Tammikuussa 2001 kohuttiin MOT:n paljastuksesta, jonka mukaan vasemmistolaispoliitikko Pentti Tiusanen oli 1970-luvulla toiminut pahamaineisen Stasin vakoojana.
Pentti Tiusasta koskevat paperit osuivat MOT:n toimittajan käsiin tämän selvittäessä Suomen ja DDR:n välisiä suhteita. Kävi ilmi, että 1970-luvun alussa DDR:n Greifswaldissa lääketiedettä opiskellut Tiusanen toimi vilkkaan opiskelijaelämän rinnalla aktiivisesti maan salaisen poliisin Stasin värväämänä urkkijana. Tiusasen yhteistyö Stasin kanssa alkoi viimeistään vuonna 1974.
Stasin värväysraportissa Tiusasta luonnehdittiin älykkääksi ja yhteistyökykyiseksi. Luonteeltaan hänen katsottiin sopivan "konspiratiivisiin" tehtäviin. "Ehdokas värvätään poliittis-ideologisin perustein ja koska hän ymmärtää välttämättömyyden suojella ulkomaalaisia opiskelijoita," raportissa todettiin.
Toimenkuvaltaan Tiusanen oli epävirallinen avustaja, "Inoffizieller Mitarbeiter". Peitenimekseen hän valitsi nimen Max. Tiusasen tehtävänä oli raportoida Greifswaldissa opiskelevista suomalaisista ja muista ulkomaisista opiskelijoista.
Heidän lisäkseen Tiusanen piti kirjaa itäsaksalaisten tuttujensa poliittisista kannoista, arvioiden esimerkiksi, oliko heillä aikomusta loikata maasta. Stasin vaatimuksesta hän kirjoitti raportin myös omasta tyttöystävästään.
Tiusanen lopetti opintonsa vuonna 1975 ja ilmoitti Stasille palaavansa Suomeen. Siihen mennessä hänen kansioonsa oli kertynyt noin 90 raporttia. Stasin arkistoissa viimeinen merkintä Tiusasesta löytyy vuodelta 1977.
Katso myös
- Ilmiantajan tarina -jakson käsikirjoitus ja muuta lisämateriaalia MOT:n sivuilla (noora.yle.fi)
- Wikipedia: Pentti Tiusanen (fi.wikipedia.org)
- Pentti Tiusasen sivustolle (tiusanen.fi)