Tämä on suositeltu artikkeli.

Aquincum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aquincum
Aquincumin siviilikaupungin rauniot nykyisessä Óbudassa. 1800-luvun lopulla rakennettu museorakennus näkyy puiden ympäröimänä kuvan yläosassa.
Aquincumin siviilikaupungin rauniot nykyisessä Óbudassa. 1800-luvun lopulla rakennettu museorakennus näkyy puiden ympäröimänä kuvan yläosassa.
Sijainti

Koordinaatit 47°33′50.91″N, 19°2′58.14″E
Valtio Unkari
Huippukausi Rooman valtakunta
Kaupunki Budapest
Aiheesta muualla

Aquincum Commonsissa

Aquincum oli roomalainen sotilaslinnoitus (castra) ja kaupunki, joka sijaitsi nykyisen Budapestin III piirissä Óbudassa. Alueella oli päälinnoituksen lisäksi alkuaan erilliset sotilas- ja siviilikaupungit, jotka myöhemmin sulautuivat yhteen, sekä useita pienempiä linnakkeita. Siellä oli myös kaksi amfiteatteria ja akvedukti. Aquincum oli tärkeä osa Tonavaa pitkin kulkenutta limestä eli Rooman rajan puolustusjärjestelmää, ja se oli vuodesta 106 myös Ala-Pannonian provinssin pääkaupunki. Aquincum joutui usein barbaarien hyökkäysten kohteeksi, ja lopulta hunnit valloittivat Aquincumin vuonna 409, minkä jälkeen se autioitui.

Aquincumin rauniot löydettiin uudestaan 1700-luvun lopulla, ja nykyään entisen siviilikaupungin raunioiden keskellä toimii Aquincumin museo. Entistettyjä raunioita on nähtävillä muuallakin Budapestin kaupungin alueella.

Aquincumin kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eraviskit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aquincumin sijainti.

Ennen roomalaisten tuloa nykyisen Budapestin seudulla asui kelttiläisiä eraviskeja, joiden linnoitus ja tärkein asumus (oppidum) Ak-inko (suom. runsaat vedet) sijaitsi Gellértinvuorella.[1] Vuoren juurella oli tärkeä Tonavan ylityspaikka, missä joki oli kapeimmillaan ja kauppareitit yhdistyivät. Kauppiaat ja käsityöläiset asuivat Tonavan yli kulkevan lautan lähistöllä, nykyään Tabániksi kutsutulla alueella.[2]

Tonava vakiintui Rooman valtakunnan rajaksi vuoteen 11 eaa. mennessä, ja Tonavan länsipuolelle perustettiin Pannonian provinssi vuonna 9 jaa.[3][4] Vuosien 41–54 tienoilla Ak-inkon lähelle sijoitettiin 500 miehen ratsuväkijoukko ja myöhemmin auxilia-joukkoja. Vuoteen 89 mennessä alueelle perustettiin linnoitus, jossa oli 6 000 miehen vahvuinen legioona.[3][5] Arkeologisia löytöjä varhaisesta sotilasleiristä, kuten auxiliajoukkojen hautakiviä, tunnetaan ensimmäisen vuosisadan puolivälistä lähtien.[6]

Roomalaiset eivät yleensä kehittäneet valtaamiensa alueiden vanhoja asutuskeskuksia, vaan perustivat kokonaan uusia kaupunkeja saman mallin mukaan kuin muuallakin imperiumissa.[7] Ak-inkossakaan he eivät asettuneet Gellértinvuorelle tai Tabániin vaan vähän pohjoisemmas, nykyisen Óbudan alueelle. Vuoden 100 tienoilla linnoituksen pohjoispuolelle syntyi siviilikaupunki, joka sai nimekseen Aquincum.[8] Kaupungin oletetaan saaneen nimensä aiemman kelttiläisen asutuksen mukaan.[7] Daakian sotien loputtua vuonna 106 Aquincumiin sijoitettiin Legio II Adiutrix, joka palveli siellä vuosisatoja, vaikka osa legioonasta olikin välillä taistelemassa imperiumin eri alueilla.[9]

Poliittisista syistä roomalaiset siirsivät eraviskit entisiltä asuinalueeltaan nykyisen Óbudan alueelle ja Albertfalvaan ensimmäisen vuosisadan alkupuolella.[10] Roomalaisten oli siten helpompi hallita heitä ja varmistaa linnoituksen huolto. Eraviskit pysyivät myöhemminkin roomalaisen siviilikaupungin alaisina, vaikka suora sotilaallinen kontrolli loppuikin Flaviuksen dynastian (69–96) aikana.[2] Hallinnollisesti eraviskien asuinalue muodosti oman yksikkönsä Civitas Eraviscorum, joka mainitaan vielä kolmannellakin vuosisadalla. Eraviskien ja Rooman kansalaisten väliset lainsäädännölliset ja hallinnolliset erot olivat kuitenkin todennäköisesti menettäneet merkityksensä viimeistään Caracallan aikana.[11]

Provinssin pääkaupunki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aquincumista tuli Ala-Pannonian provinssin pääkaupunki vuonna 106, kun keisari Trajanus jakoi Pannonian kahteen osaan, koska siellä olleiden legioonien määrä oli kasvanut liian suureksi. Ala-Pannoniasta tuli keisarillinen provinssi, jonka käskynhaltijalla eli legaatilla oli propreettorin arvo.[12] Ensimmäinen käskynhaltija oli Hadrianus, josta tuli myöhemmin keisari (hallitsi vuosina 117−138).[13] Hän oli myös aikanaan palvellut sotilasleirin varakomentajana.[2] Kaupunki kehittyi yhä nopeammin ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa. Kun keisari Hadrianus vieraili Pannoniassa 124, hän nimitti siviilikaupungin municipiumiksi.[13] Marcus Aureliuksen aikana Ala-Pannonian käskynhaltijaksi nimitettiin propreettorin asemesta prokonsuli.[14]

Vuonna 194 keisari Septimus Severus antoi sekä Aquincumille että Ylä-Pannonian pääkaupungille Carnuntumille (nykyisessä Itävallassa lähellä Bad Deutsch-Altenburgia) korkeamman kaupunginarvon colonia. Hän osoitti siten kiitollisuuttaan Pannoniaan sijoitetuille legioonille, jotka olivat auttaneet hänet valtaistuimelle. 200-luvun alussa keisari Caracalla perusti sotilasleiri Brigetion Ala-Pannoniaan nykyisen Szőnyn paikalle, minkä jälkeen provinssissa oli yhtä paljon legioonia kuin Ylä-Pannoniassa.[13] Samalla Ala-Pannonian sotilaallinen ja poliittinen painoarvo kasvoi.[15] Tästä on osoituksena sekin, että Caracalla vieraili kaupungissa vuonna 214.[13] Aquincumista tuli myös alueen taloudellinen keskus, ja sen asukasluku nousi. Kaupungissa asui lähinnä roomalaistuneita kelttejä sekä roomalaisia veteraaneja perheineen.[3]

