Valéry Giscard d’Estaing

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valéry Giscard d’Estaing
Ranskan tasavallan 20. presidentti
27.5.1974 – 21.5.1981
Pääministeri Jacques Chirac
Raymond Barre
Edeltäjä Georges Pompidou
Alain Poher (vt.)
Seuraaja François Mitterrand
Andorran ruhtinaskumppani
27.5.1974 – 21.5.1981
Edeltäjä Georges Pompidou
Seuraaja François Mitterrand
Henkilötiedot
Syntynyt2. helmikuuta 1926
Koblenz, miehitetty Reininmaa, Saksa
Kuollut2. joulukuuta 2020 (94 vuotta)
Authon, Loir-et-Cher
Ammatti virkamies
Puoliso Anne-Aymone Giscard d'Estaing
Tiedot
Puolue UDF
UPM vuodesta 2002
Uskonto Katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Valéry Giscard d’Estaing (Fr-Valery-Giscard-d-Estaing.ogg kuuntele ääntämys (ohje); 2. helmikuuta 1926 Koblenz, miehitetty Reininmaa, Saksa – 2. joulukuuta 2020 Authon, Loir-et-Cher, Ranska) oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan tasavallan presidenttinä 27. toukokuuta 1974 – 21. toukokuuta 1981.[1]

Tie presidentiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giscard d’Estaingin isä toimi valtion tilintarkastajana miehitetyllä Reininmaalla, joka on Ranskan valtion yksi kaikkein arvostetuimpia ja halutuimpia virkoja. Kahdeksantoistavuotiaana hän liittyi armeijaan ja ehti vielä toisen maailmansodan taisteluihin Ranskassa ja Saksassa. Ansioistaan sodassa Giscard d’Estaingille myönnettiin sotaristin, toisen maailmansodan urhoollisuusmitali Ranskassa.

Korkeakouluopintonsa hän suoritti teknisessä korkeakoulussa, jonka jälkeen hän suoritti kansallisen hallintokoulun, jonka tehtävänä on kouluttaa virkamiehiä valtion hallintoon.[1] Hallintokoulun jälkeen hän valitsi uran valtion tilintarkastajana, joka on hallintokoulun priimusten yleisin suosikki, kun he paremmuusjärjestyksessä saavat valita avoimista viroista itselleen sopivimman.

Giscard d’Estaingin eteneminen urallaan on hyvä esimerkki perinnöllisestä sosiaalisesta etenemisestä.kenen mukaan? Toisaalta ENA-koulun tarkoituksena on ollut tällaisen etenemisen estäminen, mutta siinä ei ole onnistuttu. Giscard seurasi siis isäänsä valtion tilintarkastajana. Hän kuitenkin jätti virkansa tilintarkastajana 1956, kun hänet valittiin kansanedustajaksi. Tämän tehtävän hän ”peri” isoisältään, joka luopui pitkään hallussaan pitämästään paikasta.

Vuonna 1962 Giscard nimitettiin valtiovarainministeriön valtiosihteeriksi ja pian tämän jälkeen pääministeri Georges Pompidoun ehdotuksesta kenraali Charles de Gaulle nimitti hänet valtiovarain- ja talousministeriksi.[1] Tästä tehtävästä hän joutui kuitenkin luopumaan vuonna 1966 tultuaan hyvin epäsuosituksi. Tämän jälkeen hän perusti oman puolueensa, joka ohjelmaksi hän julisti: ”Me olemme enemmistöltämme keskusta- ja eurooppalainen puolue”. Hän tukikin 1960-luvun lopulla voimakkaasti Britannian jäsenyyttä Euroopan yhteisössä.

