Saima Harmaja eli lyhyen ja sairauden varjostaman elämän. Silti hän ehti kirjoittaa neljä runokokoelmaa. Hänen sisarensa ja ystävänsä muistelevat radio-ohjelmissa runoilijaa ja hänen elämänvaiheitaan.
Saima Harmaja (1913–1937 ) aloitti runoilijataipaleensa jo varhain. Hän liittyi 15-vuotiaana Nuoren Voiman Liittoon, joka oli antanut hänelle rohkaisevaa palautetta hänen runoistaan. Murrosikää leimasi runoilijaidentiteetin etsintä, mutta samalla kohtalokkaaksi osoittautuva keuhkotauti antoi ensimmäisiä merkkejään 1929.
Saima Harmaja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1932. Hänen runoilijakutsumuksensa sai samalla myös julkisen hyväksynnä. Keuhkotauti eli tuberkuloosi eteni vääjäämättä mutta ei täysin estänyt kirjallisuuden yliopisto-opintoja ja uusien runoteosten julkaisua. Harmaja kuoli vain 23-vuotiaana.
.
Saima Harmaja (1913–1937) aloitti jo varhain runojen ja päiväkirjojen kirjoittamisen ja julkaisi 19-vuotiaana ensimmäisen runokokoelmansa "Huhtikuu".
Harmajan runoista voi aistia yksinäisen nuoren tytön kärsimykset. Päiväkirjamerkintä vuodelta 1927 kertoo "Riudun verkkaan, kuihdun keskellä kevättä. Olen vain pieni väsynyt tyttö."
Saima Harmaja vietti kesänsä Lohjan Jalassaaressa. Ympärillä olevan luonnon kauneus heijastui myös runoihin ja päiväkirjoihin: "Minä olen nähnyt auringon ja pilvet ja tuulen ja vihreän maan, ja minä voin koska tahansa kutsua sydämestäni esiin".
Saima Harmaja kuoli keuhkotautiin vähän ennen 24-vuotispäiväänsä huhtikuussa 1937. Runoilijan vaiheita muistelevat Aikki Perttola-Flinckin ohjelmassa hänen sisarensa Kirsti Toppari, luokkatoveri Eino Suolahti sekä vanhempi ystävä ja tukija Tyyni Tuulio.
Saima Harmajaa on pidetty ahdistuneen ja riutuvan runoilijan perikuvana, mutta Kirsti Toppari muistaa siskonsa valoisana ja iloisena ihmisenä. Hän ei myöskään antanut itsestään erityisen uskonnollista kuvaa. Ystävien tuntema Saima ei suinkaan ollut synkkä vaan vilkas, aktiivinen, elämäniloinen ja hyvinkin humoristinen.
Teksti: Virva Kunttu & Jukka Lindfors
Lähde: Saima Harmaja -seura