Barbaarien hyökkäykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

200-luvun puolivälin jälkeen barbaarit hyökkäsivät toistuvasti Ala-Pannoniaan.[13] Vandaalit hyökkäsivät Aquincumiin 270, ja seuraavana vuonna roomalaiset vetäytyivät Daakiasta.[16] Diocletianuksen hallintouudistuksessa vuonna 294 Pannonia jaettiin neljään osaan, mistä lähtien Aquincum kuului Valeria Pannonian provinssiin.[3][17]

300-luvun alussa roomalaiset perustivat Contra Aquincumin tukikohdan Tonavan vasemmalle rannalle puolustautuakseen barbaarien hyökkäyksiä vastaan. Paikalle syntyi myöhemmin Pestin kaupunki.[18] 300-luvulla Aquincumia linnoitettiin jälleen, mutta vuosisadan jälkipuoliskolla asukkaat alkoivat muuttaa rajakaupungista provinssin sisäosiin.[2] Aquincumin sotilaallisesta merkityksestä kertoo, että 50-luvulta 300-luvun lopulle lähes jokainen keisari vieraili siellä. Vuonna 375 legioonalaiset huusivat vasta neljävuotiaan Valentinianus II:n keisariksi Aquincumissa.[3]

400-luvun alussa roomalaiset tyhjensivät kaupungin[2], ja roomalaisten valta Pannoniassa päättyi lopullisesti hunnien hyökkäyksiin. Attilan johtamat hunnit valloittivat Aquincumin vuonna 409[19] ja koko Pannonian 433.[20]

Roomalaisten perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roomalaisen tien jäännökset Aquincumin siviilikaupungissa.

Roomalaisajan jälkeen Aquincumia ei voida enää pitää kaupunkina, vaikka sen rakennuksia käyttivätkin myöhemmin alueelle tulleet langobardit, avaarit ja unkarilaiset.[21] Aquincumin ja myöhemmän keskiaikaisen Óbudan kaupungin välillä ei ollut jatkuvuutta, sillä useat muuttoaallot tuhosivat antiikin kaupungin ja se jäi vähitellen unohduksiin. On todennäköistä, että Aquincumin jäännöksiä on käytetty rakennusmateriaalina Óbudassa.[22]

Vaikka roomalaistyyppinen kaupunkihallinto ei säilynytkään Budapestin alueella, Rooman perintö on kiistämätön. Maahan tulleet unkarilaiset käyttivät hyväkseen roomalaisten rakennusten jäännöksiä, kun he asettuivat Aquincumin alueelle.[18] On oletettu, että sotilaskaupungin amfiteatteria olisi käytetty unkarilaisten päällikön Kurszánin linnana.[21] Amfiteatteri on yhdistetty myös Niebelungin laulussa mainittuun hunnien linnaan.[23] 900-luvun jälkipuoliskolla ruhtinas Taksony asutti kauppiaita ja lauttamiehiä Tonavan vasemmalle rannalle, missä Contra Aquincumin jäännökset tarjosivat heille suojan.[24] Kun paikalle rakennettiin 1000-luvulla kirkko, siinä käytettiin todennäköisesti vanhan linnoituksen kiviä.[25] Samalla paikalla sijaitsee yhä Pestin Belvárosin seurakuntakirkko.

Myös roomalaisten rakentamat tiet säilyivät pitkään käyttökelpoisina, ja on jopa oletettu että ne olisivat tarjonneet vielä jonkinlaisen pohjan keskiaikaisen Unkarin liikenteelle.[26] Esimerkiksi nykyinen Vörösvárikatu kulkee samaa linjaa kuin roomalainen tie, joka lähti linnoituksen itäisestä portista.[10] Óbudan kaupunki noudattelee Aquincumin katuverkkoa, ja roomalaisten rakennukset määrittivät sen rajat.[18] Ilmeisesti myös roomalaisaikana käyttöön otetut kristilliset jumalanpalveluspaikat jäivät ainakin osaksi käyttöön, sillä suurin osa alueen vallanneista germaaniheimoista oli areiolaisia kristittyjä, vaikka seurakuntaorganisaatio ei sellaisenaan säilynytkään.[26]

Aquincumin jäännökset löydettiin 1700-luvun lopulla, ja ne herättivät pian paljon huomiota. Järjestelmälliset kaivaukset aloitettiin 1860-luvulla. Rauniot suojattiin hallinnollisella päätöksellä 1878, ja Aquincumin museo perustettiin siviilikaupungin alueelle 1894. Kaivaukset ja tutkimukset jatkuvat yhä.[27]

Aquincumin osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnoituksen itäinen portti on osaksi rekonstruoitu.
Linnoituksen kylpylän rauniot.

Sotilaslinnoitus sijaitsi hieman nykyisen Árpádin sillan eteläpuolella.[28] Sen perusti ilmeisesti Legio IIII Flavia Felix, joka siirrettiin Aquincumiin ensimmäisen Daakian sodan päätyttyä vuonna 89. Toisaalta samalta ajalta on merkkejä myös Legio II Adiutrixista, eikä olekaan mahdotonta, että alueella olisi ollut kahden legioonan joukkoja. Tonavan raja oli rauhaton, ja Aquincumin kohdalla oli paras paikka ylittää joki. Linnoitus rakennettiin paikkaan, missä luoteesta kaakkoon kulkeva laakso ylettyi joenrantaan. Laaksoa pitkin oli hyvä kulkuyhteys ylemmäs Tonavan varrelle.[29] Kun II Adiutrix ja IIII Flavia Felix vietiin toiseen Daakian sotaan, niiden tilalle tuli Legio X Gemina. Se palveli Aquincumissa pitkään, sillä sen veteraanien tiedetään asuneen linnoituksen lähistöllä.[30] Hadrianuksen hallitusajalta lähtien II Adiutrix sijoitettiin Aquincumiin vakituisesti, ja IIII Flavia Felix korvasi sen aina, kun se oli sotaretkellä.[31]

Ensimmäinen legioonalaisleiri oli paaluvarustus, mutta kun markomannit olivat hyökänneet alueelle vuosina 166–180, vanhan leirin länsipuolelle rakennettiin uusi, kivinen linnoitus. Sen pinta-ala oli 570 kertaa 476 metriä, ja muurit olivat 1,4 metriä paksut. Linnoitus rakennettiin uudelleen useita kertoja. Huomattavimmat muutokset tehtiin 330-luvulla, kun linnoitusta laajennettiin ja vahvistettiin. Sivujen pituudeksi tuli 720 ja 300 metriä, ja muurit rakennettiin kaksi kertaa entistä paksummiksi.[2]