Kenraali de Gaullen eron jälkeen hänet nimitettiin uudelleen valtiovarain- ja talousministeriksi. Tässä tehtävässä Giscard d’Estaing toimi vuosina 1969–1974.[1] Saaden hyväkseen Jacques Chiracin tuen valinnalleen, voitti Giscard d’Estaing Jacques Chaban-Delmasin presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja niin hänestä tuli oikeiston yhteinen ehdokas vasemmiston François Mitterrandia vastaan. Hänet valittiin elokuussa 1974 Ranskan tasavallan nuorimmaksi presidentiksi 48-vuotiaana.[2]

Presidenttiys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giulio Andreotti, Takeo Fukuda, Jimmy Carter, Helmut Schmidt ja Giscard d’Estaing G7-ryhmän huippukokouksessa Bonnissa 16.6.1978

Sisäpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tultuaan presidentiksi Giscard d’Estaing nimitti tukijansa Jacques Chiracin pääministeriksi, mutta erimielisyyksien tähden tämä erosi parin vuoden kuluttua. Seitsenvuotiskautensa aikana Giscard sai tehtyä joitain välttämättömiä uudistuksia: keskinäiseen sopimukseen perustuva avioero saatiin voimaan, ministeri Simon Veilin voimakkaasti ajama uudistettu aborttilaki toteutettiin ja täysi-ikäisyysraja laskettiin 18 vuoteen.

Uudistusmielisenä Giscard d’Estaing jatkoi muutoksiaan. Hän heikensi eräitä keskeisiä kansallisia symboleja: kansallislipun sinisestä tehtiin vähemmän aggressiivinen, kansallislaulua soitettiin vähemmän sotilaallisesti ja hyökkäävästi, puheensa hän piti myös englanniksi. Ensimmäisenä valtionpäämiehenä hän pukeutui virallisessa kuvassaan tavalliseen arkipukuun. Myös presidentin virka-asunnon Élysée-palatsin tiukkaa ja monimutkaista protokollaa yksinkertaistettiin. Ranskan oloissa nämä muutokset ovat todella merkittäviä.

Ulkopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giscard d’Estaing on aina ollut intohimoinen yhtyneen Euroopan puolustaja. Presidenttikaudellaan hän puolusti voimakkaasti ajatusta ”Euroopan Yhdysvalloista.” Hän toimi aloitteentekijänä valtionpäämiesten säännöllisille huippukokouksille ja vahvistutti Euroopan parlamentin valtaoikeuksia, eritoten tämän budjettivaltaa. Myös parlamentin valinta yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella oli hänen aloitteitaan. Talouden alueella hän sai aikaan EMU:n perustamisen, jonka tehtävänä oli vähentää jäsenvaltioiden välisen valuuttakaupan riskejä.

Giscard d'Estaingilla oli hyvät henkilökohtaiset suhteet Länsi-Saksan liittokansleriin Helmut Schmidtiin, ja yhdessä he panivat alulle seitsemän johtavan talousvallan vuosittaiset G7-kokoukset. Kokouksissa käsiteltiin aluksi vapaamuotoisesti valuuttakursseja ja korkotasoa, ja tarkoituksena oli, että valtionpäämiehet keskustelisivat luottamuksellisesti keskenään ilman avustajia. Vähitellen kokousten esityslista piteni ja virkamiehet oli otettava avuksi kokousten valmistelussa, kunnes 1990-luvulle tultaessa G7-kokouksissa käsiteltiin käytännössä koko maailman ongelmia.[3]

Vuonna 1975 Giscard d'Estaing allekirjoitti Ranskan edustajana Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Helsingin päätösasiakirjan.[4] Kesäkuussa 1980 hän teki valtiovierailun Suomeen presidentti Urho Kekkosen toimiessa isäntänä.[5]

Vuonna 1979 Giscard d'Estaing joutui skandaalin keskelle, kun hänen väitettiin Ranskan valtiovarainministerinä ottaneen vastaan timantteja Keski-Afrikan tasavallan keisariksi julistautuneelya Jean-Bedel Bokassalta. Giscard d'Estaing kiisti syytökset, mutta kohu varjosti hänen presidenttikautensa loppuvuosia.[6] Giscard d’Estaing oli aluksi tukenut Bokasaa, mutta jättäytyi pois mm. Bokassan kruunajaisista.[7]

Vuoden 1981 vaaleissa vasemmiston ehdokas François Mitterrand voitti Giscard d’Estaingin toisella vaalikierroksella, ja näin hänestä tuli eläkeläispresidentti 55-vuotiaana.

