Emma ja Uno Stadiuksen uskomattomat elämäntarinat nivoutuvat 1900-luvun alkupuolen mullistuksiin Suomessa ja Euroopassa. Ensimmäinen maailmansota, kansalaissota ja jatkosota Porkkalan luovutuksineen jäävät kuitenkin ihmisten kohtaloitten taustaksi.
Emma oli rikkaan kirkkonummelaisen Överbyn kartanon nuorin tytär ja Uno oli kansanopiston rehtori. He menivät naimisiin, kun Emma oli 19-vuotias ja Uno 27-vuotias. Kuusi vuotta myöhemmin Emmasta tuli kuuden lapsen köyhtynyt yksinhuoltaja. Uno eleli pitkiä aikoja Ruotsissa uraa tehden ja Emma Suomessa sukulaisten nurkissa lapsineen. Onneksi löytyi aina joku, joka majoitti varattoman Emman lapsineen.
Suuri rakkaus oli kuihtunut ankaraksi arjeksi.
Emma ja Uno –romaani vertautuu Märta Tikkasen teokseen Kaksi – Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Tikkanen ihmettelee molemmissa kirjoissaan, miksi rakkaus ja elämäntehtävä kilpailevat keskenään. Uusimmassa teoksessaan hän kuvaa myös sitä, kuinka historian suuret myllerrykset jauhavat pienen ihmisen, rikkaankin, murusiksi. Märta Tikkanen on valinnut ilmeisen tietoisesti kiihkottoman kirjoitustyylin, jolla hän raportoi erityisesti Emman arjen kamppailua.
Teksti: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
Katso myös
- Wikipedia: Märta Tikkanen (fi.wikipedia.org)
- Tammi: Märta Tikkanen (tammi.fi)