Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Harri Närhi: Apinamorsian

Kahdesta erillisestä tarinasta koostuvassa romaanissa toinen kuvaa Toia-nuorukaista pyydystämässä ketsaalin sulkia muinaisessa maya-kulttuurissa ja toisessa valokuvaaja Lauri Kurki on juuri selvinnyt aivoinfarktista.

Näennäisesti kaukaiset tarinat Harri Närhi sitoo ovelasti yhteen.

Itsekin aivoinfarktin läpikäynyt Närhi kuvaa järkyttävästi niitä muutoksia, joita ihminen joutuu läpikäymään sairaudesta selvittyään.

Päähenkilö Lauri Kurjen muisti on mennyt, samoin käsitys siitä kuka hän on, ja kaikki on aloitettava alusta. Siitä huolimatta Kurki ymmärtää, että kaikki ne tuokiot kun pettyy, kokee kipua tai joutuu häpeään ovat silkkaa onnea, sillä niistä hän tietää yhä olevansa olemassa.

Harri Närhi laajentaa tarinansa pohtimaan ihmisen perimmäisiä olemassaolon kysymyksiä: kuka ihminen on kun hän ei muista mitään ja mistä teoista hän on vastuussa.

Waltarimaisen kiehtovasti kirjoitetuissa maya-kulttuurin jaksoissa Närhi viekoittelee lukijaa miettimään mikä on harhaa ja mikä totta.

Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen

Katso myös