Vapauduttuaan Nurminen työskenteli vuoteen 1926 kultasepänliikkeen kaivertajana Tampereella ja liittyi samalla sosialidemokraattiseen naisyhdistykseen.[4] Avioiduttuaan 1926 Nurminen muutti puolisonsa työn perässä Helsinkiin.[5] Vuosina 1929−1931 hän työskenteli Suomen Työväen Raittiusliiton lastentyön ohjaajana ja 1931−1953 Sosialidemokraattisen naisliiton kotitalousneuvontatyön johtajana ja luennoitsijana kiertäen maaseudulla pitämässä perheenemäntien kotitalouskursseja.[1][6]
Jatkosodan aikana Nurminen nousi kansanedustajaksi varasijalta, kun Yrjö Räisänen vangittiin joulukuussa 1941.[5] Hänen ensimmäinen eduskuntakautensa kesti sodan päättymiseen saakka, jolloin Räisänen palasi tehtäväänsä.[1] Nurmisella oli vankka kannatus maaseudun naisten keskuudessa, joiden äänillä hänet valittiin eduskuntaan vuoden 1945 vaaleissa. Kansanedustajana Nurminen keskittyi erityisesti parantamaan maatalon emäntien elinoloja. Muun muassa Suomen ensimmäinen vesi- ja viemärilaitoslaki säädettiin hänen maaseudun vesihuoltoverkoston rakentamiseksi tekemänsä esityksen pohjalta. Nurminen oli aktiiviesesti ajamassa myös muun muassa Kätilöopiston rakentamista. Nurminen jätti eduskunnan vuonna 1958, kun hänet SDP:n sisäisten linjaristiriitojen johdosta erotettiin puolueesta. Muiden puolueesta erotettujen tavoin Nurminen jatkoi toimintaansa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisessa Liitossa.[5] Ennen eläkkeelle jäämistään Nurminen työskenteli Kotineuvontaliiton toiminnanjohtajana ja luennoitsijana 1958−1969.[1]
Presidentin valitsijamiehenä Nurminen oli vuosina 1950 ja 1956. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen hän oli 1952−1961. Lisäksi Nurminen oli muun muassa Vallilan sosialidemokraattisen naisosaston puheenjohtaja, Sosialidemokraattisen naisliiton liittoneuvoston ja liittotoimikunnan varapuheenjohtaja sekä TPSL:n liittotoimikunnan varapuheenjohtaja. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä myös politiikan ulkopuolella. Nurminen toimi muun muassa Kulutusosuuskuntien Keskusliiton johtokunnassa, Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana ja Kotitalouskeskuksen puheenjohtajana. Vuonna 1951 toimintansa aloittaneen Äitien Lomahuollon puheenjohtajana Nurminen oli yli 30 vuoden ajan.[4][5]sosiaalineuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1969.[1]
Elli Nurmisen puoliso oli jalkinetyöntekijä Uno Ilmari Nurminen (1902−1929), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1926.[1] Pariskunnalla oli kaksi lasta. Urjalassa syntynyt Ilmari Nurminen oli raittiusliikkeen aktiiveja, joka toimi muun muassa Sosialidemokraattinen raittiusliiton sihteerinä. Hän kuoli nielutulehduksen aiheuttamaan myrkytykseen vain 26-vuotiaana.[7]