Linnoitus oli roomalaiseen tapaan neliön muotoinen, ja sen jokaisella sivulla oli portti. Vastakkaisten porttien välillä kulkivat pääkadut, joiden risteyksessä oli komentajan asunto ja päämaja.[32] Pääportti oli itäinen portti, Porta praetoria, jossa oli kolme aukkoa: keskimmäinen hevosille ja kaksi muuta jalankulkijoille. Sen kahta puolta seisoivat kaksikerroksiset, kahdeksankulmaiset tornit. Eteläinen portti Porta principalis dextra on aikanaan korjattu ja rakennettu uudestaan monta kertaa. Portissa oli kaksi 3,5 metriä leveää sisäänkäyntiä, mutta toinen niistä muurattiin umpeen 300-luvun alussa.[10]

Muurien ja vallihaudan ympäröimässä linnoituksessa oli 6 000 sotilaan varuskunta, ja yhteensä siellä asui noin 10 000 ihmistä. Leirissä oli suuri kylpylä, sairaala, parakkeja, kauppoja, aseseppien pajoja sekä vilja- ja muita varastoja.[2] Linnoituksen kylpylä Thermae Maiores löydettiin ensimmäisissä kaivauksissa 1700-luvun lopulla, ja nykyään se tunnetaan lähes kokonaisuudessaan. Kylpylässä oli kylmä, lämmin ja kuuma vesiallas, voimistelusali ja sauna. Tilavissa saleissa oli keskuslämmitys eli hypokausti.[10]

Linnoitus hylättiin vähitellen 400-luvun jälkipuoliskolla.[2]

Sotilaskaupunki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten muissakin Tonavan ja Reinin varren kaupungeissa, Aquincumin linnoituksen lähellä oli kaksi siviiliasutusta: sotilaskaupunki (canabae) ja siviilikaupunki. Sotilaskaupunki sijaitsi linnoituksen vieressä, eikä sillä ollut kaupunkioikeuksia. Siellä asui sotilaiden perheenjäseniä, käsityöläisiä ja kauppiaita. He käyttivät samaa hautausmaata kuin sotilaatkin.[13]

Sotilaskaupunki levisi 140 hehtaarin alueelle. Sen lounaisosassa oli tiilentekijöiden, savenvalajien, seppien ja lasinpuhaltajien pajoja sekä leipureiden uuneja. Itäosassa oli satama ja varastoja.[13] Kaupungin kehittymiseen vaikutti paljon Ala-Pannonian provinssin perustaminen vuonna 106.[10] Toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteessa sotilaskaupunki kasvoi lisää, ilmeisesti osaksi keisari Caracallan vierailun seurauksena, ja aiemmat puu- ja maarakenteet korvattiin kivisillä 300-luvun alussa. Asukastiheys nousi, vesijohtoja ja viemäreitä rakennettiin, ja lämmitys yleistyi. Vesijohdot toivat vettä Arpád-forrásin lähteestä, ja vesi kulki asuintaloihin lyijyputkia pitkin. Tonavan rannalla oli kaksi- tai useampikerroksisia palatseja, jotka olivat jopa mahtipontisempia kuin siviilikaupungissa. Kaupungista ulos johtavien teiden varsilla oli pajoja, postiasemia ja majataloja.[13]

Sotilaskaupungin restauroidut rauniot ovat enimmäkseen peräisin 100- ja 200-luvuilta. Poikkeus on vuoden 360 tienoilla rakennettu varhaiskristillinen hautakappeli cella trichora.[10]

Hadrianuksen palatsi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisarin patsas, joka on seissyt Hadrianuksen palatsin sisäpihalla.

Sotilaskaupungin itäpuolella, nykyisellä Hajógyárisaarella oli keisarin käskynhaltijan palatsi. Sitä kutsutaan Hadrianuksen palatsiksi, koska hän toimi ensimmäisenä propreettorina vuosina 106–108. Rakennuksen vanhimmat osat ovatkin tältä ajalta, mutta suurimmat rakennustyöt on tehty 100-luvun loppupuolella ja 200-luvulla. Palatsi sijaitsi Tonavan rannalla Barbaricumin, barbaarien maan, rajalla, ja se julisti jo pelkällä sijainnillaan Rooman valtaa ja mahtavuutta. Saareen pääsi luultavasti mantereelta, sotilaskaupungin puolelta siltaa pitkin Tonavan pienemmän haaran yli. Kun Tonavan pinta nousi 200-luvun loppupuolella, palatsi jouduttiin hylkäämään.[10]

Hadrianuksen palatsi oli kauttaaltaan koristettu mosaiikeilla ja freskoilla. Sen pinta-ala oli 8 000–10 000 neliömetriä, ja se oli yksi imperiumin suurimmista käskynhaltijan palatseista.[33] Muurien ympäröimässä palatsissa oli käskynhaltijan asunto, edustushuoneita ja talous- ja varastotiloja. Huoneita oli lähes sata. Edustusosan loisteliaat huoneet olivat itäpuolella, ja niiden keskellä oli suuri vastaanottosali. Tällä puolella oli myös palatsin 75 metriä leveä julkisivu, jonka edessä oli portiikki ja jonka ensimmäisessä kerroksessa oli pylväiden reunustama käytävä. Julkisivun kulmissa oli tornit, joista näki pienelle sisäportille. Palatsin pohjoissiivessä oli asuintiloja, kylpylä ja vesitorni. Huolto- ja varastotilat olivat palatsin eteläosassa. Rakennuksen keskellä oli suuri sisäpiha, jonne oli pystytetty keisarin alttari. Sieltä on löydetty rikkoutunut keisarin patsas, joka on nykyään näytteillä Aquincumin museossa.[10]

Palatsin edustussiivessä oli viisi laajaa vastaanottosalia, joiden lattiat on koristeltu mosaiikeilla jo 100-luvun alussa, jolloin ne olivat suurta ylellisyyttä. Mosaiikkeja hallitsevat kaksiväriset, geometriset kuviot, jotka on tehty valkoisesta kalkkikivestä ja mustasta basaltista. Ne ovat varmasti vakuuttaneet barbaarien lähetystöt Rooman kulttuurin ylemmyydestä. Ne ovat kuitenkin olleet samalla niin hienovaraisia, että ne eivät ole kilpailleet vierailijan huomiosta seinämaalauksien ja ylellisen sisustuksen kanssa. Mahtipontiset vastaanotot, joita näissä saleissa pidettiin, ovat siis olleet mahdollisimman näyttäviä.[15]

Kun palatsin pohjoissiiven kylpylää on kunnostettu ja uusittu 200-luvulla, sinne on tehty myös uudet mosaiikkilattiat. Vaikuttavan, kahdeksankulmaisen eksedran lattiakaivon ympärillä on ollut merimaisemaan liittyviä kuvia. Mosaiikin säilyneessä osassa on muun muassa delfiini ja kultakala. Mosaiikki on enimmäkseen mustavalkoinen, mutta siinä näkyy jo alkava monivärisyys. Keltaisia korostuksia on nauhassa, joka kehystää kuvaa, ja myös delfiinin ruumiissa. Delfiinin ja kultakalan silmät ovat punaiset. Mustavalkoisten kuvioiden tyyli ja toteutus on sopusoinnussa ensimmäisen vuosisadan geometristen mosaiikkien kanssa.[15]

Palatsin ensimmäisissä kaivauksissa paljastui kaksi pyöreää allasta, joiden mosaiikein koristellut pohjat edustavat uutta tyylisuuntaa. Aiemmin suosittujen viileiden, geometristen kuvioiden sijalla on syvänpunaisia ja keltaisia lumpeita, jotka kukkivat caldariumin kosteassa ilmassa ja tuovat mieleen Niilin laakson. Toinen näistä mosaiikeista on viety Wieniin jo 1800-luvulla.[15]

Herakleen huvila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herakleen huvilan raunioita.

