Suomi kahlasi syvällä talouskriisin suossa 75-vuotisjuhliensa alla vuonna 1992: työttömiä oli lähes 400 000, yrityksiä kaatui, ja horjuvia pankkeja pelastettiin verovaroin. Yrittäjyyden, viennin ja viihteen voimanainen Lenita Airisto päätti käydä omilla aseillaan offensiiviin tappiomielialaa vastaan: hän organisoi valtavan lamantorjuntajuhlan, joka valtasi yhdeksi illaksi Helsingin ydinkeskustan. Mukaan mammuttimaiseen spektaakkeliin oli värvätty kaikki mahdolliset ja mahdottomat tahot jäänmurtajia ja Kaj Chydeniusta myöten.
”Suomi-neidon syntymäpäivät” toimivat samalla Helsingin Juhlaviikkojen avaustilaisuutena. Gaalan suojelijana toimi Tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto. Yleisradio lähetti paikan päältä kahden ja puolen tunnin suoran tv-lähetyksen. Juhlapakettiin sitaistussa ja siniseksi valaistussa kaupungintalossa 500-henkistä kutsuvierasjoukkoa isännöi ylipormestari Kari Rahkamo. Ohjelmaa suoritettiin lisäksi Kauppatorilla, Katajanokan satamassa, Senaatintorilla ja Suurkirkon portailla. Rantaan ankkuroidut jäänmurtajat olivat juhlavaloissa, kaupungintalon seinille heijastettiin lasergrafiikkaa, ja taivaalla heiluivat valokiilat.
Ohjelman alkupuolen runkona oli ”Suomi-neidon uusia vaatteita” esittelevä laaja muotinäytös, johon osallistui toistakymmentä tuon ajan keskeistä valmistajaa. Pitopöytä esitteli modernia kotimaista ruokakulttuuria ja aulaan pystytetty näyttely suomalaista designia. Ohjelmansuorittajina oli huima määrä artisteja: toistakymmentä tähtisolistia, useita kuoroja, orkestereita ja tanssiryhmiä. Illan erikoisuuksiin kuuluivat mm. Suomi-neidon juhlakakun sisuksista esiin pomppaavat laulajat, Polyteknikkojen kuoron sukkamuotinäytös Porilaisten marssin tahdissa (viittaus Airiston tunnettuun kommentiin miesten urheilusukista), Leningrad Cowboysin esiintyminen Uspenskin katedraalin edessä – go-go-tyttönä tötterötukkainen Suomi-neito Lenita – sekä kuorojen ja solistien yhteinen Kalliolle kukkulalle -megaversio, jonka johti 1970-luvun poliittisen laululiikkeen keskushahmo Kaj Chydenius punainen solmio kaulassaan. Esiintyjät, kuten muutkin illan toteuttajat, olivat mukana talkoopohjalla ilman korvausta. Koko ällistyttävä kokonaisuus syntyi nollabudjetilla.
Ylen selostajat Seija Wallius ja Marianne Carlsson kyselevät vierailta muutamaankin otteseen, oliko Suomella tuolloisessa tilanteessa aihetta juhlintaan. Kysymys osoittautuu erityisen ajankohtaiseksi, kun haastatteluvuorossa on vuorineuvos Georg Ehrnrooth, jonka johtama Metra oli samana päivänä ilmoittanut 1700 hengen irtisanomisesta kysynnän supistumisen takia. Ehrnrooth tarjoaa lamalääkkeeksi palkkojen ja elintason alennusta. Toinen päivän puheenaihe oli kaiken aikaa kasvava pankkituki, jota juhlassa haastateltu EVA:n toimitusjohtaja Jaakko Iloniemi perustelee vertaamalla pankkeja ihmisruumiin sydämeen. Lamaa Iloniemi piti itseään toteuttavana ennusteena: ”Joka uskoo lamaan, saa lamaa.”
Illan organisaattori Lenita Airisto vastaa omassa puheenvuorossaan epäilyihin juhlinnan aiheellisuudesta. ”Meillä on ammattitaitoa, tietotaitoa, materiaalia, luovuutta ja yritteliäisyyttä. Siis lopetetaan ruikutus ja nostetaan omin käsin tämä maa ylös lamasta!” Suurtapahtuman tarkoitus oli osoittaa, ettei lama lannista, ja näyttää mitä 70-vuotiaalla Suomi-neidolla oli tarjottavanaan.
Tv:ssä tiistaina 2.9.1992 nähty talkoogaala sai odotetusti jyrkän ristiriitaisen vastaanoton. Ilta-Sanomat kertoi tapahtumasta 3.9.1992 otsikolla ”’Herrojen’ lamajuhla suututti tv-katsojat”. Jutun mukaan Ylen ohjelmapäivystys oli saanut lähetyksen johdosta 70 puhelua, pääosin kriittisiä. ”Katsojat hermostuivat mm. siitä, että ’herrat juhlivat, työttömät kärsivät’”, I-S kirjoitti. Ohjelma kiinnosti silti: sitä seurasi yli 700 000 katsojaa, mikä oli tiistai-illaksi paljon. Airisto sai omaan toimistoonsa runsain mitoin kukkia, kiitoksia ja onnitteluja.
Seuraavan päivän lehdessä hän vastasi arvostelijoilleen luontaisesta tyylistään tinkimättä: ”Olen tyytyväinen. Juhlien tarkoitus oli raivostuttaa ja herättää kansakunta lamahoureista. Ihmiset puivat nyrkkiä. Adrenaliini on kohonnut. Tästä saattaa kehittyä jotain uutta ja positiivista... Ne, jotka tätä työtä arvostelevat, saavat painua helvettiin ja kärventyä siellä!"
Kirjallisuutta: Juha Numminen, Lähikuvassa Lenita Airisto, Otava 2009.