William James

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William James (1906).

William James (11. tammikuuta 1842 – 26. elokuuta 1910) oli yhdysvaltalainen psykologi ja filosofi sekä pragmatismin perustaja yhdessä C. S. Peircen kanssa. James toimi Harvardin yliopiston professorina vuodesta 1876 lähtien kuolemaansa saakka. Häntä pidetään modernin psykologian isänä. William Jamesin veli Henry James oli eräs Yhdysvaltain tunnetuimpia kirjailijoita. William James Sidis oli hänen kummipoikansa.

James oli empiristi ja asetti perustaksi sen, mikä sisältyy välittömään kokemukseen. Filosofiassa jamesläinen ontologia oli pluralismia. Filosofisesti Jamesia pidetään idealismin ja Peirceä realismin kannattajana. Jamesin mukaan pragmatismi on panteistinen filosofia.[1]

William Jamesin uskontotiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jamesia pidetään nykyaikaisen psykologian ja eritoten uskontopsykologian perustajana. James kirjoitti muun muassa amerikkalaisen psykologian perusteoksena pidetyn The Principles of Psychology, joka ilmestyi vuonna 1890. Teoksillaan The Will to Believe (1897), The Varieties of Religious Experience (1902, suom. Uskonnollinen kokemus), Pragmatism (1907, suom. Pragmatismi) ja The Meaning of Truth (1909) James loi maineen yhtenä aikansa merkittävimmistä filosofeista. Jamesin vuonna 1896 pitämän esitelmän ”The Will to Believe” mukaan uskonnollinen usko on äärettömän riskin ottamista. Se on kuin vuorikiipeilijän hengenvaarallinen loikka, joka ei voi toteutua ilman vankkaa uskoa hypyn onnistumiseen.

James käsittelee teoksessaan The Varieties of Religious Experience uskonnollista kokemusta vertailevasta uskontopsykologisesta näkökulmasta. Hän esittää teoksessaan lukuisia esimerkkejä uskonnollisista tai mystisistä kokemuksesta ja kuvailee niitä yleisellä tasolla. Hänen mukaansa kaikissa uskonnoissa tavattava pyhyyden idea käsittää seuraavat piirteet:

  1. Tunne avarammasta elämästä ja varmuus ideaalisen voiman olemassaolosta.
  2. Tunne ihanteellisen voiman lempeästä vaikutuksesta elämään.
  3. Ääretön haltioitunut vapauden tunne.
  4. Tunnekeskuksen siirtyminen rakastavan ja sopusointuisen kiintymyksen suuntaan.

Jamesin mukaan nämä pyhyyden piirteet tulevat esiin erityisesti uskonnollisen kokemuksen tai kääntymyksen kokeneilla ja johtavat vielä a) jonkinasteiseen asketismiin b) sielun lujuuteen c) henkiseen puhtauteen ja d) lähimmäisenrakkauteen.[2]

Mystistä kokemusta hän luonnehtii seuraavasti:

  1. Sanat eivät pysty sitä ilmaisemaan. Mystistä kokemusta ei voida jakaa, eikä siirtää toiselle. Se voidaan kokea vain välittömästi.
  2. Tiedollinen laatu. Vaikka mystiset tilat ovat tunnetilojen kaltaisia, niiden kokijalle niillä on myös tiedollinen aspekti. Niissä paljastuu Jamesin mukaan ”totuuden syvyys tavalla, johon loogisesti etenevä äly ei koskaan ulotu”.
  3. Lyhytaikaisuus. Mystiset tilat rajoittuvat puoleen tuntiin tai korkeintaan tuntiin.
  4. Passiivisuus. Mystistä tilaa voidaan valmistella määrätyillä tekniikoilla, mutta itse tila tapahtuu ihmisen omasta tahdosta riippumatta.[3]

Jamesin mukaan uskonnolliset kokemukset liittyvät alitajunnan toimintaan ja alitajunnan tai alitajuisen minuuden ”ryntäämiseen tajuntaan”. Tästä huolimatta hän ei kuitenkaan pidä niitä vähäarvoisina, vaan kirjoittaa että ”mystisten tilojen todellisuus ehdottomasti kumoaa sen kuvitelman, että epämystiset tilat olisivat ainoat uskottavat tilat ja määräisivät lopulta, mitä saamme uskoa”[4] ja lisäksi ”Minusta tuntuu, ettei mikään filosofia anna meille oikeutta kutsua näkymätöntä eli mystistä maailmaa epätodelliseksi”.[5]

Jamesin mukaan uskontokritiikissä on tehtävä tarkka ero henkilökohtaisen uskontoelämän ja järjestäytyneen, laitostuneen (institutionaalisen) uskonnonharjoituksen välillä. Hän käsittelee muun muassa uskonnollisia vainoja ja toteaa, että ”kaikesta huolimatta emme voi pitää hurskautta enempää tämän kuin muidenkaan julmuuksien syynä”. Hänen mukaansa uskonnollisellakin ihmisellä voi olla ”epäpyhiä, häiritseviä ajatuksia ja mielleyhtymiä” ja lisäksi ”halpamaisuudet kuuluvat uskonnon turmeltuneelle seuralaiselle, hallitsevalle yhteiskuntahengelle”.[6]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pragmatismi: Uusi nimitys eräille vanhoille ajattelutavoille. ((Pragmatism: A New Name for Some Old Ways of Thinking, 1907.) Suomentanut K. W. Silfverberg) Helsinki: Otava, 1913.
  • Sielutiede ja kasvatus: Puheita opettajille. (Suomentanut J. Hollo) Porvoo: WSOY, 1913.
  • Elämän ihanteita: Puheita opiskeleville. (Englanninkielestä suomentanut Juho Hollo (2. painos 1920)) Porvoo: WSOY, 1916.
  • Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan. Luentosarja. ((The Varieties of Religious Experience. A Study in Human Nature, 1902.) Suomentanut Hannes Leiviskä) Jyväskylä: Gummerus, 1914.
  • Ihmisen kuolemattomuus. ((Human Immortality. Two Supposed Objections to the Doctrine, 1897.) Kuudennesta painoksesta suomentanut Aksel Rainio) Porvoo: WSOY, 1922.
  • Sielutiede ja kasvatus. (Suomentanut J. Hollo. 2. painos. Sivistys ja tiede 53) Porvoo: WSOY, 1926.
  • Uskonnollinen kokemus. ((The Varieties of Religious Experience. A Study in Human Nature, 1902.) Suomentanut Elvi Saari) Hämeenlinna: Karisto, 1981. ISBN 951-23-1757-5
  • Onko ”tietoisuutta” olemassa? ((Does ”Consciousness” Exist?, 1904.) Suomennos: Salla Rissanen) Jyväskylä: Jyväs-Ainola, 2008. ISBN 978-952-5353-35-8
  • Pragmatismi – uusi nimi eräille vanhoille ajattelutavoille. ((Pragmatism. A New Name for Some Old Ways of Thinking, 1907.) Suomentanut Antti Immonen) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2008. ISBN 978-952-5503-30-2
  • Todellisen moneus. (A Pluralistic Universe, 1909) Suomentanut Hannu Poutiainen. Basam Books, 2021. ISBN 978-952-7337-76-9

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ James, William: Pragmatism A New Name for Some Old Ways of Thinking
  2. ↑ James 1981, s. 204–206.
  3. ↑ James 1981, s. 278–279.
  4. ↑ James 1981, s. 309.
  5. ↑ James 1981, s. 359.
  6. ↑ James 1981, s. 250–253.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=William_James&oldid=22782206”