Harmaaselkäpuikkija
| Harmaaselkäpuikkija | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Puikkijat Cephalophinae |
| Suku: | Cephalophus |
| Laji: | rufilatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cephalophus rufilatus |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Harmaaselkäpuikkija eli punakuvesukeltaja-antilooppi (Cephalophus rufilatus) on laajalla alueella osissa Länsi- ja Keski-Afrikkaa tavattava puikkijoiden alaheimon antilooppilaji. Se on luokilteltu elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaselkäpuikkija on DNA-tutkimusten perusteella läheistä sukua ruwenzorinpuikkijalle ja hieman kaukaisempaa sukua punapuikkijalle.[1] Harmaaselkäpuikkija jaetaan joskus kahteen alalajiin: C. r. rufilatus ja C. r. rubidior.[2] Kahden alaljin levinneisyysalueen erottaa itä- ja länsipuolilleen Charijoki. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan tee jakoa alalajeihin.[1]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harmaaselkäpuikkijaurokset ovat hieman naaraita kookkaampia. Tämä ei ole kovin tyypillistä muille saman suvun muille lajeille. Painoa harmaaselkäpuikkjoilla on 11-14 kg ja ruumiin pituus on noin 70 cm. Säkäkorkeus on noin 35-48 cm. Turkki on väriltään oranssinruskea. Selkää pitkin kulkee sinertävänharmaa juova. Jalkojen alaosat ovat harmaat ja lyhyt häntä on musta. Päässä harmaaselkäpuikkijalla on suora kuono. Pään yläosasta kuonoon kulkee mustansininen juova. Nenä ja alahuuli ovat mustia, ylähuuli ja leuka ovat valkoiset. Päässä on myös suuret ja syvät naamarauhaset. Lajilla on lyhyet ja suorat sarvet. Sarvet kasvavat uroksilla ja harvemmin myös naarailla. Sarvet saattavat jäädä kokonaan päälaen karvatukon piiloon.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaselkäpuikkijan levinneisyysalue käsittää osia Beninistä, Burkina Fasosta, Kamerunista, Keski-Afrikan tasavallasta, Tšadista, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Norsunluurannikosta, Gambiasta, Ghanasta, Guineasta, Guinea-Bissausta, Malista, Nigeristä, Senegalista, Sierra Leonesta, Etelä-Sudanista, Sudanista ja Togosta Länsi- ja Keski-Afrikassa. Levinneisyysalueen rajoja ei ole määritelty kovin tarkasti.[1]
Harmaaselkäpuikkijaa tavataan savannialueilla[1] metsien reunamilla, galleriametsissä ja tiheikköalueilla. Laji tarvitsee tiheää kasvillisuutta, ja sitä tavataan vain harvoin ilman suojaa avoimemmilla alueilla.[2]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harmaaselkäpuikkija liikkuu yleensä yksin tai lisääntyvänä parina. Lajin aktiivisuudesta vuorokaudenajan mukaan on erilaisia tutkimuksia, joiden mukaan se olisi, tutkimuksesta riippuen, aktiivisimmillaan öisin, päivisin tai hämärässä. Tavallisesti harmaaselkäpuikkija liikkuu suhteellisen pienellä kotialueella, jota se saattaa käyttää useampia kuukausia peräkkäin. Harmaaselkäpuikkija merkitsee oman kotialueensa rajoja hajumerkein naamarauhasellaan.[2]
Harmaaselkäpuikkija syö enimmäkseen lehtiä, mutta myös oksia, kukkia ja hedelmiä. Sen pääasiallisia saalistajia ovat leopardi, kotkat ja pytonkäärmeet. Luonteeltaan harmaaselkäpuikkija on hyvin ujo, ja uhattuna se pyrkii nopeasti piiloon lähimpään tiheikköön. Sen varoitusääni on terävä kivahdus.[2]
Harmaaselkäpuikkijat lisääntyvät eri lähteiden mukaan joko kuivalla kaudella tai sadekauden alussa. Tiineys kestää 223-245 päivää ja poikasia syntyy kerrallaan yksi. Emo piilottaa vastasyntyneen poikasensa aluskasvillisuuteen, jossa se pysyttelee emonsa poissaollessa kokonaan paikallaan, vaikka mahdollinen uhka olisi hyvinkin lähellä. Emo imettää poikastaan viisi kuukautta, ja sukukypsäksi se kasvaa yhdeksän kuukauden ikäisenä.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt harmaaselkäpuikkijan elinvoimaiseksi lajiksi. Tiedot lajin tilasta ovat osittain puutteelliset, mutta sitä esiintyy kuitenkin suhteellisen laajalla alueella ja paikoitellen se on hyvin tavallinen. Vuonna 1999 koko kannan kooksi arvioitiin 170 000 yksilöä. Kannan uskotaan olevan laskussa. Lajia metsästetään lihansa takia (bushmeat) huomattavan runsaasti koko levinneisyysalueellaan. Laji on kestänyt kuitenkin ihmisen toiminnan painetta suhteellisen hyvin, ja lajia esiintyy myös alueilla, joilta esimerkiksi monet antiloopit ovat kadonneet.[1]
Koko kannasta ehkä noin puolet esiintyy suojelluilla alueilla, joita ovat esimerkiksi Niokolo-Koban kansallispuisto Senegalissa, Pendjarin kansallispuisto Beninissä, Bouba Ndjidan kansallispuisto Kamerunissa ja Garamban kansallispuisto Kongossa. Suojelutoimet joillakin suojelluillakin alueilla ovat kuitenkin riittämättömiä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g IUCN SSC Antelope Specialist Group: Cephalophus rufilatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 254-255. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6 (englanniksi)