Raaka-aineiden lisäksi lasinpuhalluksessa tarvitaan puhalluspilli, lasinpuhaltajan taikasauva ja paljon ammattitaitoa. Kalevi Nummi tutustui lapsivieraineen Iittalan lasitehtaaseen vuonna 1968.
Lasi on ikivanha tuote. Varmuudella ei voida sanoa kuka lasin on keksinyt ja milloin. Vanhimmat löydöt ovat ajalta noin 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Lasi sellaisessa muodossa, jossa me sen näemme, on toki myöhäisempi keksintö. Jo muinaiset foinikialaiset keksivät lasinpuhalluspillin ja siitä lähtien lasia on työstetty puhaltamalla.
Lasin pääraaka-aine on lasihiekka. Vuonna 1968 Iittalan lasitehtaalla käytettiin hienoa, Hollannista tuotettua kvartsihiekkaa. Kotimainen hiekka kun sisältää liikaa rautaa. Hiekasta poistetaan rauta erikoisella magneettirummulla. Kvartsihiekan lisäksi lasimassaan tarvitaan kalkkikivijauhetta, joka vahvistaa lasia ja soodaa, joka helpottaa kvartsin sulamista. Tarvittaessa lasi värjätään erilaisilla metalliyhdistelmillä.
Valmis seos, mänki, sulatetaan 1500 asteisessa uunissa. Sulatettuna lasi on noin 1000–1200 asteista hehkuvaa massaa. Lasinpuhaltajien täytyykin työskennellessään olla äärimmäisen tarkkana. Iittalana tehtaalla työntekijöillä on jokaisella omat polkunsa, joita he työpäivän aikana kulkevat. Näin vältytään turhilta vaaratilanteilta.
Lapsivieraat pääsevät kädestä pitäen kokeilemaan lasiesineiden valmistamista.
Teksti: Ville Matilainen
Katso myös
- Iittalan lasitehtaan arkea
- Wikipedia: Lasi (fi.wikipedia.org)