Afrikassa elettiin itsenäistymisen aikaa 1960-luvulla, kun moni valtio jätti eurooppalaisten kolonialismin taakseen. Seuraavana vuosikymmenenä keskityttiinkin yhteiskunnan rakentamiseen, selviää neliosaisesta Muuttuva Afrikka –tv-sarjasta vuodelta 1977.
Ensimmäinen osa kertoo Algeriasta. Vuonna 1977 Algeria on moderni arabisosialistinen valtio. Itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1962 varsinkin naisen asema oli muuttunut, mutta kuilu kaupunkien ja maaseudun välillä oli kasvanut.
Ohjelmassa tutustutaan nuoreen nykyaikaiseen kaksilapsiseen perheeseen kaupungissa ja vanhoillisempaan suurperheeseen maaseudulla. Maaseudulla avioliitto on naiselle ainoa tulevaisuuden vaihtoehto, joka muistuttaakin enemmän työsopimusta kuin rakkautta. Kaupungissa naisten asema osana yhteiskuntaa lujittuu, mutta omaa tietä tasavertaisempaan asemaan miesten kanssa etsitään vielä.
Algeria oli ottanut muita Afrikan valtioita rohkeamman linjan kolonialististen talousrakenteiden muuttamiseksi. Se kansallisti öljyteollisuutensa vuonna 1965 ja esti näin rahavirtojen valumisen ulkomaisiin käsiin.
Toinen osa keskittyy Sambiaan. Aiemmin Pohjois-Rhodesiana tunnettu, Sambesi-joesta uuden nimensä saanut valtio itsenäistyi brittien vallan alta vuonna 1964.
1970-luvulla Sambiassa keskityttiin yhteiskunnan rakentamiseen. Valtion motto Tiyende pamodzi eli yhdessä eteenpäin kuvasi ajan henkeä, vaikkakin sen alkuperä oli itsenäisyystaistelussa. Koulujärjestelmästä lähtien koko infrastruktuuri oli alkutekijöissään.
Ohjelmassa tutustutaan Lusakan esikaupungissa asuvaan Mumban perheeseen. Lapset ovat päässeet lähellä sijaitsevaan peruskouluun. Peruskoulutus ei ole itsestäänselvyys, sillä Mumban lasten kouluun otettiin viidestäsadasta pyrkijästä vain 120 ekaluokkalaista.
Koulussa opiskellaan englanniksi, sillä se on eri heimoista koostuvan Sambian virallinen kieli.
Kolmannessa osassa pysytään Sambiassa. Jakso tutustuttaa valtion luonnonsuojelualueisiin, joita vuonna 1977 oli yli 20 eri puolilla maata. Jakson nimi Liian monta norsua kuvaa vain yhtä ongelmaa, joka luonnonsuojelualueita vaivaa. Norsujen aiheuttamat tuhot eivät ole pieniä.
Ohjelma on täynnä hienoa kuvaa kansallispuistojen eläimistä ja luonnosta. Siitä oppii muun muassa, että burchellin seepra on Afrikan yleisin seepralaji ja siitä on erotettavassa useita rotuja, jotka voi erottaa toisistaan raidoituksesta.
Neljäs jakso keskittyy Afrikan valtioiden asemaan maailmassa ja Suomen valtion kehitysyhteistyöhön alueella. Jakso alkaa sambialaisella esimerkillä kolonialismin vaikutuksista Afrikan talouteen.
Sambiassa on paljon kuparia. Se on sen lähestulkoon ainoa vientituote. Sisämaavaltiona Sambia ensin kuljettaa kuparin rautateitse rannikolle ja sieltä laivalla vaikkapa Englantiin. Kaikki tämä kuljetus maksaa ja se on pois kuparin hinnasta. Englannissa on tehtaita, joissa kuparista tehdään esimerkiksi koneenosia, joita Sambia tarvitsee. Sama matka takaisin Sambiaan alkaa ja hinta nousee. Tästä syystä Sambialla ei ole ollut rahaa omien tehtaiden rakentamiseen.
Jaksossa pohditaan sitä, miksi Suomen pitää tehdä kehitysyhteistyötä. Suomella kun ei ole siirtomaarasitteita, jotka velvoittaisivat siihen. Suomen todetaan kuitenkin hyötyvän kehitysyhteistyöstä enemmän kuin mitä se laittaa siihen rahaa, sillä Suomi on viennistä elävä maa.
Ohjelmassa puhutaan myös Suomen tavoitteesta 0,7 prosentin kehitysyhteistyövaroista bruttokansantuotteesta. Tuo sama prosenttimäärä on pysynyt Suomen kaukaisena tavoitteena vuosikymmenestä toiseen.
Teksti: Juhana Säilynoja