Yrityssalaisuuksien vuotaminen on yrityksille vähintäänkin kova imagotappio, mutta tappiot voivat olla myös taloudellisesti merkittäviä. Suomen yritysvakoiluhistorian erikoisimpia tapauksia oli vuonna 2001 paljastunut vakoilutapaus, jonka kohteena oli Wärtsilä. Silminnäkijä (2004) haastatteli niin rikoksesta epäiltyä kuin yrityksen edustajiakin.
Keväällä 2001 Wärtsilä teki rikosilmoituksen keskusrikospoliisin Vaasan yksikköön. Wärtsilän Vaasan tehtailta oli kadonnut piirustuksia ja laivanmoottorin varaosia. Yritysvakoilu vaikuttaisi olevan rikos, johon viranomaiset eivät useinkaan törmäisi. Silminnäkijä-ohjelman haastattelussa Wärtsilän tapausta hoitanut tutkinnanjohtaja Teijo Ristolakin totesi, ettei ollut uransa aikana kertaakaan aiemmin vastaanottanut rikosilmoitusta yritysvakoilusta. Kerta oli ollut Wärtsilällekin ensimmäinen, yrityksen edustajat vakuuttivat.
Tuomioistuimiin päätyneiden tapausten perusteella yritysvakoilu näyttäisikin olleen vähäistä Suomessa ainakin 2000-luvun alussa. Vuosituhannen alussa tehdyn selvityksen mukaan vain pari prosenttia yrityksistä oli havainnut joutuneensa vakoilun kohteeksi, mutta asiantuntijoiden mukaan todellisuudessa luku on suurempi. Yritykset eivät mielellään ilmoita vakoilusta, koska se voi joissakin tapauksissa olla vakava imagotappio taloudellisten tappioiden lisäksi. Joskus rikosilmoitus jätetään tekemättä, jos yritys arvioi, ettei oikeudenkäynnistä ole liiketaloudellisesti hyötyä vaan tilanne voi kääntyä päinvastaiseksi.
Yritysvakoilua tutkitaan keskusrikospoliisissa, mutta kun vakoilu ylittää valtakunnan rajat, rikosta ryhtyy tutkimaan suojelupoliisi. Sen mukaan Suomessa on yritysvakoilua, vaikka yritykset toista kertovatkin. "Ulkomaalaiset harjoittavat hyvin paljon yritysvakoilua Suomessa", toteaa ylitarkastaja Harri Sarvanto suojelupoliisista. Hän tarkentaa vielä, että yritysvakoilu on tyypillistä tieteellis-teknisellä alalla. Sarvannon mukaan syynä tähän on se, että korkea teknologia on merkittävä kilpailutekijä maailmanmarkkinoilla. "Suojelupoliisi pyrkiikin osaltaan estämään yritysvakoilua jakamalla elinkeinoelämälle turvallisuusinformaatiota", sanoo Sarvanto. Hän painottaa, että yritysten tulisi suojata liikesalaisuutensa paremmin ja ymmärtää tiedusteluorganisaatioiden urkintamahdollisuudet. Toisaalta laki velvoittaa yrityksiä suojaamaan yrityssalaisuutensa. Käytännössä se tarkoittaa usein sitä, että toimitilat ovat suljettuja ja tietojärjestelmät ovat suojattuja. Tyypillisiä suojaustapoja ovat myös salassapitosopimukset työntekijöiden, alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Wärtsilä Technology on maailman suurin laivanmoottoreiden valmistaja. Sillä on myös maailmanlaajuinen huoltoverkosto. "Noin 40 % Wärtsilän liikevaihdosta tulee huolto- ja varaosatoiminnasta, kertoo johtaja Heikki Miilumäki Wärtsilästä. Tuotekehittelyyn Wärtsilä sanoo käyttävänsä noin neljä prosenttia. Valtaosa Wärtsilän varaosista tulee alihankkijoilta ja sopimuskumppaneilta ympäri maailmaa. Kun Wärtsilä tekee alihankkijoilleen tarjouspyynnön vaikkapa varaosista, se laittaa mukaan piirustukset. Maailmalla on siis melkoinen pino Wärtsilän piirustuksia. "Mutta ne ovat sopimuskumppaneillamme, jotka ovat allekirjoittaneet salassapitosopimuksen", johtaja Miilumäki muistuttaa.
