Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Enkeleitä ja pikkupiruja esitti ala-asteen elämää realistisesti

Enkeleitä ja pikkupiruja oli 90-luvun lopulla suosittu koulumaailmaan sijoittuva nuortensarja. Se käsitteli realistisesti nuoria lähellä olevia asioita kuten ihastumisia ja kasvukipuja.

Sarjan tapahtumat sijoittuivat Paisteen ala-asteelle, joka ei olekaan aivan tavallinen koulu. Siellä lapset saavat itse päättää miten, missä ja milloin työskentelevät. Koulua johtaa räväkkä, moottoripyöriä harrastava Annikki Tuiskula. Koulussa tavataan myös hänen lapsensa Jake ja Tuukka.

Omaleimaisen koulun opiskelu- ja opetusmetodit eivät kaikkia miellytä. Katariina Jantti, jonka lapset Henna ja Markus tulevat uusina Paisteen kouluun, on jatkuvasti napit vastakkain rehtorin kanssa.

Sarjan keskiössä ovat myös vilkkaat kaksostytöt Milla ja Niina, koulun pahis Ossi, lestadiolaisperheen lapset Maria ja Samuel sekä myöhemmin kuvioihin saapuva Sandbergin perhe. Lasten vanhempia tai opettajia ei jätetty juonikuvioiden ulkopuolelle.

Enkeleitä ja pikkupiruja kuvattiin vantaalaisella Ilolan ala-asteella, ja sarjan jaksoissa vilahtaakin koulun omia oppilaita.

Ohjaaja Kaija Juurikkala on itse ollut opettaja, joten tarinoita koulumaailmasta löytyi käsikirjoitusta varten. Tarinan tapahtumat ovatkin tosipohjaisia, mutta niitä dramatisoitiin ja muutettiin näytelmällisiksi.

18-osaisessa sarjassa käsiteltiin paljon nuoria koskevia aiheita ihastuksista itsenäisyyteen ja opiskelusta vanhempien kanssa riitelyyn. Ala-astelaisten elämää ei sievistelty vaan sarjan nuoret myös kiroilivat ja saattoivat tehdä jopa laittomuuksia.

Teksti: Sonja Fogelholm

Katso myös