Aleko Lilius (1890–1977) oli monen toimen mies. Hän oli tutkimusmatkailija, kirjailija, toimittaja, valokuvaaja ja liikemies. Hänet tunnettiin myös levottomasta luonteestaan ja huikentelevasta elämäntyylistään, jonka vuoksi hänestä tuli sukunsa musta lammas. Ohjelmassa Tosi tarina: Musta lammas (2009) kuullaan muun muassa Liliuksen tunteneiden muistoja menevästä miehestä.
"Minä Aleko Lilius, kauppasin nuorena saamelaisia ja poroja eläintarhaan Hampurin eläintarhaan. Olin Persian konsulina Suomessa, purjehdin merirosvojen kanssa Filippiineillä. Takanani on yksi virallinen ja kaksi valeavioliittoa. Lapsia on ainakin viisi."
Levoton seikkailija
Aleko Liliuksen kuvaus itsestään nostaa esiin hänessä voimakkaana vallinneen luonteenpiirteen: levottomuuden. Se näkyi muun muassa vaikeutena asettua aloilleen ja solmia pysyvämpiä ihmissuhteita. Liliuksen levottomuus askarruttikin hänen sukuaan.
"Arvoitukseksi jää, mikä teki hänestä niin levottoman ja rauhattoman, että hän halusi muuttaa paikasta toiseen ja matkustaa ympäri maailmaa", toteaa tyttärenpoika Harry Zilliacus ohjelman haastattelussa.
Levottomuuden lisäksi suku piti hänen elämäntyyliään epävakaana ja huikentelevana. Lilius saikin tädiltään kehotuksen lähteä maasta suvun mainetta pilaamasta. Lilius lähti vuonna 1911 Amerikkaan ja olisi saanut töitä serkultaan tämän toimistosta.
"Mokomakin tylsimys!" Lilius puuskahti työtarjouksesta ja suuntasi Kanadaan majavajahtiin ja metsätöihin. Matkasta syntyi hänen ensimmäinen kirjansa "Eräretkillä Kanadassa" (1913).
Lilius palasi Helsinkiin jo saman vuoden aikana ja sai töitä lehtimiehenä Dagens Tidning -lehdessä, mutta kielitaitoisena alkoi myös järjestellä kontakteja lehdelle kenraalikuvernöörin toimistoon.
Veijari liikemiehenä
Lilius kuitenkin kiinnostui valuuttakaupasta ja hän avasi konttorin Pietariin. Omien sanojensa mukaan se oli todellista keinottelua. Hänen tyttärensä Birgit Zilliacuksen mukaan Liliuksen liiketoimien tavoitteena oli saavuttaa nopeasti suurta ja näyttävää. "Aina kun hän aloitti uuden yrityksen, hän ei osannut olla vaatimaton ja varovainen. Kaiken piti olla suurta ja ainutlaatuista." Liiketoimet olivatkin usein mittavat: ensiaputarvikkeilla varustettu ambulanssi Liettuaan, morfiiniruiskeita Punaiselle Ristille, satamajäänsärkijöitä venäläisille, oma rautatie tai vaikkapa epäonnistunut hanke mammuttimaisesta Kalevala-elokuvasta, johon säveltäjäksi oli houkuteltu Sibelius. Eivätkä bisnekset aina edes onnistuneet vaan päätyivät konkurssiin. "Kyllä niitä riitti, yksi toisensa perään." Lilius totesi tv-haastattelussa vuonna 1962.
Uusi elämä Amerikassa
Vaikeudet ajoivat Liliuksen toistamiseen maasta.
T
ällä kertaa hänellä oli mukanaan kaksi pientä lasta ja vaimo. Lilius oli avioitunut vuonna 1912 Ebba Jacobsonin kanssa. Matka muutti kummankin elämän kokonaan.