Hadrianuksen palatsia vastapäätä mantereen puolella oli rivi koristeltuja palatseja, kylpylöitä, temppeleitä ja ylempien virkamiesten asuntoja. Yhtä niistä kutsutaan nykyään Herakleen huvilaksi, koska sen erään huoneen lattiassa on ollut Heraklesta esittävä mosaiikki. Herakleen huvilan ydinosa on rakennettu toisen vuosisadan alkupuolella. Kolmannen vuosisadan alussa, kun virallinen hallinto on todennäköisesti siirretty sotilaskaupunkiin, rakennusta laajennettiin, siihen tehtiin lattialämmitys ja sen lattiat koristeltiin mosaiikein.[10]

Kahdessa asuinhuoneessa lattiamosaiikista on jäljellä vain sirpaleita, mutta kolmannessa puolet kuviosta on säilynyt. Säilynyt osa esittää Herakleen ja kentauri Nessoksen taistelua. Se on ilmeisesti tehty Aleksandriassa, joten se on Pannonian ainoa provinssin ulkopuolelta tuotu mosaiikki. Mosaiikin kirkkaat värit muistuttavat hellenistisiä seinämaalauksia. Mosaiikki on tehty huolellisesti hiotuista ja yhteensovitetuista, pienistä kivenpaloista, joita on 8–9 palaa yhtä neliösenttiä kohden.[15] Tablinumin lattiamosaiikki on esittänyt iloisia ja juopuneita Dionysoksen juhlia. Säilyneessä osassa Amor tarjoaa viinirypäleterttua lähestyvälle naarastiikerille. Myös kylpylöissä oli mosaiikkilattiat, ja apodyteriumin mosaiikki on melkein koskematon. Siinä on kaksi nyrkkeilijää. Voittaja seisoo uljaassa asennossa ja pullistelee lihaksiaan, ja hänen vastustajansa on kaatunut tyrmättynä ja pää veressä lattiaan.[10]

Herakleen huvilan seinät oli koristeltu freskoin ja ovien ja ikkunoiden puitteet, syvennykset ja ikkunalaudat oli koristeltu kukkakuvioin. Joistakin tyypillisimmistä aiheista on tehty rekonstruktiot, jotka ovat nähtävinä tablinumissa. Korkeatasoisten rakennusten kaivauksissa Pannoniassa on tullut esiin lukuisia mosaiikkilattioita, seinämaalauksia ja stukkokoristeita, vaikkakaan lähes kaikkia ei ole vielä tutkittu. Herakleen huvilassa niistä kaikista on nähtävillä edustavat esimerkit alkuperäisillä paikoillaan.[10]

Amfiteatterit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siviilikaupungin amfiteatterin rauniot.

Toisen vuosisadan puolessavälissä linnoituksen lähelle rakennettiin Tonavan alueen suurin amfiteatteri. Sen laajuus oli 132 kertaa 108 metriä, ja siinä oli tilaa 10 000–13 000 katsojalle. Amfiteatterissa järjestettiin gladiaattoritaisteluita. Se oli pienempi kuin Colosseum, mutta areena oli suurempi, kenties siksi että se oli suunniteltu sotilasharjoituksia ja paraateja varten.[33] Samoihin aikoihin siviilikaupungin viereen rakennettiin toinenkin amfiteatteri.[8]

Linnoituksen amfiteatterissa on käytetty hyväksi luonnon muodostamaa painaumaa. Rooman sotilaat ovat käyttäneet tätä ympäristöään matalampaa aluetta harjoituskenttänä jo ensimmäisellä vuosisadalla. Erään kaiverruksen mukaan amfiteatteri on tehty uudelleen kivestä vuoden 145 tienoilla keisari Antoninus Piuksen aikana, ja sen on rakentanut Legio II Adiutrixin pioneeriosasto. Amfiteatteri oli soikion muotoinen. Pidempi akseli kulki koillisesta lounaaseen, ja sen päissä olivat pääportit. Eläinten häkit olivat lyhyemmän akselin päissä. Kuten muuallakin Tonavan alueella, amfiteatterin katsomo oli rakennettu suoraan tampatun maan päälle. Ainoastaan 24 U-kirjaimen muotoista ulkomuurin osaa ja areenan muuri oli rakennettu kivistä.[10]

Siviilikaupungin amfiteatteri oli hieman pienempi. Sekin oli soikio, ja sen halkaisijat olivat 86 ja 76 metriä. Sisä- ja ulkomuurien väli oli täytetty tampatulla maalla. Yleisöä varten oli kaksi kaariporttia. Amfiteatterin katsomo oli jaettu kiilanmuotoisiin sektoreihin, ja sinne mahtui 4 000–7 000 katsojaa seuraamaan teatteriesityksiä, urheilukilpailuja ja eläin- ja gladiaattoritaisteluita. Koska amfiteatteri oli kaupungin suurin rakennus, sitä käytettiin myös tärkeissä julkisissa tapahtumissa, kuten poliittisissa tilaisuuksissa, juhlissa ja keisarin vierailun yhteydessä. Gladiaattorien harjoitus- ja koulutustilat sijaitsivat amfiteatterin lähellä.[10]

Siviilikaupunki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kylpylän jäännökset siviilikaupungissa.
Entistetty akvedukti uuden museorakennuksen edustalla.

