Tämä on lupaava artikkeli.

Shimogamo-jinja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Shimogamo-jinja
Shimogamo-jinjan rōmon-portti
Shimogamo-jinjan rōmon-portti
Maailmanperintökohde
Sijainti Japani Japani
35°02′20″N, 135°46′21″E
Tyyppi Kulttuurikohde
Kriteerit II, IV
Tunnusnumero 688
Valintahistoria
Valintavuosi 1994

Shimogamo-jinja (jap. 下鴨神社, ’Kamon alempi pyhäkkö’) on šintolainen pyhäkkö Kioton kaupungissa Japanissa. Se sijaitsee Kioton pohjoisosassa Sakyōn suuralueella Kamo- ja Takanojokien yhtymäkohdan lähellä. Pyhäköllä on kaksi palvonnan kohdetta, kamit Tamayorihime no mikoto ja Kamo Taketsunumi no mikoto. Sen virallinen nimi on Kamo Mioya-jinja (jap. 賀茂御祖神社).[1][2]

Shimogamo-jinja ja läheinen Kamigamo-jinja kuuluvat Japanin vanhimpiin šintolaisiin pyhäköihin. Niillä on yhteinen historia, ja ne tunnetaankin myös yhteisellä nimellä Kamo-jinja (jap. 賀茂神社). Molempien pyhäkköjen yhdessä järjestämä festivaali Aoi-matsuri on yksi Kioton kolmesta suuresta festivaalista.[1][2]

Shimogamo-jinja on otettu yhdessä Kioton muiden kulttuuriaarteiden kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”muinaisen Kioton historialliset monumentit” vuonna 1994.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shimogamo-jinja vuoden 1865 valokuvassa

Asutus Shimogamo-jinjan lähistöllä on vanhaa: alueella tehdyissä kaivauksissa on löydetty esineitä jo jōmon- ja Yayoi-kausilta. Legendan mukaan läheiselle Mikagevuorelle laskeutui kami jo 600-luvulla eaa. keisari Jinmun aikaan, ja pyhäkköä ympäröivä mizugaki-aita olisi rakennettu 90 eaa. keisari Sujinin hallintokaudella. Joka tapauksessa Shimogamo-jinja on yksi Japanin vanhimmista pyhäköistä, joka on perustettu jo ennen Kiotoa eli Heian-kyōta. Alun perin se toimi vaikutusvaltaisen Kamo-klaanin suojeluspyhäkkönä.[2][3] Pyhäkön nimen Kamo Mioya-jinja sana ”mioya” viittaa perustajiin tai vanhempiin ja juontuu siitä, että kami Tamayorihime no mikotoa pidetään Kamigamo-jinjan pyhäkössä palvotun kamin Kamo Wakeikazuchi no mikoton äitinä, Kamo Taketsunumi no mikotoa vuorostaan Tamayorihime no mikoton isänä.[1]

Pyhäkön perustamiseen liitetystä myytistä on hiukan erilaisia versioita. Erään version mukaan Kamo Taketsunumi no mikoto laskeutui maan päälle Takachihovuorella, opasti Jinmua sotaretkellään ja asettui sen jälkeen Yamashiron provinssiin, mahdollisesti Kamojoelle. Siellä Taketsunumi nai Ikakoyahime-kamin, ja parille syntyi kaksi lasta, Tamayorihiko ja Tamayorihime. Myöhemmin Tamayorihime oli peseytymässä Kamojoessa, josta hän poimi punaisen nuolen. Asetettuaan sen vierelleen sänkyynsä hän alkoi odottaa poikalasta. Kun poika oli varttunut, Taketsunumi halusi saada tietää, kuka hänen isänsä oli. Pojalle annettiin sakea, ja häntä pyydettiin viemään se isälleen. Poika nousi katon läpi taivaalle: isän pääteltiin olevan ukkosen kami Honoikazuchi, ja pojalle annettiin nimi Wakeikazuchi (’jaettu ts. puolikas ukkonen’).[4][5]

Kun Japanin pääkaupunki siirrettiin Heian-kyōhon 700-luvun lopussa, pyhäkön kameista tuli koko kaupungin ja Japanin keisarihuoneen suojelijoita, minkä myötä pyhäkkö sai paljon vaikutusvaltaa. Vuonna 810 siellä alkoi työskennellä keisarihovista valittu papitar (saiin), joka oli saanut koulutuksensa Isen pyhäkössä (saigū). Tämä perinne jatkui 400 vuoden ajan. Keisarit palvoivat pyhäköllä säännöllisesti. Shimogamo-jinja esiintyykin usein Heian-kauden klassisessa kirjallisuudessa, kuten Genjin tarinassa ja Tyynynaluskirjassa. Kamigamo-jinjan tavoin siitä tehtiin myös Yamashiron provinssin pääpyhäkkö (ichinomiya).[1][2][3]

