Syksyllä vuonna 1981 neuvostoliittolainen sukellusvene ajoi karille Karlskronan edustalla lähellä Tukholmaa. Vuosikymmenen aikana Ruotsissa tehtiin jopa satoja sukellusvenehavaintoja. Vain osaa havainnoista pidettiin varmoina. Pikkuhiljaa sukellusvenejahdit alkoivat saada farssinpiirteitä, varsinkin kun yhtään venettä ei jäänyt satimeen.
Karlskronan jälkeen oli helppo synnyttää mielikuva, että muutkin vuosikymmenen aikana tehdyt havainnot olisivat olleet neuvostoliittolaisista aluksista. Sukellusvenejahdit saivat uskomattomat mittasuhteet, kun toimittaja Maj Wechselman uskalsi kuitenkin tv-dokumentissaan epäillä yleistä olettamusta Neuvostoliiton sukellusveneistä Ruotsin aluevesillä. Ohjelman esittämisen jälkeen Ruotsin TV2:n johtaja joutui eroamaan. Myös toimittaja itse sai tuntea, mitä oli olla "isänmaan petturi". Ylen haastattelussa hän kertoo joutuneensa kokemaan kolmen vuoden ajan erilaista häirintää: kirjeitä, puhelinsoittoja, kotirauhan rikkomista.
1990-luvun alussa myös Ruotsin sukellusveneasiantuntija kritisoi 80-luvun sukellusvenejahteja. Hän piti niitä massahysterian tuotteina. Jahteja johtanut komentajakapteeni Karl Andersson tunnusti, että Ruotsin aluevesillä ei ollut hänen näkemyksensä mukaan ulkovaltojen sukellusveneitä. Myös venäläiset vakuuttivat, etteivät heidän veneensä ollut 1981 vakoilemassa Ruotsia. Maassa 1994 järjestetyssä seminaarissa venäläisamiraali paljasti salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja, joiden mukaan Karlskronassa tapahtuneen karilleajon syynä oli navigointivirhe,
Karlskronan sukellusvenejahti koettelikin ankarasti Ruotsin puolustusvoimien uskottavuutta. Operaatio kesti yli kuukauden, jolloin pääministeri Olof Palme päätti puuttua asiaan. Hän vaati vahvempaa pohjaa sukellusveneväittelylle. Palmen puheeseen tarttui heti puolustusvoimien komentaja, joka lähetti sukellusvenejoukoille uudet ohjeet. Etusijalle asetettiin varmat todisteet vieraista joukoista. Merjoukoilta tuli nopea vastaus. Sillä oli varmat todisteet vieraasta sukellusveneestä. Helikopterista laskettu vesiäänimittauslaite tallensi sukellusveneen äänet ja liikkeet. Sukellusvene pyrki alueelta pois mutta onnistumatta siinä. Merijoukot aikoivatkin jatkaa etsintöjä entiseen tapaan.
Kymmenisen vuotta myöhemmin paljastui, että 1990-luvun sukellusvenehavainnot olivat virheellisiä. Ruotsin merivoimien mukaan havainnot olivat aiheutuneet vedenalaisten eläinten tai kalojen äänistä. Sen sijaan 1980-luvun havainnot saattoivat olla oikeita.
Sukellusveneselkkaukset ravisuttivat Ruotsia. Ennen kaikkea ne vaikuttivat ruotsalaisten suhtautumiseen Neuvostoliittoon. Ennen sukellusvenejahteja korkeintaan vain joka kymmenes oli pitänyt Neuvostoliittoa välittömänä uhkana. Vuoden 1982 jälkeen noin puolet ruotsalaisista piti suurvaltaa uhkana Ruotsille ja noin 80 prosenttia maailmanrauhalle. Ja puolet väestöstä halusi kasvattaa puolustusmäärärahoja.
Ruotsin suhteita Neuvostoliittoon kuvattiinkin lähes jäätyneiksi. Yleistä neuvostovastaista ilmapiiriä tukivat myös monet ruotsalaislehdet, jotka alkoivat julkaista suorasukaisia kirjoituksia Neuvostoliitosta.
Suomessa ruotsalaismedian neuvostovastainen kirjoittelu herätti hämmennystä. Moni toivoikin, ettei Suomessa lähdettäisi Ruotsin linjalle. Kun Ruotsin ja Neuvostoliiton jäätyneitä suhteita esiteltiin Ajankohtaisen kakkosen raportissa vuonna 1985, ohjelmassa muistutettiin, että "se kuvaa, sanottakoon selvyyden vuoksi nimenomaan ruotsalaisten ongelmallista suhtautumista suurvaltanaapuriin Neuvostoliittoon."
Oslon kansainvälisessä rauhantutkimuslaitoksessa työskentelevä Ola Tunander julkaisi 2005 kirjan, jonka mukaan Ruotsia oli vakoiltu länsimaiden taholta. Tähän viittaavat muun muassa tekninen todistusaineisto ja virallisen lausunnon antaneiden henkilöiden todistus.
Yksi heistä oli Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin entinen puolustusministeri Caspar Weinberger, joka kertoi 2000-luvun alussa Ruotsin televisiolle, että Yhdysvaltojen sukellusveneet testasivat Ruotsin rannikkopuolustusta säännöllisesti. Weinbergerin lausunnon sukellusveneoperaatioista taas vahvistivat muun muassa Ison-Britannian entinen laivastoministeri sir Keith Speed ja puolustushallinnon entinen tiedustelupäällikkö sir John Walker.
Tunanderin mukaan Ruotsissa salattiin sukellusveneloukkausten oikea tekijä, jotta yleinen mielipide saataisiin neuvostovastaiseksi. Amerikkalaisvastaisuus kun nosti päätään kaikkialla Pohjolassa 1980-luvulla. Lisäksi neuvostovastaisuuden kasvattamisen yhtenä tavoitteena oli myös tehdä naurunalaiseksi silloisen pääministerin Olof Palmen aktiivinen rauhanpolitiikka.
Järeästi mitoitetut sukellusvenejahdit
Lukuisat sukellusvenehavainnot pitkin Ruotsin itärannikkoa 1980 - 1990 laukaisivat näyttävät manööverit niin merellä mutta myös maalla. Esimerkiksi Perämerellä Kalixin edustalla vuonna 1987 etsintäkeinot olivat järeät: mereen ammuttiin syvyyspommeja ja torjuntakranaatteja.
Lisäksi puolustusvoimat lähetti saariin sotilaitaan, jotka rajoittivat siviilien liikkumista saarilla. Yleensä saaristolaiset suhtautuivat rauhallisesti operaatioihin. Mutta ne kuitenkin vaikuttivat ennen kaikkea alueen kalastajiin, jotka eivät päässeet pyyntiin. Toisaalta ammunta myös tuhosi kalasaaliit vuosiksi eteenpäin.
Raportit sukellusvenejahdeista olivat ylimalkaisia
Jälkikäteen arvioituna Ruotsin sukellusvenejahdeista tehdyt raportit olivat "ylimalkaisia ja niissä pimitettiin tärkeitä tietoja". Lisäksi havaintoaineistoa on salaperäisesti kadonnut tai tuhoutunut. Esimerkiksi ääninauhat on tuhottu. Silloiset ministerit ovat myöhemmin kertoneet, että heitä painostettiin syyttämään neuvostoliittolaisia ilman todisteita.