Susanna Majurin (1978–2020) valokuvissa luonto on harmaa, kivinen ja koruton, mutta mekot kirpeän kirkkaita. Taiteilijalle itselleen kaikki kuvien naiset olivat ensisijaisesti tyttöjä. K-repun dokumentti Äkkisyviä kuvia vuodelta 2008 seuraa vahvojen kuvien matkan rospuutosta Pariisin Suomi-viikoille.
"Mun mielestä tekniikka ei ole niin tärkeää", Susanna Majuri tuumaa, ja harppaa vielä yhden askelen pidemmälle rämeikköön kameransa kanssa. "Tai on se tärkeää, ettei tuu niitä ikäviä kommentteja. Mä oon aika herkkä."
Helsinkiläinen valokuvaaja Susanna Majuri inspiroituu unenomaisesta todellisuudesta, jota kaikki eivät voi nähdä. Intuitio, menetyksen pelko, Islannin karunkaunis luonto ja voimakas mielikuvitus houkuttavat kuvaustilanteissa esiin hetkiä, jotka Majurin mukaan parhaissa tapauksissa yllättävät myös taiteilijan itse. Mallin ei tarvitse olla ennestään tuttu, mutta "olentomaisuus" on ehdottoman tärkeää.
Satuolennoilta näyttävät mallit näyttävät tanssivan tai lentävän. He luovuttavat hyvillä mielin kohtalonsa veden varaan ja tekevät vailla pelkoa hurjia asioita: kiipeävät sateesta liukkaalla kalliolla, käpertyvät jääkarhun kainaloon tai sukeltavat uhmakkaina palavaan taloon pelastamaan rakkaitaan.
Majurin kuvien satumaailma on kiehtova sekoitus surua ja toiveikkuutta. Vesi on teema, joka toistuu kuvissa milloin uhkaavana, milloin suojaavana elementtinä. Vesi tuo sylissään ihmisestä esiin uusia piirteitä, se häivyttää vartalon ääriviivoja vain piirtääkseen ne uudestaan. Haikeat tunnelmat on luotu paikan päällä, täysin ilman tietokoneita.
Susanna Majurin kuvat ovat lapsellisen ihastuttavia ja hyväntuulisia. Vaikka osassa kuvista vesi näyttää enemmän ottavan kuin antavan kaikessa hyytävyydessään, jää kokonaisuudesta rauhallinen ja kepeä olo. Juurevasti taustalla seisovat majakat ja vuoret vartioivat lentäviä fauneja topakan vakaasti. Susanna Majuri on saanut harmaankylmän veden jollakin kummallisella tavalla houkuttelevaksi. Se näyttää korkeintaan virkistävältä ja puhdistavalta.
Dokumentissa seurataan Majurin valmistautumista Taideteollisen korkeakoulun The Helsinki School -ryhmän näyttelyyn Pariisissa. Valokuvaaja kertoo haaveistaan tulevaisuuden varalle, rakkaudestaan Islantiin ja kieleen sekä syömishäiriöstään.
Mallien käyttämät mekot Majuri hankkii itse, itselleen ja omaan makuunsa sopiviksi. Omaan käyttöön ne voi kuitenkin ottaa vasta kuvausten loputtua.
"Mekkojen täytyy olla mystisiä ja olentomaisia, ikäänkuin vapaita kuvan käyttöön. Niissä ei saa olla arkimuistoja", Majuri perustelee, ja järjestää turkoosille mekolle tilaa vaaterekillään. Kuvat ovat valmiita, viimeistelyä vailla.
Teksti: Sanna-Katja Pohjalahti