Jane Seymour

Jane Seymour
Englannin kuningatar
Valtakausi	30. toukokuuta 1536 – 24. lokakuuta 1537
Syntynyt	noin. 1507 tai 1508
Kuollut	24. lokakuuta 1537 Hampton Courtin palatsi, Englanti
Puoliso	Henrik VIII
Lapset	Edvard VI
Isä	John Seymour
Äiti	Margaret Wentworth
Nimikirjoitus

Jane Seymour (noin 1507 tai 1508 – 24. lokakuuta 1537) oli Englannin kuninkaan Henrik VIII:n kolmas vaimo. Hän synnytti kuninkaan ainoan eloon jääneen poikalapsen, Edvard VI:n. Kuningatar Jane kuoli kuitenkin 12 päivää synnytyksen jälkeen lapsivuodekuumeeseen. Jane Seymour on jäänyt historiaan protestanttisena kuningattarena pääasiassa ilmeisesti sen vuoksi, että hänen pojastaan tuli protestanttinen poikakuningas Edvard VI. Tosiasiassa Jane Seymour oli vanhan katolisen uskon kannattajia.

Jane Seymour ennen avioliittoaan

Janen isä oli John Seymour Wiltshirestä ja äiti Margaret Wentworth. Hänen veljestään Edward Seymourista tuli valtionhoitaja Edvard VI:n valtakaudella Henrik VIII:n kuoltua. Ennen avioliittoaan Jane Seymour oli sekä kuninkaan ensimmäisen vaimon Katariina Aragonialaisen että Anna Boleynin hovineito.

Jane Seymourilla oli kaiken kaikkiaan yhdeksän sisarusta, mutta neljä näistä kuoli pienenä. Hänellä oli kolme veljeä, joista historiaan on jäänyt kaksi kunnianhimoista veljeä Edward Seymour ja Thomas Seymour, joka meni lopulta naimisiin Henrik VIII:n viimeisen vaimon ja lesken Katariina Parrin kanssa. Aikalaisista esimerkiksi Espanjan suurlähettiläs Eustache Chapuys epäili Seymourin veljesten ja näiden liittolaisten, Anna Boleynin vastustajien, valmentaneen Janea, kun kuningas kiinnostui tästä. Kuningas saattoi alun perin ajatella Janesta vain rakastajatarta eikä uutta vaimoa, mutta kun hän tarjosi tälle lahjoja (muun muassa rahaa) ja tämä kieltäytyi, vaatimaton Jane Seymour lumosi kuninkaan.

Anna Boleyn teloitettiin toukokuun 19. päivänä, ja Jane Seymour kihlautui Henrik VIII:n kanssa seuraavana päivänä. Heidät vihittiin kymmenen päivää myöhemmin. Henrik VIII:n kuuden vaimon elämäkertakirjailija Agnes Strickland pitää tätä osoituksena siitä, ettei Jane ollut mikään pyhimys.

Kuningatar Jane

Prinssi Edvard, Henrik VIII ja Jane Seymor perhekuvassa. Yksityiskohta Hampton Court Palacessa sijaitsevasta maalauksesta noin vuodelta 1545.

Kuningattareksi tulleesta Jane Seymourista tuli myös kuninkaan kahden tyttären äitipuoli. Marian kanssa hän tuli hyvin toimeen ja pyysi miestään kutsumaan tämän vanhimman tyttären takaisin hoviin. Maria sai palata vasta, kun oli allekirjoittanut paperin, jossa vahvisti isänsä olevan Englannin kirkon pää ja äitinsä avioliiton olleen laiton.

Henrikin edelliset kuningattaret (Katariina Aragonialainen sekä Anne Boleyn) olivat olleet hyvin koulutettuja, mutta Jane oli tässä suhteessa poikkeus. Hän osasi lukea ja kirjoittaa tyydyttävästi, mutta oli paljon parempi talonpidossa sekä kotitöissä, joita tosin pidettiin enemmän sen ajan naisten töinä sekä velvollisuutena osata.

Jane Seymour oli ilmeisesti vanhan uskonnon kannattajia, sillä hän pyysi miestään esimerkiksi säästämään pohjoisen kapinallisia, jotka kapinoivat protestanttisuutta vastaan. Kuningas kuitenkin muistutti vaimoaan siitä, mitä häntä vastustaneille vaimoille oli käynyt. Armon pyhiinvaelluksena tunnetun kapinan jälkeen Henrik VIII lupasi kapinoitsijoille harkita vaimonsa kruunaamista pohjoisessa, mitä voi myös pitää todisteena siitä, että Jane Seymour oli katolinen. Jane Seymouria ei kuitenkaan ehditty koskaan kruunata.

Vuoden 1537 alussa Jane Seymour tuli raskaaksi, ja lopulta lokakuussa pitkäksi venyneen synnytyksen jälkeen Henrik VIII sai kaipaamansa pojan, joka kastettiin Edvardiksi. Kuningatar Jane vastaanotti vieraita ja onnitteluja, mutta sairastui sitten lapsivuodekuumeeseen ja kuoli kaksitoista päivää pojan syntymän jälkeen.