Presidenttiyden jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisenä presidenttinä Giscard d’Estaing oli itseoikeutettu istumaan Ranskan perustuslakia tulkitsevassa perustuslakineuvostossa, mutta erosi siitä kuitenkin jo heti 1981, jotta säilyttäisi sanomisen vapauden ja kannanottojen mahdollisuuden. Tällöin hän johti hetken 1978 perustamaansa puoluetta.

Uudet yritykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giscard d’Estaing palasi vanhalle ”läänitykselleen” Auvergneen, jossa hän pääsi aluehallinnon puheenjohtajaksi, mutta epäonnistui yrityksissään päästä Clermont-Ferrandin kaupunginjohtajaksi. Tämän jälkeen hän jättäytyi pois varsinaisesta kansallisesta politiikasta ja keskittyi alueellisen politiikkaan ja Euroopan asioihin.lähde? Hän on ollut sittemmin mm. Euroopan parlamentin jäsen.[1]

Paikallisvaaleissa 21. ja 29. maaliskuuta 2004 hän ja hänen puolueensa hävisivät sosialistien ehdokkaalle alueparlamentin puheenjohtajuuden Puy-de-Dômen alueella. Vasemmiston massiivinen voitto sai Giscard d’Estaingin lopettamaan osallistumisen päivänpolitiikkaan myös alueellisella tasolla ja hän päätti palata uudelleen perustuslakineuvoston (Conseil d’État) jäseneksi.

Eurooppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giscard d’Estaing toimi Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1989–1993. Kautensa alussa hän istui liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmässä, mutta vuonna 1991 hän vaihtoi Euroopan kansanpuolueen ryhmään.[8]

Vuonna 2001 Laekenissa Belgiassa pidetyssä Euroopan johtajien kokouksessa Giscard d’Estaing nimettiin puheenjohtajaksi Euroopan unionin tulevaisuutta pohtivan konventiin. Konventin tehtävänä oli yksinkertaistaa Euroopan unioniin liittyvää lainsäädäntöä ja käytäntöjä, ja se päätyi ehdottamaan EU:n perustuslakisopimusta. Puheenjohtaja Giscard d’Estaing sai osakseen runsaasti kritiikkiä, eritoten omavaltaisista ja hyvinkin itsenäistä päätöksentekotavoistaan. Melkoinen vastaisku hänelle oli ranskalaisten tekemä kielteinen kannanotto kyseiseen perustuslainomaisen sopimuksen hyväksymiselle.

Ranskan akatemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. joulukuuta 2003 Giscard d’Estaing valittiin Ranskan akatemiaan tuolille n:o 16, joka oli vapautunut Senegalin entisen presidentin ja ranskankielisen runoilijan Léopold Sédar Senghorin kuoleman myötä.[9] Äänestyksessä hän sai 19 ääntä annetuista 34 äänestä. Tämä ehdokkuus ja valinta ovat herättäneet runsaasti kritiikkiä ranskalaisen älymystön keskuudessa ja on mahdollista, että myös sillä oli osuutensa kansanäänestyksessä, jossa konventin esitys henkilöityi voimakkaasti Giscard d’Estaingiin.