Yritysvakoilusta väitöstutkimusta tekevän Klaus Nyblinin mukaan poliisin esitutkinnassa kuullaan asianomistajan lisäksi epäiltyä ja todistajia. Heiltä tulee todennäköisesti erityyppistä näkemystä siitä, onko kyse salaisesta tai hyvin salaisesta materiaalista vai onko tieto lainkaan salassa pidettävää. Tutkinnanjohtaja Ristola arvioi, että Wärtsilän tapauksessa ulos vuoti "hyvin salaista tietoa". Wärtsilän edustaja oli osin samoilla linjoilla todetessaan, että se oli "kohtuullisen salaista ja hyvin salaista tietoa, mutta ei kuitenkaan huippusalaista tietoa."
Hovioikeuden mukaan Wärtsilästä anastettujen varaosien arvo nousee yli 450 000 euroon. Määrällisesti summa vastaa kahta pakettiautollista tavaraa. Tällaista hävikkiä Wärtsilässä ei kuitenkaan huomattu. Varaosien valuminen ohi varastokirjanpidon on Wärtsilän asianajajan Tom Vapaavuoren mukaan johtui siitä, että "se sallii tietyt poikkeamat ja tietyissä tapauksissa hävikki on laitettu inhimillisen erehdyksen piikkiin.
Wärtsilän vakoilutapauksen selvittely aloitettiin epäillyn taloon suuren maailman tyyliin tehdyllä kotietsinnällä, joka tuottikin jonkin verran tulosta. Talosta löytyi Wärtsilälle kuuluneita koneiden osia ja piirustuksia. Moni rikosepäily jäi vaille näyttöä tai kyse oli sana sanaa vastaan -tilanteesta. Näissä tapauksissa usein syyttäjän ja asianomistajan sana painoivat tuomioistuimissa epäillyn sanaa enemmän. Keskusrikospoliisin lisäksi juttua tutki yllättäen myös suojelupoliisi.
Jo tutkinnan alussa epäilty Timo Koskinen epäili oman oikeusturvansa heikentyneen, sillä tutkinnanjohtoon valitun poliisin puoliso oli korkeassa asemassa Wärtsilällä. Myös muut tutkinnassa ilmenneet toimet herättivät kysymyksiä. Poliisit esimerkiksi kutsuivat Wärtsilän edustajia Koskisen kotiin tutkimaan, olivatko löytyneet osat yrityksen omaisuutta. "Asianomistaja tuli penkomaan meidän kotia!", Koskinen hämmästeli Silminnäkijä-ohjelmassa. Koskinen hämmästeli myös sitä, että häneltä takavarikoituja asiakirjoja ei kertaakaan esitutkinnan aikana käsitelty. Poliisi oli Wärtsilän edustajan kanssa ottanut Koskisen kotoa asiakirjoja ja kokosi ne mappeihin, joita oli kaksikymmentä. Koskinen otettiin kotietsinnän yhteydessä kiinni, pidätettiin ja vangittiin kuulustelujen ja tutkinnan turvaamiseksi. Wärtsilä oli tehnyt rikosilmoituksen myös vuodesta 1976 lähtien yrityksessä työskennelleestä vartijasta. Kyseinen henkilö väitti toimittaneensa Koskiselle piirustuksia ja varaosia vuosien 1997 - 2001 aikana.
Timo Koskinen tuomittiin Vaasan käräjäoikeudessa vuonna 2003 muun muassa yllytyksestä yritysvakoiluun ja yrityssalaisuuden väärinkäytöstä ehdottomaan vankeustuomioon 2 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi. Vartijan sai vakoilusta vuoden ja 9 kuukauden tuomion. Juttu meni hovioikeuteen, joka käsitteli sen salaisena. Hovioikeus totesi muun muassa, että Koskinen oli tehnyt vartijan anastamilla osilla kauppaa muun muassa Ruotsissa toimivan yrityksen kanssa yli miljoonan kruunun edestä. Koskisen mukaan tuo summa edellyttäisi jo rekka-autollisen verran varaosia Wärtsilältä. Osa varastetuiksi väitetyistä osista kun painoivat satoja kiloja. Eikä moisista osista ollut oikeudella antaa edes näyttöä, että ne olisivat olleet Koskisen hallussa.
Hovioikeus piti kuitenkin käräjäoikeuden tuomion voimassa. Sen lisäksi Koskinen määrättiin vuoteen 2008 asti kestävään liiketoimintakieltoon. Hovioikeus määräsi Koskisen ja vartijan yhteisvastuullisesti korvaamaan koneen osista Wärtsilälle yli 400 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja yli 150 000 euroa. Tuomio oli yritysvakoiluhistorian kovin. Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin salaiseksi 40 vuodeksi. Koskinen ei hyväksynyt tuomiotaan kuin korkeintaan siltä osin, että hän olisi syyllistynyt tuottamuksellliseen kätkentärikokseen. Koskinen teki valituksen poliisin toiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle ja haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.