Sadomasokismi, tuttavallisemmin S/M on jälleen kerran noussut valtakulttuurin valokeilaan ilmiön nimeltä 50 Shades of Gray myötä.
Kinky-kansa tuntee kiinnostuksesta sekä iloa että myötähäpeää.
Valtaleikit ovat seksin alalla yhtä vanhoja kuin ihmiskunta.
Kokemuksia kaipaava kädellinen on näppärä keksimään kaikille ruumiinosille muutakin kivaa tekemistä kuin mihin ne on yksinkertaisimmillaan tarkoitettu.
50 Shades of Gray –ilmiön suosiota on tähän mennessä yritetty selittää kaikilla muilla tavoilla kuin sillä, mikä on luonnollisinta: että me olemme osiltamme sellaisia, että kaipaamme välillä viedä ja tulla viedyksi.
50 Shades saattaa tietenkin jatkaa myös Hertta ja Harlekiini –sarjojen avaamaa tietä, jossa rakkaussuhteiden kuvaamisen kautta kurkistetaan intiimialueelle. Tätä on toisaalta yritetty jo pitkään.
Toinen mielenkiintoinen näkökulma liittyy nuorten suosimiin Vampyyri-sarjoihin. Jospa tämä onkin vain aikuisille kirjoitettua ja elokuvallistettua Twilight-saagaa? Jo True Blood on paljon rajumpaa kamaa.
50 Shades of Grayn huono puoli on Kinky-kansan mielestä se, että sekä kirja että elokuva synnyttävät epärealistisia odotuksia ja että ne on kirjoittanut aihetta täysin tuntematon henkilö. Suurimman osan teoksesta naista suurin piirtein pakotetaan erilaisiin kokemuksiin, joihin hän ei ole valmis.
Fantasia-tasolla tämä toimii mainiosti, käytännössä ei koskaan.
Molempien osapuolien pitää olla täysin valmiita ja tietoisia mihin ovat ryhtymässä ja rajojen ja turvasanojen sovittuja. Sen jälkeen voidaan leikkiä mitä vaan mihin rahkeet ja oma mielikuvitus riittävät.
Niille, jotka paheksuvat mm. piiskaamista, sitomista ja alistamista pervojen puuhina, voin paljastaa, että menee se toisinkin päin:
BDSM:iin vihkiytyneiden mielestä ns. vaniljaseksin harrastajat ovat nimittäin tosi outoa porukkaa. Että jotkut saavatkin tyydytyksensä pelkästään siitä, että penis pannaan vaginaan ja sitä liikutellaan. Kinky-väen pitää tehdä paljon monimutkaisempia asioita, eikä sittenkään aina natsaa.
Wau! Jännää!