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giscard d’Estaing kuoli koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin 2. joulukuuta 2020 94 vuoden iässä. Élysée-palatsin tiedottaja kertoi Giscard d'Estaingin olleen kuolemaansa edeltäneinä kuukausina useaan otteeseen sairaalahoidossa sydänongelmien vuoksi. Viimeisiä kertoja hän esiintyi julkisuudessa osallistuessaan entisen presidentin Jacques Chiracin hautajaisiin syyskuussa 2019. Chirac oli toiminut Ranskan pääministerinä Giscard d’Estaingin presidenttikaudella.[10]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Démocratie française, Fayard, 1976;
  • Deux français sur trois, Cie 12, 1984;
  • Le Pouvoir et la Vie – osa I La Rencontre, Cie 12, 1988;
  • Le Pouvoir et la Vie – osa II L’Affrontement, Cie 12, 1991;
  • Le Passage, Robert Laffont, 1994;
  • Dans cinq ans, l’an 2000, Cie 12, 1995;
  • Les Français, réflexions sur le destin d’un peuple, Cie 12, 2000;
  • Giscard d’Estaing, keskustelu Agathe Fourgnaud’n kanssa, Flammarion, 2002;
  • Giscard d’Estaing présente la Constitution pour l’Europe, Albin Michel, 2003.

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[9][12]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[22][23]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Valéry Giscard d’Estaing Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.10.2013.
  2. ↑ Willsher, Kim: Valéry Giscard d’Estaing obituary The Guardian. 3.12.2020. Viitattu 31.7.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Max Jakobson: Vallanvaihto: havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92, s. 340–341. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12288-6.
  4. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976, s. 9. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02085-4.
  5. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1981, s. 72. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05971-8.
  6. ↑ Ranskan entinen presidentti on kuollut koronavirukseen MTV Uutiset. 3.12.2020. Viitattu 31.7.2024.
  7. ↑ The Coronation of Bokassa I That Spent a Huge Chunk of Central Africa's Annual Budget SOFREP. 9.4.2022. Viitattu 31.7.2024. (englanniksi)
  8. ↑ Valéry Giscard d’Estaing Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 16.6.2024.
  9. ↑ a b Valéry Giscard d’Estaing Academie francaise. Viitattu 22.10.2013.
  10. ↑ Ranskan ex-presidentti Valéry Giscard d’Estaing on kuollut yle.fi. Viitattu 3.12.2020.
  11. ↑ a b Réponse au discours de réception de M. Valéry Giscard d’Estaing Académie française. 16.12.2004. Arkistoitu 9.12.2023. Viitattu 31.7.2024. (ranska)
  12. ↑ The Grand Master La grande chancellerie. 2024. Viitattu 31.7.2024. (englanniksi)
  13. ↑ Tildelinger av ordener og medaljer Det norske kongahus. 2024. Viitattu 31.7.2024. (norja)
  14. ↑ a b ENTIDADES ESTRANGEIRAS AGRACIADAS COM ORDENS PORTUGUESAS Página Oficial das Ordens Honoríficas Portuguesas. 2024. Viitattu 31.7.2024. (portugali)
  15. ↑ Giscard In Iran Photos gettyimages.fr. Arkistoitu 28.1.2023. Viitattu 31.7.2024. (ranska)
  16. ↑ 22nd June 1976: Queen Elizabeth II and the Duke of Edinburgh with President Valery Giscard d'Estaing of France and his wife before a state banquet at Buckingham Palace Stock Photo Alamy. Viitattu 31.7.2024. (englanniksi)
  17. ↑ III. Otras disposiciones (pdf) Boletín Oficial del Estado. 28.10.1976. Viitattu 31.7.2024. (espanja)
  18. ↑ BOE-A-1978-18087 Real Decreto 1679/1978, de 28 de junio, por el que se concede el Collar de la Real y Muy Distinguida Orden de Carlos III al excelentísimo señor Valéry Giscard D'Estaing, Presidente de la República Francesa. Boletín Oficial del Estado. 31.7.2024. Viitattu 31.7.2024. (espanja)
  19. ↑ Preşedintele Nicolae Ceauşescu conferă preşedintelui Republicii Franceze, Valery Giscard d’ Estaing cu prilejul vizitei oficiale pe care o întreprinde în România, Ordinul „Steaua Republicii Socialiste România” cl. I. (8.III.). (8-10.III.1979). Fototeca. Arkistoitu 27.1.2023. Viitattu 31.7.2024. (romania)
  20. ↑ José López Portillo brinda con Valéry Giscard D'Estaing durante cena en la Secretaría de Relaciones Exteriores Mediateca INAH. Arkistoitu 27.1.2023. Viitattu 31.7.2024. (espanja)
  21. ↑ Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen ulkomaalaiset saajat Ritarikunnat. 9.10.2020. Viitattu 31.7.2024.
  22. ↑ PAPIERS Valéry GISCARD D’ESTAING: 500 AJ (pdf) Archives nationales. 2011. Arkistoitu 10.5.2024. Viitattu 31.7.2024. (ranska)
  23. ↑ Exposition-parcours "Décorations présidentielles & diplomatie" La grande chancellerie. Arkistoitu 30.8.2024. Viitattu 31.7.2024. (ranska)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • La République mondaine, essai sur le giscardisme Grasset, 1979, Jean Bothorel
  • Le Pharaon – Histoire du septennat Giscardien 19 mai 1974 – 22 mars 1978. Grasset, 1983. Jean Bothorel.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Léopold Sédar Senghor 		Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 16
2003– 		Seuraaja:
-
Ranskan viidennen tasavallan presidentit (1958–)
Charles de Gaulle (1959–1969) • Georges Pompidou (1969–1974) • Valéry Giscard d’Estaing (1974–1981) • François Mitterrand (1981–1995) • Jacques Chirac (1995–2007) • Nicolas Sarkozy (2007–2012) • François Hollande (2012–2017) • Emmanuel Macron (2017–)
Kaarle Suuren palkinnon saajat
1950–1975

