Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Ravuri Charme Asserdal oli suomalainen tähtitamma

Charme Asserdal (1973–2002) oli huippuvuosinaan koko kansan julkkisravuri. Tammaa lennätettiin kansainvälisissä kisoissa ympäri maailman. Dokumentissa Suomalainen kuningatar seurataan Charmen elämää raviradoilla ja sen ulkopuolella viimeisen kilpailukauden aikana vuonna 1980.

Ruotsissa vuonna 1973 syntynyt Charme Asserdal päätyi Suomeen vuonna 1974 Solvallan huutokaupasta. Timo Eve oli jo huutokaupassa iskenyt silmänsä tammaan, mutta hevonen meni häneltä kuitenkin sivu suun.

Eve ei luovuttanut ja heti kun Charme oli päässyt karanteenin kautta Suomeen, lähti hän hieromaan hevoskauppoja silloisten omistajien kanssa. Charme Asserdal vaihtoi omistajaa vuonna 1975, kun Eve vaihtoi sen omaan suomalaistammaansa ja maksoi väliä 13580 markkaa.

Lopullisen läpimurtonsa Charme teki vuonna 1977 Tukholman Jubileumspokalenissa, jossa tamma yllätti ja voitti kaikki Euroopan ykköshevoset.

Huippuvuosinaan Charme Asserdal kiersi liki kaikki Euroopan merkittävimmät raviradat ja vieraili Yhdysvalloissakin kahdesti. Tähtitamma keräsi Suomessa ennennäkemättömän yleisö- ja mediahuomion. Lehdistö raportoi kilpaa hevosen kisamatkoilta ja sille perustettiin oma ihailijakerho.

Katso myös