Radiojumalanpalvelus on Ylen vanhimpia ohjelmia. Ensimmäinen jumalanpalvelus radioitiin 12. syyskuuta vuonna 1926 vain kolme päivää Yleisradion lähetystoiminnan alkamisesta.
Radiojumalanpalvelusten historia alkoi Tampereen radioyhdistyksen helmikuussa 1925 aloittamista radioinneista. Ensimmäinen Ylen lähetys oli releointi radioyhdistyksen ohjelmasta Tampereen tuomiokirkosta 12. syyskuuta 1926. Samana päivänä lähetettiin myös ruotsinkielinen jumalanpalvelus Helsingistä Johanneksenkirkosta.
Vuonna 1934 Yle alkoi radioida jumalanpalveluksia eri puolilla Suomea. Varhaisin tallenne Yleisradion lähettämästä jumalanpalveluksesta löytyy vuodelta 1935. Siinä kuullaan kirkkoherra Paavo Virkkusen alkurukous Johanneksen kirkossa Helsingissä.
Jumalanpalvelusten radiointi herätti aikoinaan myös vastustusta. Sen pelättiin vähentävän kirkossa kävijöiden määrää ja toimituksen hartautta. Radiojumalanpalvelus vakiintui kuitenkin pian osaksi radion ohjelmistoa. Vuosikymmenten aikana jumalanpalvelusten ketju on katkennut vain talvisodan alkupäivinä. Sota-aikana ohjelma yleensä tehtiin salatuista paikoista muun muassa ilmapommitusvaaran vuoksi.
Radiojumalanpalvelus on Yle radio 1:sen kuunnelluin säännöllisesti lähetettävä ohjelma. 2000-luvulla se on kerännyt viikottain yli 200 000 kuulijaa muodostaen Suomen suurimman jumalanpalvelusyhteisön. Syyskuusta 2010 lähtien radiojumalanpalvelukset on voinut kuunnella myös verkossa Yle Areenassa.
Radiojumalanpalveluksen vaiheista, merkkipaaluista ja yleisösuhteesta kertoivat aamu:tv:n haastattelussa 75-vuotisjuhlatunnelmissa kirkon tiedotuskeskuksen toimituspäällikkö Viena-Inkeri Lounela ja teologian tohtori Heikki-Tapio Nieminen.
Teksti: Heidi Sommar, Kirkon tiedotuskeskus