Rovaniemen markkinoilla
| Rovaniemen markkinoilla | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Jorma Nortimo |
| Käsikirjoittaja | Reino Helismaa |
| Tuottaja | T. J. Särkkä |
| Säveltäjä | Toivo Kärki |
| Kuvaaja |
Pentti Unho Kauno Laine |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Pääosat |
Esa Pakarinen Reino Helismaa Jorma Ikävalko Jorma Nortimo |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus SF Oy |
| Ensi-ilta | 23. marraskuuta 1951 |
| Kesto | 79 min |
| Alkuperäiskieli | Suomi |
| Seuraaja | Hei, rillumarei! |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Rovaniemen markkinoilla on Jorma Nortimon ohjaama vuonna 1951 valmistunut suomalainen elokuva. Sen jatko-osa on elokuva Hei, rillumarei!.
Elokuvaa voitaneen pitää eräänlaisena merkkipaaluna suomalaisessa viihdekulttuurissa.[1]lähde tarkemmin? Elokuvan aihepiiri kumpusi sotienjälkeisen viihteennälän synnyttämästä kuplettiperinteestä. Työn ja raskaiden sotavuosien näännyttämälle kansalle haluttiin jälleenrakennuksen lomassa tarjota hetkeksi iloa ja vaihtelua.lähde?
Elokuva sai aiheensa Reino Helismaan laulunsanoituksesta ”Rovaniemen markkinoilla”[2], ja se oli Helismaan ensimmäinen käsikirjoitus[3]. Rovaniemen markkinoilla -jenkka oli alun perin sisältynyt Helismaan ja Toivo Kärjen vuonna 1950 kirjoittamaan laulunäytelmään Kultakuumetta, jota ei koskaan esitetty.[4] Laulun kertosäkeen mukaan sai nimensä kokonainen rillumarei-kulttuuri.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaverukset lähtevät Lappiin kullanetsintään. Alun hankaluuksien jälkeen sitä lopulta löytyykin, ja he matkustavat Rovaniemelle sitä myymään. Linja-automatkan aikana kullan sisältänyt reppu sekaantuu toiseen samanlaiseen ja kulta sen mukana.
Kaverusten saavuttua Rovaniemelle markkina-aikaan he ajautuvat asemalla paikallisten hämäräveikkojen jututettavaksi. Yksi heistä kähveltää lompakon Esa Pakarisen esittämän Severi Suhosen taskusta. Varkauden myöhemmin huomattuaan hän ei ole tapahtuneesta kovinkaan huolissaan, vaan tokaisee, että mennyt mikä mennyt. Reino Helismaan esittämä rahaton geologi on tällä välin huomannut kultarepun vaihtuneen toiseen mutta ei saa sanottua asiaa muille. Hän jää keräämään rohkeutta kertoa asiasta muiden lähtiessä markkinoille huvittelemaan.
Aiemmin kohdatut hämäräveikot ovat tietoisia kaverusten kullasta ja suunnittelevat sen anastamista vaihtamalla reput keskenään tietämättä lainkaan, että näin on jo tapahtunut ja että kulta-aarre nököttää heidän jalkojensa juuressa lattialla. Reput onnistutaan vaihtamaan, jolloin konnilta tietämättä ja pian paljastuu että kulta palautuu oikeille omistajilleen. Kaverukset menevät lopussa pankkiin vaihtamaan kullan rahaksi että hämäräveikoille tuli aavistamaton epäonni ja pettymys yhtä aikaa kuin alunperin.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Esa Pakarinen | … | Severi Suhonen |
| Reino Helismaa | … | Roope Kormu, geologi |
| Jorma Ikävalko | … | Julle Iloinen |
| Jorma Nortimo | … | Hannes Ropponen, Rovaniemen Hanski |
| Veikko Uusimäki | … | Vuotuan Ville |
| Mai-Brit Heljo | … | Kemijärven Hulda |
| Siiri Angerkoski | … | Mimmi Lötjönen, Muhoksen Mimmi |
| Marja Korhonen | … | Kaunis Sylvi |
| Kalle Rouni | … | Mikko |
Kreditoimattomat näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Antero Ruuhonen | … | lehtipoika |
| Hannes Veivo | … | Rovaniemen Hanskin apuri |
| Lennart Lauramaa | … | Rovaniemen Hanskin apuri |
| Anton Soini | … | mies saluunassa |
| Vilho Ruuskanen | … | mies saluunassa |
| Veikko Linna | … | valtaustoimiston johtaja |
| Matti Lehtelä | … | krouvari |