Shimogamo-jinjalle kertyi laajoja läänitysalueita ympäri Japania. Vaikka Kamakura-kaudella ja Muromachi-kaudella yhteydet moniin läänityksiin katkesivatkin, Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla pyhäkkö sai lisää maata Tokugawa-sotilashallinnolta. Monet aikakauden nō-näytelmät sijoittuvat pyhäkölle. Meiji-restauraation yhteydessä vuonna 1868 Shimogamo-jinjasta tehtiin kanpei-taisha, yksi tärkeimmistä keisarillisista pyhäköistä.[1][3]

Shimogamo-jinja suojeltiin valtion muinaisjäännöksenä vuonna 1983. Unescon maailmanperintöluetteloon se valittiin vuonna 1994.[1]

Pyhäkköalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nishi-honden vuoden 1915 valokuvassa

Pääpyhäkkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhäkkö on rakennettu Kamo- ja Takanojokien yhtymäkohdan pohjoispuolelle jäävälle kolmionmuotoiselle alueelle.[1] Sitä kutsutaan yleisesti nimellä Shimogamo-jinja eli ’alempi Kamon pyhäkkö’, koska se sijaitsee Kamo Wakeikazuchi-jinjan pyhäköltä katsottuna Kamojokea alavirtaan.[6] Pyhäkköä ympäröi Tadasu no mori (糺すの森) -niminen metsäalue, joka on noin 12,4 hehtaarin laajuinen. Metsä on vuosisatoja vanha, ja sitä kutsutaan usein ”aarniometsäksi” (genseirin), mutta todellisuudessa se on hoidettua kaupunkimetsää. Nykyisin metsässä on lähinnä lehtipuita, mutta sen tiedetään palaneen lähes kokonaan ainakin Ōnin-sodassa 1400-luvulla, minkä jälkeen sinne istutettiin havupuita.[7] Pyhäkölle johtava tie (sandō) kulkee metsän läpi. Sen varrella on kaksi torii-porttia ja kivinen, veneen muotoinen allas käsien pesua varten (temizuya).[4]

Koska pyhäkössä palvotaan kahta kamia, sillä on kaksi päähallia. Läntiseen päähalliin (nishi-honden) on pyhitetty Kamo Taketsunumi no mikoto, itäiseen päähalliin (higashi-honden) Tamayorihime no mikoto. Molemmat rakennukset on valittu Japanin kansallisaarteiksi. Taketsunumia on vanhastaan palvottu etenkin Kioton suojelijakamina, Tamayorihimeä avioliiton, synnytyksen ja lastenkasvatuksen suojelijana.[6] Nykyiset päähallit on rakennettu vuonna 1863, ja ne edustavat koristelematonta nagare-zukuri-tyyliä. Pyhäkköä ympäröi kaksi kairō-käytävää, joista ulomman läpi johtaa kirkkaanpunainen rōmon-portti, sisemmän läpi chūmon-portti.[4]

Pyhäköllä on lukuisia muitakin rakennuksia, joista 35 on nimetty tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi. Niihin kuuluvat esimerkiksi tanssipaviljonki maidono, Hosodono-halli, Hashidono-halli ja kugosho eli keittiö. Vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1629. Aiemmin pyhäkkö rakennettiin uudelleen joka 21. vuosi (shikinen sengū), mutta nykyisin rakennuksia ainoastaan korjataan tarpeen mukaan.[4][1] Säännöllistä uudelleenrakentamista harjoitettiin ainakin 1000-luvun puolivälistä 1300-luvulle, sen jälkeen epäsäännöllisemmin.[5]

  • Tadasu no mori -metsää
    Tadasu no mori -metsää
  • Pyhäkön torii-portti
    Pyhäkön torii-portti
  • Maidono-paviljonki
    Maidono-paviljonki
  • Sazareishi-kivi
    Sazareishi-kivi
  • Pyhäkön sisätilaa
    Pyhäkön sisätilaa

Sivu- ja alapyhäköt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shimogamo-jinjalla on monia sivu- ja alapyhäkköjä (sessha ja massha). Sivupyhäköihin lukeutuu Kawai-jinja (河合神社), jossa palvotaan Tamayorihime no mikotoa naisten suojelijakamina. Pyhäköllä käytetään käsipeilin muotoisia ema-votiivilaattoja. Niihin on hahmoteltu kasvot, joihin palvoja voi lisätä mieleisiään piirteitä. 1100-luvulla syntynyt kirjailija Kamo no Chōmei oli pyhäkön papin poika ja vietti siellä lapsuutensa. Pyhäkölle onkin rakennettu kopio Chōmein erakkomajasta (Hōjō no an), jota kuvaillaan hänen kirjoittamassaan klassikkoteoksessa Hōjōki.[8][5][4]

Puhdistautumiseen tarkoitettu pyhäkkö Inoue-sha (井上社) tai Mitarashi-sha (御手洗社) sijaitsee paikassa, jossa pienen Mitarashi-virran vettä kuplii maan pinnalle. Paikalle on rakennettu suorakulmiomainen allas, jonne johtaa kivisiä askelmia. Lähteellä suoritetaan erilaisia seremonioita, kuten sairauksien parantamiseen tarkoitettu Mitarashi-festivaali, jossa osallistujat kävelevät virran poikki paljain jaloin, syyskauden alun nuoltenkeruuseremonia, jossa miesjoukko kilpailee altaan pohjalle kiinnitetyistä puikoista, ja Aoi-festivaalia edeltävä seremonia Saiōdai no misogi no gi (斎王代の禊の儀).[9][4]

