Osa epileptikoista näkee uskonnollisia ilmestyksiä kohtaustensa aikana. Muutamat ovat jopa kieltäytyneet leikkauksesta, jotteivat tärkeäksi koetut näyt katoaisi. Prisma Studion jakso, vuodelta 2004, pureutuu epilepsiaa sairastavien uskonnollisiin kokemuksiin sekä ilmiötä tutkivaan neuroteologiaan.
Suuria mystisiä kokemuksia on aikojen kuluessa esiintynyt nimenomaan epileptikoilla. Esimerkiksi venäläinen romaanikirjailija Fjodor Dostojevski kirjoitti "koskettaneensa Jumalaa" epileptisen kohtauksen aikana. Epileptinen kohtaus on aivojen sähköisen toiminnan ohimenevä häiriö.
Prisma Studion mukaan useampi kuin yksi sadasta epilepsiaan sairastuneesta näkee epilepsiakohtauksen aikana uskonnollisia näkyjä ja ilmestyksiä.
Voimakkaiden uskonnollisten kokemusten tunnusmerkkeinä pidetään muun muassa tunnetta maailmankaikkeuteen yhtymisestä, vankkaa tunnelatausta, pelonsekaista kunnioitusta, ruumiista irtautumisen tunnetta ja syvän merkityksellisyyden tunnetta.
Ohjelmassa kerrotaan, että 1300-luvulla Roomassa Pyhä Birgitta sai jumalallisia ilmestyksiä, joihin perustuvia neuvoja hallitsijatkin kuuntelivat. Birgitta oli aikansa tärkeimpiä uskonnollisia ja poliittisia vaikuttajia sekä Ruotsin ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen. Myöhemmin on tutkittu, että pyhimys olisi sairastanut epilepsiaa.
Neuroteologia tutkii uskonnon harjoittamisen vaikutusta aivoihin. Tarkoituksena on selvittää, mitä aivoissa tapahtuu uskonnollisen kokemuksen aikana ja kuinka uskonnollisten ihmisten aivot poikkeavat muiden aivoista.
Neuroteologian saralla Pyhän Birgitan ilmestysten väitetään liittyneen sairauteen. Alalla pohditaan, voisiko uskonnollinen kokemus olla aivojen toimintahäiriö vai ovatko aivot kenties kanava, jonka kautta Jumala ottaa yhteyden ihmiseen?
Neurotutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että uskonnollisen tuntemuksen lähteinä ovat tunneaivot eli ohimolohkossa sijaitseva limbinen järjestelmä.
Limbisen järjestelmän on sanottu olevan tärkeä uskonnollisissa kokemuksissa. Voimakkaan uskonnollisen kokemuksen aikana se muuttuu tavallista aktiivisemmaksi ja luokittelee kaiken erityisen merkitykselliseksi.
Limbinen järjestelmä kuuluu niihin aivorakenteisiin, jotka ovat peräisin evoluutiomme varhaisista vaiheista. Nykyään sen tehtävänä on tarkkailla kokemuksiamme ja merkitä tärkeät tapahtumat. Esimerkiksi oman lapsen kasvojen näkeminen leimataan luonnostaan tärkeäksi tapahtumaksi mieleen.
Sellaiset epileptikot, joiden aivosähköiset purkaukset rajoittuvat limbiseen järjestelmään tai yleensä ohimolohkoihin, kertovat kokeneensa kohtaustensa aikana syvällisiä elämyksiä.
He voisivat olla yksi selitys sille, miksi juuri ohimolohkoepileptikot ovat erityisen herkkiä uskonnollisille kokemuksille.
Teksti: Emmi Karhiaho