Aquincumin siviilikaupunki oli noin kolme kilometriä sotilaskaupungin pohjoispuolella, paikalla jonka vierestä kulkee nykyään Szentendreen vievä rautatie.[28] Tonavan varren roomalaiskaupungeille oli tyypillistä, että siviilikaupunki sijaitsi pienen matkan päässä sotilaskaupungista.[33] Siviilikaupunki käsitti puolisuunnikkaan muotoisen alueen, jonka laajuus oli noin 30 hehtaaria. Kaupunki eli kukoistuskauttaan 200-luvun alkupuolella, ja siellä on täytynyt olla 10 000–12 000 asukasta. Kaupungin ulkopuolella oli postiasemia, majataloja ja peräti 16 hehtaarin laajuinen savenvalajien alue. Kun hallinnolliset rajat sotilas- ja siviilikaupungin välillä hävisivät 200-luvulla, kaksi kaupunkia sulautuivat vähitellen yhteen. Kun mukaan lasketaan ympäristön huvila-alueet ja viereiset kylät, asukasluku on voinut olla yhteensä 40 000–50 000.[18]

Kaupungin rakenteeseen on vaikuttanut sekä alueen maantiede että pohjoisesta etelään kulkenut limes-tie ja akvedukti, joka kulki kaupungin länsiosan halki. Kuten sotilaskaupungissa, myös siviilikaupungissa oli kaksi pääkatua, jotka kulkivat pohjois-etelä- ja itä-länsisuunnissa ja ristesivät suorassa kulmassa. Kaupunkia ympäröi muuri, jossa oli portit pääkatujen kohdalla. Pohjoinen, eteläinen ja itäinen portti on kaivettu esiin.[10]

Pääkatujen suuntaiset, kapeammat kujat rajasivat asuinalueen kortteleiksi. Kadut ja kujat olivat kolmesta yhteentoista metriä leveitä, ja niissä oli viemärit.[18] Kaupungin forum oli rakennettu pääkatujen risteykseen. Forum oli aluksi melko pieni, mutta kaupungin kehittyessä se laajeni. Syntyi forum-kortteli, johon kuului keisarin alttari, oikeustalona ja kauppahallina toiminut basilika, joukko kauppoja (taberna) ja suuri yleinen kylpylä.[10] Kylpylä ei ollut pelkästään peseytymistä varten, vaan se oli myös eräänlainen kahvila, kohtauspaikka ja kauppahalli.[34] Torin lounaispuolella oli suuria domuksia sisäpihoineen, kun taas pohjoisessa talot olivat pienempiä. Taloissa oli lattialämmitys ja vesijohdot. Arkeologit ovat löytäneet jäänteitä myös lasinpuhaltajien työpajoista, valimoista ja öljy- ja viinipuristamoista.[18] Vaikutusvaltaisten asukkaiden ja virkamiesten koristeelliset talot oli rakennettu kauemmaksi meluisista pääkaduista. Niissä oli kotialttarit ja omat kylpylät.[10]

Siviilikaupungin pohjapiirustus on ollut melko sekava, ja siinä on vain vähän viitteitä tietoisesta suunnittelusta. Koska kaupunki on kaivettu esiin vain osaksi, sen itäinen osa tunnetaan parhaiten. Tällä alueella on ollut ilmeisesti erikokoisia alemman ja keskiluokan asuintaloja (insula). Ne oli rakennettu pitkin akveduktin ja limes-tien itäreunaa, ja ne ovat peräisin 100-luvun alusta. Myös jotkut julkiset rakennukset ovat olleet pystyssä jo silloin, samoin kaupungin infrastruktuuri, kuten viemärit, vesijohdot ja kivetyt kadut.[10]

200-luvun alussa itä-länsisuuntainen pääkatu, jota pitkin pääsi Tonavalle, tuli yhä tärkeämmäksi. Tämä on osoitus vilkastuneesta kaupankäynnistä. Samaan aikaan rakennettiin myös lihatori (macellum) lähelle forumia. Rakennukset sijoitettiin entistä tiiviimmin, mikä kertoo asukastiheyden kasvaneen. Pitkät tontit, joita kapeat kujat erottivat, muistuttivat idän kaupunkeja. Samaan aikaan muurien ulkopuolelle nousi uusia asuinalueita ja majatalo.[10] Myös hautausmaat olivat kaupungista ulos johtavien teiden varsilla, mikä oli tavallista roomalaisissa kaupungeissa.[3]

300-luvulla rikkaat alkoivat muuttaa pois siviilikaupungista. Vuosisadan puolivälin jälkeen kaupunkiin ei enää rakennettu uusia taloja eikä entisiäkään pidetty kunnossa. Hypokausteja ei käytetty, vaan huoneet lämmitettiin alkeellisilla uuneilla, eikä romahtaneita viemäreitä korjattu. Ympäristön talot ja hautapaikat kertovat yhä tietystä vauraudesta, joka kuitenkin keskittyi ympäröivälle maaseudulle.[35]

Akvedukti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aquincumin akvedukti rakennettiin toisen vuosisadan alkupuolella. Se alkoi lähteiltä, joiden nimi on nykyään Rómaifürdö (suom. Roomalainen kylpylä), ja kulki etelään siviilikaupungin läpi aina linnoituksen amfiteatteriin asti. Vesi kerättiin ensin lähteistä muurien ympäröimiin altaisiin ja varastoitiin vesitorniin, joka oli suuri yksikerroksinen säiliö. Vesitorni oli liitetty avokanavaan, joka oli rakennettu kaariholvien päälle. Vesi virtasi noin viisi kilometriä pitkässä akveduktissa 1-2 asteen kaltevuudella. Vettä saattoi laskea eri paikoista, joihin jakelu- ja varastosäiliöitä oli rakennettu.[10]

Muut Budapestin alueen linnakkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Contra Aquincum

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Contra Aquincumin rauniot Pestissä.

Contra Aquincumin linnake sijaitsi Tonavan vasemmalla rannalla, lähellä nykyistä Elisabetin siltaa, ja sen tarkoitus oli varmistaa joen turvallinen ylitys. Pieni linnake oli nelikulmion muotoinen, sen mitat olivat 86x84 metriä ja siinä oli hevosenkengän muotoiset tornit. Se on luultavasti rakennettu vuonna 294, mutta sen paikka oli ollut roomalaisten hallussa jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. Osa Contra Aquincumin pohjoismuuria ja kaksi tornia on yhä näkyvillä alkuperäisellä paikallaan.[10] Contra Aquincumissa on ollut myös museo, mutta se suljettiin vuonna 1987.[27]

Transaquincum

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Transaquincumin linnake sijaitsi Tonavan vasemmalla puolella, mutta se oli Contra Aquincumia pohjoisempana, päälinnoitusta ja Hadrianuksen palatsia vastapäätä. Linnakkeeseen johti silta, jonka pituus oli 76-78 metriä.[10] Sillan pylväät löydettiin joenpohjasta 1800-luvulla. Kyseessä on ollut joko tilapäinen silta, jonka oli tarkoitus kestää vain yksi kesä, tai ponttonisilta, jonka tukipaalut olivat poikkeuksellisen vahvat. Vaikean jäidenlähdön takia ei ole todennäköistä, että kiinteä puusilta olisi kestänyt talven yli. Itse linnake oli nelikulmion muotoinen, ja kolmen sivun sisäpuolella oli portiikki.[36] Transaquincumin jäännökset eivät ole enää näkyvillä.[10]