Mainitsemisen arvoinen sivupyhäkkö on myös Aioi no yashiro (相生社), jossa rukoillaan onnekasta parisuhdetta (en-musubi). Pyhäköllä on kaksi pyhää sakaki-puuta eli salpapensasta, jotka on sidottu yhteen shimenawa-köydellä. Puiden juurella kasvaa uusi taimi.[5][10] Pieni Inji-sha-pyhäkkö (印璽社) aivan päähallien vieressä on omistettu sinettien kamille, ja nykyisin siellä rukoillaan erityisesti sopimusten onnistumista.[11] Seitsemän Kotosha-pyhäkköä (言社) on puolestaan omistettu Ōkuninushille ja kuudelle muulle kamille. Pyhäkköjen kamit tunnetaan vanhastaan 60 vuoden kalenterin suojelijoina.[12] Jokaiseen Kotosha-pyhäkköön liitetään yksi tai kaksi kiinalaisen horoskoopin merkkiä.[4]

  • Kawai-jinjan pyhäkkö
    Kawai-jinjan pyhäkkö
  • Kamo no Chōmein majan kopio Kawai-jinjalla
    Kamo no Chōmein majan kopio Kawai-jinjalla
  • Mitarashi-sha
    Mitarashi-sha
  • Kolme Kotosha-pyhäkköä
    Kolme Kotosha-pyhäkköä

Festivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saiōdai no misogi no gi -seremonia ennen Aoi-festivaalia

Shimogamo-jinjan tärkein festivaali on vuosittain 15. toukokuuta yhdessä Kamigamo-jinjan kanssa järjestettävä Kamo-matsuri eli Aoi-matsuri, yksi Kioton kolmesta suuresta festivaalista. Sen nimi merkitsee kirjaimellisesti ”taponlehtijuhlaa” ja juontuu alun perin Asarum caulescens -kasvista, jolla festivaalin vaunut ja osallistujat koristeltiin. Festivaalin viettäminen lienee alkanut 500-luvun puolivälissä keisari Kinmein valtakaudella. Siihen kuuluu pitkä kulkue, jonka reitti vie Kioton keisarilliselta palatsilta Shimogamo-jinjan kautta Kamigamo-jinjalle. Kulkueen osallistujat ovat pukeutuneet Heian-kauden yläluokan asuihin.[2][13]

Muita pyhäköllä järjestettäviä tapahtumia ovat Heian-kaudella pelatun kemari-pallopelin ennallistus 4. tammikuuta ja yabusame-ratsastusjousiammuntanäytös 3. toukokuuta.[4] Ennen Meiji-restauraatiota yabusame-rituaali tunnettiin Shimogamon pyhäköllä nimellä kisha (騎射), ja sillä on pitkä historia, joka ulottunee pyhäkön alkuajoille saakka.[13] Kesäkuun alussa pyhäköllä pidetään tulikärpäsfestivaali (蛍火の茶会, keika no chakai), johon liittyvät teeseremonia ja pyhäkön portilla järjestettävät markkinat.[13] Pyhäkkö tunnetaan myös yleensä elokuisin järjestettävästä vanhojen kirjojen festivaalista (furuhon no matsuri).[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i 国指定史跡ガイド: 賀茂御祖神社境内 Kotobank. Viitattu 26.05.2021.
  2. ↑ a b c d e ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 日本大百科全書(ニッポニカ): 賀茂御祖神社 Kotobank. Viitattu 26.05.2021.
  3. ↑ a b c 歴史 Shimogamo-jinja. Viitattu 26.05.2021.
  4. ↑ a b c d e f g h Cali, Joseph & Dougill, John: Shinto Shrines: A Guide to the Sacred Sites of Japan’s Ancient Religion, s. 119–122. University of Hawaii Press, 2012. ISBN 9780824837754 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ a b c d e Porrasmaa, Raisa & Asikainen, Petri Artturi: Temppelin hämärästä matsurin vilinään: nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan, s. 154–160. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-073-5
  6. ↑ a b ご祭神 Shimogamo-jinja. Viitattu 26.05.2021.
  7. ↑ Rots, Aike P.: Shinto, Nature and Ideology in Contemporary Japan: Making Sacred Forests, s. 122–123. Bloomsbury Publishing, 2017. ISBN 9781474289955 Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ 美麗祈願 Shimogamo-jinja. Viitattu 27.05.2021.
  9. ↑ お祓いのお社 Shimogamo-jinja. Viitattu 28.05.2021.
  10. ↑ 縁結び Shimogamo-jinja. Viitattu 28.05.2021.
  11. ↑ 契約のお社 Shimogamo-jinja. Viitattu 28.05.2021.
  12. ↑ 干支のお社 Shimogamo-jinja. Viitattu 28.05.2021.
  13. ↑ a b c 祭典行事 Shimogamo-jinja. Arkistoitu 1.5.2021. Viitattu 27.05.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Shimogamo-jinja&oldid=22838086”