Katson lääkäriä epäuskoisena. Olen juuri saanut syyn epämääräisille oireilleni. Lääkäri latelee faktoja diagnoosistani lakonisesti. Hänen katseessaan ei ole sympatiaa. En saa häneltä rohkaisevia sanoja tulevaisuuteni varalle. Hänelle tuo 15 minuuttia kestävä tapaamisemme ei ole kuin vartti muiden potilastapaamisten joukossa. Minulle se on sillä hetkellä koko elämä.
Terveystieteiden maisteri Mailis Mäkelä väittelee tänään 12. kesäkuuta Oulun yliopistossa otsikolla ”Hoitoon ja kohteluun kohdistuva tyytymättömyys: potilaslain mukaiset muistutukset”. Mäkelän väitöstutkimuksen mukaan potilaat valittavat saamastaan kohtelusta ja hoidosta entistä enemmän. Hoitoon liittyvän tyytymättömyyden syitä ovat erityisesti hoitoon pääsyn viivästyminen, epäily virheellisestä diagnoosista tai hoitovirheestä sekä ohjaukseen ja neuvontaan liittyvät asiat. Tyytymättömyyttä kohteluun on aiheuttanut esimerkiksi alistamiseen liittyvä kokemus, kuten tunne, ettei tule kuulluksi.
On pieniä lapsia vanhempiensa sylissä, vanhuksia lastensa saattelemina, tyttöjä ja poikia murrosiän muutoksissa, esikoistaan odottavia pariskuntia, elämänsä parasta aikaa eläviä eläkeläisiä… Ja heidän koko elämänsä voi mullistua juuri sillä hetkellä.
Terveyskeskusten vastaanotoilla, poliklinikoiden toimenpidehuoneissa, teho-osastojen piuhameressä, vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa eletään elämän käännekohtia – iloisia, surullisia, pelottavia ja hämmentäviä. Päässä pyörivät kysymykset hyökyvät päälle, lääkärien ja hoitajien sanat hiljenevät tunnekuohun alle. On pieniä lapsia vanhempiensa sylissä, vanhuksia lastensa saattelemina, tyttöjä ja poikia murrosiän muutoksissa, esikoistaan odottavia pariskuntia, elämänsä parasta aikaa eläviä eläkeläisiä… Ja heidän koko elämänsä voi mullistua juuri sillä hetkellä.
Hoitajat ja lääkärit työskentelevät kiire kantapäillään. Potilashuoneiden kellot soivat vaativasti. Yksi potilas tarvitsisi kuuntelijaa, toinen odottaa pissavaipan vaihtajaa, kolmas vaatii lisää kipulääkettä. Kiire – tuo viheliäinen kumppani nyky-yhteiskunnassamme. Kaikkea pitäisi ehtiä, mitään ei ehdi kunnolla. Mutta ei kiire saa olla syy. Millekään. Missään, ei etenkään terveydenhoidossa, kiire saisi olla syy töksäyttelylle, tiuskimiselle, epäkohteliaalle käytökselle. Kiire ei saisi olla syy hoitovirheille, viivästyneelle hoidolle tai ihmisarvoisen kohtelun puutteelle. Syy ei saisi olla myöskään ajattelemattomuus, ei välinpitämättömyys, ei tietämättömyys.
Ystävien ja perheen tuki on sairastuneelle ihmiselle tärkeää. Yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, on hoitajilta ja lääkäreiltä saatu kohtelu. Ne hetket ja kohtaamiset jäävät mieleen ikiajoiksi. Jollekin lääkäri tai hoitaja voi olla ainoa puhekumppani. Ainoa ihminen, joka koskettaa. Ainoa ihminen, jolle kertoa oma paha olonsa. Kun ihminen on heikoimmillaan, on hän myös haavoittuvimmillaan. Kunpa niinä hetkinä hoitohenkilökunnan ja potilaan välillä vallitsisi yhteisymmärrys ja kunnioitus – puolin ja toisin.
Potilaalla on oikeus osoittaa tyytymättömyytensä saamaansa hoitoon ja kohteluun muistutuksen avulla.
Potilaalla on oikeus osoittaa tyytymättömyytensä saamaansa hoitoon ja kohteluun muistutuksen avulla. Vuonna 1993 voimaan tullut potilaslaki mahdollisti potilaan aseman muuttumisen passiivisesta hoidon kohteena olevasta objektista aktiiviseksi ja tasa-arvoiseksi toimijaksi. Tämä meidän kaikkien on hyvä muistaa – saadessamme ja antaessamme hoitoa.
Diagnoosistani on nyt kaksitoista vuotta. Silloin minun ensimmäinen pelastusrenkaani oli ystävä, joka istui sairaalan käytävällä odottamassa minua. Onnekseni pääsin tapaamaan myös lääkäriä, jonka vastaanotolla koin olevani tärkeä. Hän kuunteli, valoi minuun uskoa, kannusti luottamaan tulevaisuuteen. Tuo lääkäri pysyy mielessäni aina. Muistan hänen hymynsä, katseensa ja asentonsa, kun hän jutusteli kanssani. Yhtälailla mielessäni pysyy kuva lääkäristä, jolta sain diagnoosini. En unohda häntä koskaan. Valitettavasti.
Mäkelä, Mailis: Hoitoon ja kohteluun kohdistuva tyytymättömyys: potilaslain mukaiset muistutukset