>Lilius nimittäin rakastui nuoreen ruotsalaisnaiseen ja jätti vaimonsa sekä poikansa että tyttärensä, joka näki isänsä vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Uudesta suhteesta syntyi tytär, joka jäi isälleen, kun vanhempien tiet erosivat. Lilius matkusteli Brita-tyttärensä kanssa ympäri maailmaa muun muassa Etelä-Afrikassa, jossa he asuivat pitkään 1930-luvulla.
New Yorkissa Lilius tapasi naisen nimeltä Barbara. Suhteesta syntyi poika. Mutta sekin suhde päättyi joitakin vuosia toisen maailmansodan jälkeen. Nyt syynä olivat riidat rahasta tai lähinnä sen puutteesta. Eron jälkeen Lilius matkusti Afrikkaan.
Maailmankansalainen Aleko Lilius
Maailmankansalainen Aleko Liliuksesta tuli monien kirjeenvaihtajatehtävien kautta. Lehtimoguli William Hearst palkkasi Liliuksen tekemään reportaaseja Meksikon vallankumouksesta. Hän otti samalla myös valokuvia ranskalaiselle L'Illustration-lehdelle. Amerikkalainen Paramount News puolestaan lähetti Liliuksen raportoimaan Kiinaan, jossa keisari oli syösty vallasta. Lilius tapasi Kiinassa vallankumousjohtaja Tšiang Kai-šekin, joka teki häneen vaikutuksen.
>Puoleksitoista vuodeksi venähtäneen Kiinan-matkan aikana Lilius laittautui vankilaan, jossa tutustui hongkongilaisiin merirosvoihin. Vapauduttuaan hän seilasi merirosvojen kanssa ja kirjoitti kokemuksestaan englanninkielisen kirjan " I Sailed With Chinese Pirates" (1930), jota Lilius piti tunnetuinpana teoksenaan.
Lilius jätti lopulta merirosvot. Hän väsyi merirosvoelämään ja kaipasi rauhaa. Siksi hän osti Filippiineiltä itselleen saaren. Mutta veri veti maailmalle keskelle tapahtumia, Hän lähti 1950-luvulla Marokkoon ja omien sanojensa mukaan "jatkoi tiedustelutehtäviä". Hän tarkkaili, mitä saksalaiset tekivät maassa. Saamiaan tietoja ja ottamiaan valokuvia Lilius lähetti yhdyshenkilöilleen eri puolille maailmaa. Mutta 1950-luvun lopussa yli 60-vuotias Lilius palasi Helsinkiin. Vanhaa Helsinkiä ei enää ollut. Kaupunki oli silminnähden muuttunut hänen poissaolessaan.
Mustat ja valkoiset lampaat
Monet matkat ja pitkät poissaolot ulkomailla tekivät Liliuksesta lastensa ja lastenlastensa silmissä epätodellisen hahmon, lähes satuolentoon verrattavan. Kaikille lapsille ei Liliuksesta juuri puhuttu ja jotkut hänen kirjoistaankin piilotettiin, lähinnä epäsiveelliseksi koettujen valokuvien takia. Hän kuitenkin piti yhteyttä lapsiinsa vähintäänkin satunnaisesti ja koetti hoitaa isänrooliaan.
"Hän yritti olla isäntapainen, mutta aika huonolla menestyksellä", toteaa tytär Birgit Zilliacus.
"Äidin reaktioista näin, että jotenkin omituinen oli tämä ukko, joka aina välillä ilmestyi paikalle," muisteli tyttärenpoika Harry Zilliacus.
Puoliso Ebba Jacobson-Lilius puolestaan vertasi Alekoa astiaan, jonka luulee olevan täynnä ihanaa juomaa. Mutta kun sen nostaa, se onkin tyhjä.
"Jotain paroni von Münchhausenissa ja isoisässä oli samanlaista", sanoi toinen tyttärenpoika Lasse Zilliacus. Liliuksen pojista Eric kuvaili isäänsä toisaalta aikaansaavaksi, toisaalta asioita vääristeleväksi.
"Hän oli aika veijari."
Mutta Lilius määritteli itsensä ja tavoitteensa toisin. "Minä Aleko, musta lammas, omistin kirjani kaikille valkoisille lampaille."