Albertfalva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albertfalvan linnake ja asutus sijaitsivat Aquincumin ja Camponan välissä, Gellértinvuoren eteläpuolella. Se oli strategisesti tärkeä yhtenä Pannonian rajan linnoituksista. Linnakkeen roomalaisaikaista nimeä ei tiedetä. Vuoteen 90 asti rajaa vartioi Aquincumin kohdalla kolme ratsuväkiyksikköä, joista yksi oli sijoitettu Albertfalvaan. Sinne oli majoitettu 500 auxilia-joukkojen miestä. Linnakkeen ympärillä oli siviiliasutusta, jonka ala oli 72 hehtaaria, joten se oli alueen suurin yhtenäinen roomalaisasutus Aquincumin jälkeen.[10]

Albertfalvan linnake oli alun perin rakennettu puusta, ja siinä oli tornit ja kaksinkertainen vallihauta. Sarmaatit tuhosivat linnakkeen hyökkäyksissään, mutta se rakennettiin aina uudestaan. Trajanuksen aikana vuonna 106 linnake rakennettiin uudelleen kivestä ja sinne sijoitettiin toinenkin ratsuväkiosasto. Uuden linnakkeen mitat olivat 190 ja 210 metriä. Rakennukset tuhoutuivat jälleen 178, ja ne uudistettiin toisen vuosisadan lopulla. Vuosina 259–260 linnake paloi maan tasalle barbaarien hyökkäyksissä, eikä sitä enää rakennettu uudestaan. Ratsuväen hautausmaa oli linnoituksen lähellä, joten myös Albertfalvasta on löydetty hautakiviä ja patsaita. Joitakin jäänteitä linnoituksesta ja siviiliasutuksesta on säilynyt, mutta niitä ei ole vielä kunnolla restauroitu.[10]

Campona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Campona oli auxilia-joukkojen linnake, joka sijaitsi nykyisessä Nagytétényssä, Tonavan rannalla vajaat kymmenen kilometriä Albertfalvasta etelään. Ensimmäinen puulinnake rakennettiin keisari Domitianuksen aikana ratsuväkiosastolle ala I Tungrorum Frontoniana, joka siirrettiin sinne Aquincumista. Toisen vuosisadan alkupuolella linnake rakennettiin uudestaan kivestä, ja sen mitat olivat 178 ja 200 metriä. Muurit oli vahvistettu torniparein, ja linnakkeen ympärillä oli kolminkertainen vallihauta. Sarmatialaisten tuhoisan vuoden 333 hyökkäyksen jälkeen linnake rakennettiin taas uudelleen. Siihen tehtiin viuhkanmuotoiset kulmatornit, ja kaksi sivusisäänkäyntiä suljettiin hevosenkengän muotoisilla torneilla. Esinelöydöt osoittavat, että linnake oli yhä käytössä 400-luvulla. Yksi vaikuttavimpia täältä löydettyjä esineitä on Mithran korkokuva. Linnakkeen itäiset ja eteläiset portit on restauroitu, ja ne ovat vierailijoiden nähtävissä.[10]

Kulttuuri ja uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seinämaalauksia Aquincumin museossa.

Aquincum sai kulttuurisia vaikutteita aluksi Italiasta ja Reinin alueelta, myöhemmin idästä. Myös alueen kelttiläisten alkuperäiskansojen vaikutus oli tuntuva. Aquincum oli ensisijaisesti sotilaskaupunki, joten kaivauksissa on löydetty etenkin sotilaselämään liittyviä esineitä, kuten aseita, kilpiä, kypäriä sekä rintapanssareiden kappaleita. Alueelta on myös löydetty paljon reliefejä ja piirtokirjoituksia, ja kiviesineitä on inventoitu yli tuhat, erityisesti hautakiviä, votiiviesineitä ja sarkofageja. Näyttävimpiä löytöjä ovat lattiamosaiikit ja seinämaalaukset.[3] Kolikoita on löydetty useita tuhansia sekä arkeologisissa kaivauksissa että niiden ulkopuolella.[37]

Kaupungin kehityksen alussa sekä siviilikaupungin että linnoituksen arkkitehtuuri noudatti yleisiä roomalaisia muotoja, jotka oli mukautettu paikallisiin olosuhteisiin. Mosaiikkilattiat olivat kalliita ja suurta ylellisyyttä, ja niitä oli ainoastaan edustusrakennuksissa, jotka rakennettiin valtion rahoilla. Kun koko provinssin painoarvo nousi, myös edustustilojen tarve kasvoi ja niiden tilaukset saattoivat työllistää myös paikallisia taiteilijoita. Aquincumissa tiedetään olleen omia mosaiikkitaiteilijoita vasta 200-luvun alusta, ”Severuksen kulta-ajalta” lähtien. 200-luvun lopulla sodanuhka tuli rajalla pysyväksi ja mosaiikkityöpajat kuihtuivat kysynnän puutteessa. Vaikka vanhoja mosaiikkilattioita korjattiinkin, korjausten laatu osoittaa, että Aquincumissa ei enää ollut todellisia taitavia mosaiikintekijöitä.[15]

Kaivausten perusteella voidaan päätellä, että uskontoja Aquincumissa oli lukuisia. Vanhojen roomalaisten jumalien ja mytologian rinnalla idästä tulleiden mysteeriuskontojen vaikutus oli suuri. Mithran kultti, joka oli hierarkkinen ja hyväksyi jäsenikseen vain miehiä, oli etenkin sotilaiden suosiossa, ja Aquincumista onkin löydetty useita Mithran temppeleitä ja kulttipatsaita.[3] On jopa oletettu, että Mithran kultti olisi syntynyt Pannoniassa.[23] Roomalaisista jumalista oman pyhäkkönsä Aquincumissa ovat saaneet ainakin Fortuna, Apollon, Aesculapius ja Hygieia. Siellä on ollut myös kelttiläisen jumalattaren Eponan alttari sekä Juppiterin, Junon ja Minervan temppeli. Siviilikaupungin länsipuolella, amfiteatterin lähellä oli freskoilla koristeltu Nemesiksen temppeli.[3] Kristinusko saapui alueelle hitaasti muuhun imperiumiin verrattuna, ja yksinkertaisia varhaiskristillisiä kirkkoja on rakennettu vuoden 350 tienoilla.[38]

Kotieläimet ja ruokavalio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asukkaiden kotieläimistä ja ruokavaliosta voidaan tehdä johtopäätöksiä luulöytöjen perusteella. Maaseudulla eläimet teurastettiin ja lihat paloiteltiin paikallisten tapojen mukaan. Kaupungin asukkaat olivat riippuvaisia keskitetystä lihanjalostuksesta, sillä eläimet teurastettiin asuinalueiden ulkopuolella ja ammattiteurastajat paloittelivat lihat ja myivät ne kaupungissa.[39]

