkikuva
muokkaaKaupungin keskusta voidaan määritellä torille, Gamla torget, jonka ympärillä on 1700- ja 1800-luvun rakennuksia. Pääkadun nimi on Drottninggatan, ja se kulkee rautatieasemalta taidemuseolle. Drottninggatanin alkupäässä on kuuluisa kaktusistutus, joka on ollut paikallaan joka kesä vuodesta 1926.[6][7]
Motalanvirran varrella on vanhoja teollisuusrakennuksia, jotka on enimmäkseen muutettu konttori- ja kulttuurikäyttöön.
-
Motalanvirtaa Norrköpingissä.
-
Vanha teollisuusrakennus Strykjärnet.
-
Drottninggatan ja Hospitalgatan.
-
Dalsgatania pohjoiseen kuvattuna.
Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Kolmårdenin eläinpuisto, joka sijaitsee varsinaisen kaupunkialueen pohjoispuolella.
Liikenne
muokkaaKaupungissa on pieni lentokenttä, josta lennetään Visbyhyn, Kööpenhaminaan, Müncheniin, Helsinkiin ja Alicanteen. Helsingin ja Norrköpingin väliä lentää Flybe Nordic. Alicanten ja Norrköpingin väliä lentää Ryanair. Syväsatamaan tulee isojakin rahtialuksia, ja niissä pääsi aiemmin matkustajana myös Helsingistä Norrköpingiin. Moottoritie E4 kulkee kaupungin ohi sen länsipuolelta ohikulkutienä. Eurooppatie E22 Kalmariin ja Malmöhön alkaa Norrköpingistä. Rautateitse pääsee Tukholmaan kahdessa tunnissa InterCity-junalla ja X2000-junalla puolessatoista tunnissa. Junamatka Malmöhön kestää noin 3 tuntia ja Kööpenhaminaan 3 h 40 min. Kaupungin sisäisessä liikenteessä voi matkata myös raitiovaunuilla.
Kaupunginosat
muokkaa- Promenadien välinen alue
- Öster
- Gamla stan
- Saltängen
- Berget
- Nordantill
- Vanhemmat alueet promenadien ympäristössä
- Söderstaden
- Såpkullen
- Kneippen
- Norr
- Marielund
- Röda stan
- Lagerlunda
- Oxelbergen
- Ulompana sijaitsevia alueita
- Klingsberg
- Ektorp
- Vilbergen
- Skarphagen
- Klockaretorpet
- Haga
- Eneby
- Pryssgården
- Lagerlunda
- Ljura
- Vrinnevi
- Hageby
- Navestad
- Smedby
- Teollisuusalueita
- Ingelsta
- Sylten
- Fiskeby
- Risängen
- Butängen
- Slottshagen
Hageby–Navestad on Ruotsin keskusrikospoliisin lokakuussa 2014 julkaistun raportin mukaan aluetta, jonka paikalliset rikolliset ovat ottaneet hallintaansa ja alueilla tapahtuu avoimia välienselvittelyitä, huumekauppaa ja kiristystä. Paikallisia asukkaita ei saada uhkausten vuoksi mukaan oikeuslaitoksen toimintaan eikä poliisi voi toimia hyökkäysten vuoksi.[8]
Lindö ja Herstadberg ovat omia taajamiaan aivan Norrköpingin taajaman ulkopuolella.
Urheilu
muokkaaNorrköpingistä ovat kotoisin jalkapalloseurat IFK Norrköping ja IK Sleipner sekä koripalloseura Norrköping Dolphins.
Syntyneitä
muokkaaYstävyyskaupungit
muokkaa- Esslingen am Neckar, Saksa
- Klaksvík, Färsaaret
- Kópavogur, Islanti
- Linz, Itävalta
- Odense, Tanska
- Riika, Latvia
- Tampere, Suomi
- Trondheim, Norja
Lähde:[9]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Vem var Louis De Geer (Arkistoitu – Internet Archive) Vem var Louis De Geer konster & kongresshus (ruotsiksi)
- ↑ Norrköpings historia[vanhentunut linkki] Turistbyrån, Upplev Norrköping AB
- ↑ SMHI firar 30 år i Norrköping NT 2005(ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Media centralen[vanhentunut linkki]
- ↑ Kaktusgruppen i Norrköping (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ En nationell översikt av kriminella nätverk med stor påverkan i lokalsamhället, Rikskriminalpolisen, Underrättelsesektionen, Oktober 2014[1]
- ↑ Vänorter och samarbetspartners Norrköpings kommun. Viitattu 5.12.2021. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaaBoxholm • Finspång • Kisa (Kindan kunta) • Linköping • Mjölby • Motala • Norrköping • Söderköping • Vadstena • Valdemarsvik • Åtvidaberg • Ödeshög • Österbymo (Ydren kunta) |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |