Talousmahti Kiina on vuosikymmenten saatossa investoinut huomattavia summia Afrikkaan. Kiinan valtiota ei kiinnosta kumppanivaltioidensa ihmisoikeustilanne. Tämä nostaa intohimoisia mielipiteitä puoleen ja toiseen.
Erityisesti Kiina on haalinut itselleen maatalousmaata ja kaivosteollisuutta. Periaatteessa lisääntyvä yritystoiminta luo työpaikkoja, mutta useat kiinalaiset yritykset haluavat tuoda myös työntekijänsä kotimaastaan. Siellä kun on alhaisempi palkkataso eikä kieliongelmia synny.
Kiinalaiset investoivat myös suoran yritystoiminnan lisäksi muun muassa infrastruktuurin rakentamiseen ja koulutukseen.
Näin se auttaa Afrikan kehityshankkeissa.
Toisaalta kiinalaisia sijoittajia ei kiinnosta se, millaisessa maassa ja millaisen hallituksen kanssa he työskentelevät. Tätä kiittelevätkin monet Afrikan johtajat, kuten diktaattorina tunnettu Zimbabwen Robert Mugabe.
Miten tähän Kiinan jatkuvasti kasvavaan omistukseen siis pitäisi suhtautua?
Ohessa on ohjelmia sarjasta Kolmannen maailman puheenvuoroja. Niissä toimittaja perehtyy ajankohtaisiin aiheisiin tunnetun ajattelijan kautta.
Näissä jaksoissa äänen saavat taloustutkija Thulani Guliwe, ihmisoikeusasianajajan Ndubisi Obiorah, senegalilaistoimittaja Adama Gaye sekä kiinalainen Afrikka-tutkija He Wenping. Toimittajina ovat Afrikan-tuntijat Peik Johansson sekä Jussi Raumolin.
Teksti: Aino Tanhua