| Kalle Ruusunen | … | kullankaivaja |
| Oke Tuuri | … | helppoheikki |
| Eino Ritari | … | torilaulaja |
| Joel Asikainen | … | pukuvuokraamon johtaja Ville Kettunen |
| Olavi Suominen | … | mies ravintolassa |
| Ahti Vallinheimo | … | poliisi |
| Aarne Laine | … | vanha kamreeri |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reino Helismaa laati elokuvan käsikirjoituksen ollessaan kiertueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla Esa Pakarisen ja Jorma Ikävalkon kanssa keväällä 1951. Toivo Kärki kirjoitti 106-sivuisen käsikirjoituksen puhtaaksi ja lähetti sen nähtäväksi Suomen Filmiteollisuus (SF):n toimitusjohtajalle T. J. Särkälle. Kärki oli säveltänyt elokuvamusiikkia SF:lle ja tutustuttanut Särkän Helismaahan, Pakariseen ja Ikävalkoon vietyään tämän katsomaan kolmikkoa Tapanilan työväentalolle maaliskuussa 1951. Kärki toivoi elokuvan ohjaajaksi Matti Kassilaa tai Edvin Lainetta, mutta Kassila kieltäytyi eikä Särkkä ilmeisesti edes kysynyt Laineelta tämän suostumusta. Särkkä valitsi ohjaajaksi silloisen Turun Kaupunginteatterin johtajan Jorma Nortimon. Vuotuan Villen rooliin Särkkä pestasi Veikko Uusimäen eikä Kärjen ehdottamaa ”Rovaniemen markkinoilla” -jenkan levyttänyttä Kauko Käyhköä, joka ei saanut lopulta mitään osaa elokuvasta. SF:n näyttelijöitä hämmästytti eniten se, että tulevan elokuvan pääroolit oli annettu kolmelle amatöörille, joista kukaan ei ollut heille edes nimeltä tuttu. Toivo Kärki tiesi Särkän olevan täysin epämusikaalinen ja päättävän musiikin valinnasta pelkästään liikemiesvaiston varassa seuraamalla, miten ja missä kohdin yleisö reagoi esitykseen.[5]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aikalaisarviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aikalaisarvioijat ja koko kulttuuriväki suhtautui siihen legendaarisen kielteisesti. Esimerkiksi Aamulehden kriitikko Olavi Veistäjä kirjoitti: ”On toivotonta ja sitä paitsi paperin ja painomusteen haaskausta ryhtyä ruotimaan sitä tarkemmin. Elokuvafarssilla on tietysti oikeutuksensa, mutta sisällölle ja tekotavalle on asetettava edes jonkinlaiset minimivaatimukset. Kun sellaiset puuttuvat, ei filmi enää kuulu elokuva-arvostelun piiriin.” Suomen Sosialidemokraatin kriitikko Eugen Terttula otsikoi oman arvionsa ”Törky on törkyä”: ”Rovaniemen markkinoilla -nimisen elokuvan käsitteleminen ei kuulu elokuva-arvostelijan tehtäviin. Se on siksi selvä diletanttien työ. Korkeintaan on syytä huomauttaa, että jos tämänlaatuista tuotantoa – kulkeehan selvä linja Köyhästä laulajasta Rovaniemen matkkinoihin – jatketaan jonkin aikaa nykyisessäkin laajuudessaan, suomalainen filmitaide ennen pitkää tukehtuu sakeaan rikkaruohostoon.”[6] Lisäksi Terttula kiitti Valtion elokuvatarkastamoa siitä, että se oli määrännyt Rovaniemen markkinoilla -elokuvan korkeimpaan veroluokkaan. Elokuvan suosion ja kritiikin välistä juopaa Terttula selitti sillä, että kansa ei ollut väärässä, mutta se oli johdettu harhaan ”Helismaan renkutusten ympärille huitaistuilla törkykasoilla”.'[7]T. J. Särkkä innostui Terttulan kritiikistä niin, että hän teetti siitä suurennoksen Suomen Filmiteollisuuden elokuvastudion seinälle. Särkkä katsoi Terttulan arvion osoitukseksi siitä, miten hyvin hän tunsi kansan maun ja miten väärässä kriitikot voivat olla.[8]
Myöhempiä arvioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan arvostus on aikaa myöten lisääntynyt. Kerronnan puutteista huolimatta elokuva on ajankuvan tallentajana rehellinen kokonaisuus.[3] Kriitikko Arto Pajukallio pitää tätä ensimmäistä rillumareikulttuuria edustavaa elokuvaa lajin parhaana[9].
