Vanhusten, lasten ja kehitysvammaisten arkea piristää kummasti, kun vieraaksi saapuu nelijalkainen terapeutti. Terapiaeläimeksi sopii perinteisten kissojen ja koirien lisäksi myös vaikkapa laama tai villasika.
Vanhainkotien ja muiden hoitokotien asukeille terapiaeläimen vierailu on usein viikon kohokohta. Päivien piristysruiskeen lisäksi terapiaeläimet parantavat elämänlaatua. Eläintä voi vapaasti silitellä ja sille voi jutella, vaikkei haluaisi jutella muiden ihmisten kanssa.
Koiruuksia vieraili vuonna 1993 kolmessa vanhainkodissa, joissa terapiakoirat olivat jo tuttu näky. Osmonkallion vanhainkodissa Helsingissä apulaisosastonhoitajana toimi 1-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira Tiitus Junior. Tiitus kävi omistajansa Ritva Kettusen kanssa päivittäin Osmonkalliossa nuolemassa vanhusten naamaa ja tervehtimässä kaikkia vuorollaan.
Nurmijärvellä Röykän sairaalan kuntoutusosastolla Kisu-kissa ja Jetta-koira pitivät huolta potilaiden hyvinvoinnista. Osastonhoitaja Marjatta Erkkonen kertoi, kuinka Kisulle oli lupailtu jopa kunniamitalia sen johdosta, että se nosti isäntänsä sängynpohjalta jälleen elämään kiinni.
Yhdysvalloissa terapiakoirat ovat mukana veteraanien kuntoutusohjelmassa. Siinä stressihäiriöistä kärsivät veteraanit kouluttavat fyysisesti vammautuneille taistelutovereille palveluskoiria. Koirien kanssa työskentelystä on siis terveydellistä hyötyä sekä kouluttajalle että koiran saavalle.
Myös sika ja laama kelpaavat hyvin kuntouttajiksi. Villasika Mikosta on tullut oikea kansallinen tähti, kun se kiertää erilaisissa hoitokodeissa ja esiintyy jopa musikaalissa. Kiitos suuren empatiakykynsä, Mikko on hyväksytty Suomen Karva-Kaverit -yhdistyksen viralliseksi terapiaeläimeksi. Ulla-laama on tuonut hymyn hattulalaisen vanhustenkoti Tuulikellon asukkaiden kasvoille. Laaman valtti terapiaeläimenä on sen erikoisuus: toimintaterapeutin mukaan uuden asian näkeminen herättää kipinää aivoissa.