Houston Laukko voitti vuonna 1995 ensimmäisenä suomalaissyntyisenä ravihevosena arvostetun Grand Circuit -kilpailusarjan, eli Euroopan mestaruuden. Ylen Ajankohtainen kakkonen otti mestariravurin lähikuvaan vuonna 1996. Toimittaja Salla Paajanen paikallisti orin tarhastaan Pariisin liepeiltä. Takana oli Euroopan mestaruuden lisäksi ravurin uran paras kilpakausi.
Menestyksen myötä Houston tulisi olemaan kilpauransa jälkeen haluttu siitoshevonen. Hevosen hoitaja, Pirjetta Laakso, antoikin haastattelussa oman näkemyksensä orin seuranhakuilmoituksesta.
Ohjelmavuonna Houstonilla kuitenkin arveltiin olevan vielä ainakin viisi kisakautta edessään.
Paajanen pyysi orin valmentaja Pekka Yli-Houhalaa vertaamaan Houstonin menestystä 1970-luvun legendaariseen ravitamma Charme Asserdaliin, joka aikanaan nousi rakettimaisesti Suomesta Euroopan huipulle. Yli-Houhala koki, että Houstonin nousu oli tapahtunut pikemminkin pikkuhiljaa, vuosi vuodelta suorituksia parantaen.
Ranskaan Houston Laukon tiimiä veti talvisin vihreämmän ruohon lisäksi rahakkaat kilpailut. Ranskassa hevosammattilaisia myös pidettiin hyvien ihmisten maineessa. Suomessa hevosmiehiä katsottiin pikemminkin kulmien alta.
Houston Laukon huippuvuosina oriin yhdistettiin erottamattomasti sen tunnetuin ohjastaja Jorma Kontio. Myös Kontio saatiin haastatteluun, jossa hän muun muassa nimesi parivaljakon uran karvaimman pettymyksen.
Houston Laukko siirtyi lopulta radoilta eläkkeelle Laukon kartanoon vuonna 1997. Jälkeläisiä sille siunautui vuosien mittaan lähes 400.
Lähteet: Suomen Hippos ry, raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö
Teksti: Ville Matilainen