Peter von Bagh pohti rillumarei-kulttuurin syntyä ja merkitystä Kari Somerjoen Yleisradiolle vuonna 1975 tekemässä haastattelussa:
» [Rovaniemen markkinoilla] alkoi selvästi hallita elokuvatuotantoa. Ennen kaikkea T. J. Särkän johtama Suomen Filmiteollisuus, SF, veti koko linjansa tämän tuottavan elokuvansa mukaiseksi. Näin jälkikäteen arvioiden tämä olisi voinut olla aika jännittävä kausi kotimaisessa elokuvassa.Olen toiveikkaasti hankkiutunut katsomaan tätä Rovaniemen markkinoilla -elokuvaa kolmekin kertaa, mutta joka kerta olen poistunut pettyneenä ja olen joutunut myöntämään, että se on huono elokuva. Sille ei voi yhtään mitään.»
Von Bagh näki rillumarein suurimmat arvot aivan muualla kuin Rovaniemen markkinoilla -elokuvassa:
» Tässä elokuvassa, kuten koko kotimaisen elokuvan rillumarei-kaudessa, ei ole sitä samaa viehätysvoimaa kuin aikakauden iskelmissä. Ei, vaikka näitä elokuvia kuinka tuijottaisi. Näiden elokuvien tekijöinä oli hämmästyttävän rehevä ja lahjakas porukka, niin näyttelijöinä vaikkapa Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko ja moni muu, käsikirjoittajana Reino Helismaa ja säveltäjänä Toivo Kärki. Nämä herrat tekivät iskelmiäkin tavattoman nopeasti. Näihin elokuviin jäikin monia kotimaisen iskelmän klassikoita. Sen sijaan elokuvat ohjattiin tavattoman hutiloiden. Joukkoon ei eksynyt sellaista ohjaajaa, joka olisi ollut aivan samalla aaltopituudella kuin musiikinkirjoittajat. Siitä syystä toteutus lässähtää niin paljon, että tämä ei oikeastaan ole elävää kansantaidetta siinä mielessä kuin aikakauden iskelmät tai radiohupailut.»
Tekijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ohjaus: Jorma Nortimo
- Käsikirjoitus: Reino Helismaa
- Kuva: Pentti Unho, Kauno Laine
- Leikkaus: Armas Vallasvuo
- Ääni: Taisto Lindegren, Björn Korander
- Musiikki: Toivo Kärki
- Rakennelmat: Aarre Koivisto (lavastus)
- Tuottaja: T.J. Särkkä
- Naamiointi: Olavi Suominen
- Kampaaja: Tuulikki Uskali
- Studiopäälikkö: Alf Salin
- Kuvaussihteerit: Leena Valkeala, Maila Toivo
- Järjestäjä: Ädhäm Fethulla
- Äänitysassistentti: Kaarlo Nissilä
- Valokuvat: Erkki Tolvanen, Kauno Laine
- Alkutekstit: Eka Karppanen
- Alkutekstien kuvaus: Heimo Palander
- Laulujen sanat: Reino Helismaa
- Muusikot ja laulajat: Jorma Ikävalko, Kauko Käyhkö, Veikko Uusimäki, Reino Helismaa, Erkki Junkkarinen, Siiri Angerkoski, Esa Pakarinen
- Harmonikka: Esa Pakarinen
- Tuotanto: Suomen Filmiteollisuus SF Oy
- Valmistumisvuosi: 1951
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen kansallisfilmografia, kirjan artikkeli elokuvasta ja rillumarei-kulttuurista
- ↑ Pajukallio, Arto : Elokuvat. Helsingin Sanomat 29.11.2010, s. D 7.
- ↑ a b AL: Rovaniemen markkinoilla. Päivän elokuvia, Tv-maailma 46/2011, s. 21.
- ↑ Timo Kalevi Forss: Helismaa – sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä, s. 80. Helsinki: Like Kustannus, 2021.
- ↑ Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti: Reino Helismaa: Jätkäpoika ja runoilija, s. 124–125. Porvoo Helsinki: WSOY, 1994.
- ↑ Pennanen & Mutkala 1994, s. 129.
- ↑ Pennanen & Mutkala 1994, s. 147.
- ↑ Timo Kalevi Forss: Reino Helismaa: sanoittajamestarin väriksä ja traaginen elämä, s. 83. Helsinki: Like KUstannus, 2021.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 21.6.2012, s. D 7.
- ↑ Forss 2021, s. 83–84.