1950 Richard Coudenhove-Kalergi · 1951 Hendrik Brugmans · 1952 Alcide De Gasperi · 1953 Jean Monnet · 1954 Konrad Adenauer · 1956 Winston Churchill · 1957 Paul-Henri Spaak · 1958 Robert Schuman · 1959 George Marshall · 1960 Joseph Bech · 1961 Walter Hallstein · 1963 Edward Heath · 1964 Antonio Segni · 1966 Jens Otto Krag · 1967 Joseph Luns · 1969 Euroopan komissio · 1970 François Seydoux de Clausonne · 1972 Roy Jenkins · 1973 Salvador de Madariaga

1976–2000

1976 Leo Tindemans · 1977 Walter Scheel · 1978 Konstantínos Karamanlís · 1979 Emilio Colombo · 1981 Simone Veil · 1982 kuningas Juan Carlos I · 1984 Karl Carstens · 1986 Luxemburgin kansa · 1987 Henry Kissinger · 1988 François Mitterrand, Helmut Kohl · 1989 Veli Roger (Taizé-yhteisö) · 1990 Gyula Horn · 1991 Václav Havel · 1992 Jacques Delors · 1993 Felipe González · 1994 Gro Harlem Brundtland · 1995 Franz Vranitzky · 1996 kuningatar Beatrix · 1997 Roman Herzog · 1998 Bronisław Geremek · 1999 Tony Blair · 2000 Bill Clinton

2001–

2001 György Konrád · 2002 Euro-valuutta · 2003 Valéry Giscard d’Estaing · 2004 Pat Cox, paavi Johannes Paavali II (erikoispalkinto) · 2005 Carlo Azeglio Ciampi · 2006 Jean-Claude Juncker · 2007 Javier Solana · 2008 Angela Merkel · 2009 Andrea Riccardi · 2010 Donald Tusk · 2011 Jean-Claude Trichet · 2012 Wolfgang Schäuble · 2013 Dalia Grybauskaitė · 2014 Herman Van Rompuy · 2015 Martin Schulz · 2016 paavi Franciscus · 2017 Timothy Garton Ash · 2018 Emmanuel Macron · 2019 António Guterres · 2020 Klaus Johannis · 2022 Svjatlana Tsih’anouskaja, Maryja Kalesnikava, Veronika Tsapkala · 2023 Volodymyr Zelenskyi, Ukrainan kansa · 2024 Pinchas Goldschmidt ja Euroopan juutalaisyhteisöt

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valéry_Giscard_d’Estaing&oldid=22631631”