Jane Seymour haudattiin Windsoriin hautajaistensa jälkeen. Henrik suri vaimonsa kuolemaa monta kuukautta, ja meni uudelleen naimisiin vasta kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Alison Weir kertoo, että myöhemmässä elämässään Henrik VIII vakuuttui siitä, että oli rakastanut Jane Seymouria kaikista kuudesta vaimostaan eniten, ja juuri tämän viereen kuningas myös haudattiin lopulta vuonna 1547.

Jane Seymour elokuvissa

Janen hahmo esiintyi ensimmäisen kerran saksalaisessa elokuvassa Ann Boleyn vuonna 1920, jolloin häntä esitti näyttelijä Aud Edege Nissen. Kolmetoista vuotta myöhemmin Wendy Barrie oli ilahduttavan naiivi Jane Charles Laughtonin vastanäyttelijänä Alexander Kordan menestyneessä mestariteoksessa The Private Life of Henry VIII.

Seuraavan kerran Jane Seymour nähtiin valkokankaalla vasta vuonna 1969 Hal B. Wallisin Oscar-palkitussa elokuvassa Tuhannen päivän kuningatar. Janea esitti Lesley Peterson, kuningasta Richard Burton ja Anna Boleynia kanadalainen Genevieve Bujold.

Vuotta myöhemmin 90 minuutin mittainen BBC:n televisiodraamasarjan Henrik VIII:n kuusi vaimoa osassa Jane Seymour esitteli Janen suloisena, viattomana ja ujona naisena, joka oli omistautunut miehelleen Henrik VIII:lle. Kuningasta näytteli australialainen näyttelijä Keith Michell ja Janea englantilainen näyttelijä Anne Stallybrass. Vuonna 1972 tulkinta toistui elokuvassa Henrik VIII:n kuusi vaimoa, jossa Michell näytteli jälleen kuningasta, mutta Jane Seymourin osassa oli Jane Asher.

Tohtori David Starkeyn Henrik VIII:n vaimoja käsittelevässä puolidokumentissa "The Six Wives of Henry VIII" vuodelta 2001 osissa "Anne Boleyn" ja "Jane Seymour and Anne of Cleves" Janea esitti Charlotte Roach. Naomi Benson näytteli Janea BBC:n televisiodraamassa The Other Boleyn Girl (2003), jossa Jared Harris esitti kuningasta ja Jodhi May Anna Boleynia. Janen osuus oli tässä televisiodraamassa vähäinen.

Lokakuussa 2003 Ray Winstone esitti pääosaa ITV:n kaksiosaisessa draamassa Henry VIII. Toisessa osassa kuvataan kuninkaan elämää alkaen tämän avioliitosta Jane Seymourin kanssa. Janea esitti englantilainen kaunotar Emilia Fox aina kuninkaan kuolemaan saakka vuonna 1547. Jane kuvattiin siinä moraalisesti rohkeana ja hyveellisenä naisena.

Jane Seymour historiankirjoituksessa

Janea ylistettiin laajalti kauneimmaksi ja ansioituneimmaksi kaikista Henrik VIII:n vaimoista vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen. Viktoriaaninen naishistorioitsija Agnes Strickland, joka laati laajan tutkimuksen Ranskan, Skotlannin ja Englannin kuninkaallisista naisista, sanoi kuitenkin, että tarina "Anna Boleynin viimeisistä tuskaisista hetkistä" ja Henrik VIII:n pikaisesta uudesta avioliitosta Jane Seymourin kanssa on tarpeeksi vastenmielinen jo sellaisenaan, mutta kymmenkertaisesti sen ylistyksen vuoksi, mitä sen aikaan saanut nainen on historiassa saanut.

Nykyajan historioitsijat, erityisesti Alison Weir ja Antonia Fraser, antavat myönteisen käsityksen hienotunteisesta ja tervejärkisestä naisesta, jota Weir kutsuu "voimakastahtoiseksi naiseksi, jossa oli matriarkan ainesta".

Hester W. Chapman ja professori E. W. Ives nostivat jälleen esiin Stricklandin käsityksen Jane Seymourista ja uskoivat tämän näytelleen tärkeää ja tietoista osaa Anna Boleynin kylmäverisessä tuhoamisessa. Tohtori David Starkey ja Karen Lindsey vähättelevät jokseenkin Janen merkitystä Henrikin muihin kuningattariin, erityisesti Katariina Aragonialaiseen, Anna Boleyniin ja Katariina Parriin, verrattuna. Joanna Denny, Marie Louise Bruce ja Carolly Erickson pidättäytyvät hekin antamasta liian sympaattista kuvaa Janen elämästä ja kuningatarajasta.

Kirjallisuutta

• Fraser, Antonia (1991): Six Wives of Henry VIII.
• Lindsey, Karen (1995): Divorced, beheaded, died.
• Starkey, David (2004): Six Wives of Henry VIII.
• Weir, Alison (1991): The Six Wives of Henry VIII.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jane Seymour Wikimedia Commonsissa