Se tunne jonka tämä elokuva jätti jälkeensä ensimmäisen kerran jälkeen on edelleen sama toisella katselukerralla. Ehkä voimakkaampi jopa. Horisontti joka aukeaa loppu-otoksessa ja muutamassa muussa otoksessa pitkin elokuvaa on kuin se tunne: näkymä aukeaa laajana, jopa niin laajana, että se herättää pelkoa. Se on rauhallinen ja kirkas visio, ja hämmentävä. Näkyy niin kauas, että ei oikein tiedä mihin kohdistaa katseensa.
Joku saattaisi sanoa, että kaikkia tämän elokuva teemoista tai "juonenkäänteistä" ei oikein tutkita läpikotaisin, ja sellaisen tulkinnan mukaisesti itsekin ensikerralla…