Lihaa ja nahkoja saatiin pääasiassa kotieläimistä: naudoista, lampaista, vuohista, sioista, hanhista ja kanoista. Kalaa, enimmäkseen karppeja, syötiin myös. Sianluiden osuus on pienempi kuin normaalisti voisi olettaa, mikä saattoi johtua siitä, että monet sotilaat tulivat Aquincumiin itäisistä provinsseista, joissa sianliha on voinut olla tabu. Muita kotieläimiä ovat olleet koirat, kissat, hevoset, aasit ja muulit. Yhteiskunnan köyhimmissä luokissa lihaa on todennäköisesti ollut saatavilla vain vähän, lähinnä vanhoja eläimiä, joita ei enää tarvittu töissä. Rikkaimmilla oli varaa vasikanlihaan, lampaisiin ja porsaisiin, jopa ostereihin ja linnunkieliin. Linnakkeissa ja niiden lähikylissä ruokavalio näyttää olleen hieman erilainen. Sotilaiden annokset ovat sisältäneet kuivattua tai savustettua lihaa, mutta pääasiallisesti viljatuotteita, varsinkin talvella. Villieläimet, kuten saksanhirvi ja villisika, sekä kalat ovat rikastuttaneet melko yksinkertaista ruokavaliota.[39]

Koiria tai hevosia ei käytetty koskaan ravinnoksi. Koiria jalostettiin sekä pieniksi sylikoiriksi että metsästys- ja vahtikoiriksi. Niiden luita on löytynyt hajallaan roomalaisista kaupungeista, mutta toisin kuin maaseudulla, kaluttuja luita ei ole, mistä voi päätellä että koirat eivät ole saaneet juosta vapaasti. Hevosenluita on löydetty harvoin kaupungeista, vaikka niitä onkin säännöllisesti käytetty työkaluihin ja koristeisiin. Hevonen oli arvostettu eläin, jota upseerit käyttivät. Muulien ja aasien luita on löydetty usein sotilasalueilta ja maatiloilta, missä ne olivat tärkeitä vetojuhtia.[39]

Kaivaukset ja restaurointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotilaskaupungin amfiteatterin osittain entisöity sisäänkäynti.

Aquincumin jäännökset löydettiin 1700-luvun lopulla. Vuonna 1778 eräs viininviljelijä löysi Óbudasta roomalaisajan lattialämmitysjärjestelmän jäännökset, kun hän kaivoi kuoppaa jäitä varten. Budapestin yliopiston kirjastonhoitaja István Schönvisner ymmärsi löydön olevan merkittävä ja yhdisti sen Aquincumin kaupunkiin.[27] Kaivauksissa löydettiin yksi linnoituksen kylpylän saleista, ja Schönvisner julkaisi tutkimusten tulokset jo samana vuonna.[10] Contra Aquincum löydettiin 1796 ja Transaquincum 1815.[27]

Lisää kaivauksia tehtiin 1820-luvulla, kun Óbudan prefekti antoi kaivaa esiin kylpylän rauniot nykyisen Aquincumin museon alueella. 1860-luvulla tutkittiin Transaquincumin linnoitusta ja Hajógyárisaarelta löytynyttä kylpylää, joka osoittautui myöhemmin Hadrianuksen palatsin kylpyläsiiveksi. Löydöt herättivät huomiota, ja Aquincum sai lempinimen "Unkarin Pompeji". Vuonna 1878 Aquincumin rauniot suojattiin hallinnollisella päätöksellä.[27] Pian aloitettiin kaivaukset sekä siviilikaupungin amfiteatterissa että alueella, jossa linnoituksen ja sotilaskaupungin oletettiin sijainneen. Vuodesta 1882 kaivauksia johti Bálint Kuzsinszky, ja kun Aquincumin museo perustettiin 1894, Kuzsinszkysta tuli sen johtaja.[3] Óbudan kaasutehtaan rakennustöiden (1910−1913) yhteydessä tehtiin myös merkittäviä kaivauksia. Silloin siviilikaupungin savenvalajien korttelit, tiilistä ja kalkkikivistä tehtyine uuneineen ja kalustettuine työpajoineen, tulivat päivänvaloon.[40]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Lajos Nagy aloitti kaivaukset Kuzsinszkyn kumppanina ja myöhemmin johti niitä itse. Hän keskittyi kaivauksiin etupäässä siviilikaupungin ulkopuolella. Tärkein Nagyn löytämä kohde oli Gellértinvuoren kelttiläinen linnoitus.[3][40] 1920- ja 1930-luvuilla kaivauksia tehtiin paljon. Varhaiskristillinen hautakappeli kaivettiin esiin vuosina 1927–1930. Vuonna 1931 Nagy kaivoi esiin palomiesten päämajan siviilikaupungissa ja löysi Aquincumin urut, yhden kuuluisimmista Aquincumista löydetyistä esineistä. Contra Aquincumissa tehtiin kaivauksia 1932–1936, ja sotilaskaupungin amfiteatterissa kaivettiin jatkuvasti vuodesta 1925 vuoteen 1941.[27]

Toisen maailmansodan jälkeen kaivauksiin on usein käyty uusien rakennushankkeiden yhteydessä. Hadrianuksen palatsin raunioita kaivettiin vuosina 1950–1956, kun Óbudan telakkaa uudistettiin. Herakleen huvila löydettiin Meggyfa-kadulta ja sitä tutkittiin vuosina 1964–1967.[40] Siviilikaupungin raunioiden entisöinti Aquincumin museon alueella alkoi 1963, ja 1966 työt laajenivat kaupungin läntiselle, ennen tutkimattomalle alueelle. Vuonna 1973 museoalueen työt saatiin valmiiksi, ja kaikkiaan 16 rakennusta oli restauroitu.[27] Nykyään nähtävillä olevat Aquincumin siviilikaupungin rauniot ovat enimmäkseen tulosta 1960- ja 1970-luvun restaurointityöstä, ja ne kattavat noin kolmasosan asutuksesta. Suurin osa nykyään näkyvistä raunioista kuvastaa toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteen tilannetta. Museon lähellä, Szentendreikadun varrella on lisäksi restauroitu osa akveduktia, joka kulki siviilikaupungin poikki. Akveduktin jäänteitä on myös nähtävissä puistossa museon pohjoispuolella.[10]

1970- ja 1980-luvuilla tehtiin jatkuvia kaivauksia ja konservointitöitä sotilasleirin ja sotilaskaupungin alueella, kun Óbudaan rakennettiin paljon suuria asuintaloja. Pelastuskaivaukset auttoivat selvittämään linnoituksen sijainnin, ja sotilaskaupungin rakenteesta saatiin lisää tietoa.[27][40] Sotilasleirin itäinen ja eteläinen portti on restauroitu, ensimmäinen 200−300-luvun asuun ja jälkimmäinen 100-luvun jälkipuoliskolla rakennettuun asuun. Eteläinen portti on nähtävissä osana sotilasleirin eteläistä muuria, joka sijaitsee Flórian-aukion lounaisen jalankulkualikäytävän luona.[10]

2000-luvun alussa entisöintitöitä on jatkettu useissa kohdissa siviilikaupungin raunioiden lounaisosassa, ja Mithran temppeli sekä majatalon kylpyläsiipi on restauroitu.[27][41] Kaivaukset jatkuvat edelleen.[3]

Aquincumin museo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siviilikaupungin rauniot ja vanha museorakennus.

Pääartikkeli Aquincumin museo

Aquincumin museon tehtävänä on Budapestin alueen roomalaisen perinnön esiin kaivaminen, suojeleminen ja esittely.[40] Museo sijaitsee siviilikaupungin raunioiden alueella, ja se koostuu ulkoilmamuseosta ja kahdesta näyttelyrakennuksesta. Ulkoilmamuseo ja sen alueelle rakennettu vanhempi näyttelyrakennus on yleisölle avoinna huhtikuusta lokakuuhun. Uudempi museorakennus, jossa on pysyvä näyttely, on auki ympäri vuoden. Museossa käy vuosittain yli 35 000 vierailijaa.[42]

Aquincumin museon lisäksi roomalaisajan raunioita ja niistä löydettyjä esineitä on nähtävillä kahdessa pienemmässä museossa, linnoituksen sotilaskylpylässä ja Herakleen huvilassa.[10] Lisäksi Aquincumista löydettyjä esineitä on nähtävillä Budapestin historian museon päänäyttelytilassa Budan kuninkaanlinnassa ja Unkarin kansallismuseossa. Kansallismuseossa on yli 250 Aquincumin alueelta löydettyä kiviesinettä.[43] Budan linnassa on näytteillä muun muassa osia sillasta, joka yhdisti Hadrianuksen palatsin mantereeseen.[34]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gerő, András & Poór, Janos (toim.): Budapest. A History from Its Beginnings to 1998. (Atlantic Studies on Society in Change No. 86) New York: Columbia University Press, 1997. ISBN 978-0-88033-359-7 (englanniksi)
  • Kaupunkikirjat: Budapest. (Suomentanut Ilkka Rekiaro) WSOY, 2002. ISBN 951-0-26306-0
  • Kontler, László: Millennium in Central Europe. A History of Hungary. Budapest: Atlantisz, 1999. ISBN 963-9165-37-9 (englanniksi)
  • Mócsy, András: Pannonia and Upper Moesia: A History of the Middle Danube Provinces of the Roman Empire. (Kääntänyt Sheppard Sunderland Frere) Routledge, 1974. ISBN 0-71-007714-9 (englanniksi)
  • Vadas, József: The architecture of Budapest. A pictural survey. Budapest: Corvina, 2007. ISBN 978-963-13-5645-8 (englanniksi)
  • Wiebenson, Dora & Sisa, József (toim.): The Architecture of Historic Hungary. Cambridge, Mass.: MIT Press, 1998. ISBN 0-262-23192-1 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kontler s. 25.
  2. ↑ a b c d e f g h Gerő & Poór s. 12.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l Aho, Laura: Aquincum – Unkarin Pompeji. Rostra, tammikuu 2006, 37.. vsk. Helsinki: Symposion ry.. ISSN 0780-315X Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  4. ↑ Kontler s. 26.
  5. ↑ Aquincum NationMaster. Arkistoitu 3.1.2010. Viitattu 19.10.2008. (englanniksi)
  6. ↑ Mócsy s. 50.
  7. ↑ a b Kontler s. 27.
  8. ↑ a b Kaupunkikirjat s. 20-21.
  9. ↑ Lendering, Jona: Legio II Adiutrix Livius.Org. Arkistoitu 17.7.2015. Viitattu 7.3.2009. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Aquincumin alueen rauniot Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 12.2.2008. Viitattu 20.9.2008. (englanniksi)
  11. ↑ Mócsy s. 142–143.
  12. ↑ Bowman, Alan K. et al.: The Cambridge Ancient History: The High Empire, A.D. 70-192, s. 225. Cambridge University Press, 2000. ISBN 9780521263351
  13. ↑ a b c d e f g h Gerő & Poór s. 11.
  14. ↑ Pannonia UNRV History: Roman Empire. Viitattu 19.10.2008. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f Madarassy, Orsolya: Mosaiikkikokoelma Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 12.6.2008. Viitattu 28.9.2008. (englanniksi)
  16. ↑ Kontler s. 29.
  17. ↑ Pannonia (Originally appearing in Volume V20, Page 681 of the 1911 Encyclopedia Britannica.) Online Encyclopedia. Arkistoitu 21.2.2009. Viitattu 5.1.2009. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e f Gerő & Poór s. 14.
  19. ↑ Kaupunkikirjat s. 21.
  20. ↑ Gerő & Poór s. 14; Kontler s. 30 antaa vuosiluvuksi 441.
  21. ↑ a b Gerő & Poór s. 15.
  22. ↑ Gerő & Poór s. 3.
  23. ↑ a b Halász, Zoltán: Back in time Where: Budapest. 6/2002. (englanniksi)
  24. ↑ Gerő & Poór s. 16.
  25. ↑ Gerő & Poór s. 18.
  26. ↑ a b Kontler s. 27-28.
  27. ↑ a b c d e f g h i Aquincumin tutkimuksen ja museon historiaa Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 20.9.2008. (englanniksi)
  28. ↑ a b Aquincum fsz.bme.hu. Arkistoitu 22.12.2008. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  29. ↑ Mócsy s. 86.
  30. ↑ Mócsy s. 92.
  31. ↑ Mócsy s. 99.
  32. ↑ Wiebenson & Sisa s. 3.
  33. ↑ a b c Gerő & Poór s. 13.
  34. ↑ a b Vadas.
  35. ↑ Mócsy s. 310.
  36. ↑ Mócsy s. 110.
  37. ↑ Facsády, Annamária R.: Kolikkokokoelma Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 12.6.2008. Viitattu 28.9.2008. (englanniksi)
  38. ↑ Wiebenson & Sisa s. 7.
  39. ↑ a b c Choyke, Alice M.: Eläinten luut Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 13.5.2008. Viitattu 28.9.2008. (englanniksi)
  40. ↑ a b c d e Aquincum Museum Central Budapest Hotels. Arkistoitu 7.9.2008. Viitattu 1.1.2009. (englanniksi)
  41. ↑ Zsidi, Paula: Imperial portrait on a brick fragment in aquincum (Tiivistelmä) Budapest régiségei. 2005. Budapest: Statisztikai K.. Viitattu 20.10.2008. (englanniksi)
  42. ↑ Aquincumin festivaalit Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 12.6.2008. Viitattu 20.9.2008. (englanniksi)
  43. ↑ Németh, Margit: Aquincumin museon lapidarium Aquincumi Múzeum. Arkistoitu 12.6.2008. Viitattu 28.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aquincum&oldid=22835285”