Suomeen saapuvien somalipakolaisten määrän nopea kasvu talvella 1990–1991 vahvisti samalla pakolaisvastaisia asenteita. Muukalaisviha kärjistyi pelotteeksi tarkoitettuun pommi-iskuun Valkealan vastaanottoasemalle 7. tammikuuta 1991.
Ilotulitteista koottu pommi oli sijoitettu Hotelli Walkealan tiloissa toimivan aseman varauloskäynnin oveen. Yöllinen räjähdys särki takaoven ja tuulikaapin lasit. Panos oli onneksi pieni, ja kaikki vastaanottokeskuksen 150 asukasta säästyivät vammoilta.
Tapaus oli siihen asti vakavin ja julkisuutta saanein hyökkäys Suomessa toimivaa pakolaiskeskusta vastaan. Lähivuosina maahanmuuttajiin oli kuitenkin kohdistettu muitakin terroritekoja: Tampereella tehtiin syyskesällä 1989 sarja polttopulloiskuja maahanmuuttajien asuntoihin ja yrityksiin, ja syyskuussa 1990 nuorisojoukko tunkeutui Nastolan pakolaisasemalle särkemään irtaimistoa.
Vihamielisyys kasautuu
Pakolaistilanne Suomessa muuttui jyrkästi vuonna 1990, kun turvapaikanhakijoiden määrä moninkertaistui alle kahdesta sadasta noin 2700:ksi.
Median ja kansalaisten huomion kohteeksi joutuivat etenkin runsaat 1400 maansa sisällissotaa paennutta somalia. Marraskuun lopussa ja vuodenvaihteen tienoilla heitä saapui Neuvostoliiton kautta monessa erässä yhteensä runsaat neljäsataa.
Turvapaikkahakemukset ruuhkautuivat, päätöksiä joutui odottamaan kuukausia, ja pakolaisten majoittaminen oli ongelmallista. "Valkealassa pakolaisvastaisuus uhkaa estää uusien majapaikkojen saamisen pakolaisille", Ylen tv-uutiset kertoi 2. tammikuuta 1991. Paikallinen yrittäjäyhdistys piti somalien sijoittamista teollisuushalliin "sopimattomana", koska se pilasi alueen maineen.
Laman kourissa kärvistelevät hotellit sen sijaan tarjosivat tilojaan kilvan Suomen Punaiselle Ristille. Hotelli Walkealaan perustettu vastaanottokeskus kävi kuitenkin nopeasti sietämättömän ahtaaksi koko ajan kasvavalle pakolaismäärälle. Vaikka pakolaisten hotelliasuminen oli kaukana luksuksesta, se lisäsi helposti katkeruutta heitä kohtaan.
Keskuksen häirintä alkoi jo ennen joulua. Uutislähetyksessä 27.12.1990 SPR:n järjestösihteeri Satu Kurri kertoi puheluista, joissa uhattiin turvapaikanhakijoiden henkeä. Ahdistelijoita oli tunkeutunut sisätiloihinkin.
Pakolaispolitiikkaa kritisoivat mielipiteet saivat tilaa myös julkisuudessa. Eniten huomiota herätti Helsingin ylipormestarin Raimo Ilaskiven uudenvuodenpuhe, jossa hän julisti, etteivät "liikemiesten tänne lähettämät ns. elintasopakolaiset" olleet tervetulleita. Ylipormestarin mukaan poliittisen vainon kohteena olevat kyllä tarvitsivat myötätuntoa, mutta hän jätti mainitsematta, kuinka suuri osa tulijoista sellaisia olisi.
Valkeala pommin jälkeen
"Osa suomalaisista tuntuu julistaneen sodan pakolaisille", toimittaja Anne Flinkkilä sanoo pommi-iskun jälkeen lähetetyssä Ajankohtaisen Kakkosen Valkeala-reportaasissa. Sodan keskeltä paenneet ihmiset olivat ymmärrettävän pelästyneitä räjähdyksestä vastaanottoasemalla.
Pakolaisten vastustajien näkemyksiä ei pommi-isku vaikuta suuresti heilauttaneen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Teemu Kohopää ymmärtää, että kuntalaisten oli vaikea sopeutua pakolaisten tuloon, etenkin kuin muilta paikkakunnilta oli tullut "ongelmaviestejä".
Turvapaikanhakijoiden auttaminen oli lisäksi ilmeisen väärin, koska "uutisten perusteella näyttää, että avuntarvitsijat ovat Somaliassa eivätkä niitä, jotka ovat päässeet sieltä pois".
Kilpaileva ajankohtaisohjelma A-studio teki Valkealasta oman juttunsa, jossa juuri pakolaispolitiikan kritisoijat saivat äänensä hyvin kuuluville. Somalien tuloa vastustettiin paikkakunnalla monenlaisin, osin huhuihin nojaavin perusteluin.
Kun kuntaa aletaan nimittää Mustialaksi, niin se on hyvin heikkoa mainosta kunnalle.
Kunnansihteeri Jyrki Harjula
Somalien sijasta rahaa tarvitsivat veteraanit ja nuoret parit, heidän matkarahojensa sanottiin menevän suoraan mafialle, heidän huhuttiin saattaneen muualla "jopa koulutyttöjä siunattuun tilaan" ja heidän väitettiin olevan "ilmaisella vuosilomalla". Yksi puhuja arvioi heidät sotilaskarkureiksi, toinen taas diktaattori Siad Barren Moskovassa kouluttamiksi sotilaiksi. Samantyyppisiä näkemyksiä oli keväällä 1990 esitetty Romanian pakolaisista.
Kunnansihteeri Jyrki Harjulan mielestä oli erityisen huolestuttavaa, että Valkealaa oli alettu jo kutsua "Mustialaksi".
Valkealasta löytyi pakolaisten puoltajiakin, mutta ainakin A-studion jutussa he jäivät vähemmistöön. Turvapaikanhakijoita ei ohjelmassa haastateltu lainkaan, vaan heidät nähtiin lähinnä harjoittelemassa hiihtoa, lojumassa nojatuoleissa ja pelaamassa flipperiä. Mahdollisesti ironista otetta tavoiteltiin leikkausratkaisulla, jossa aina somalin ilmestyessä ruutuun alkoi taustalla soida Kake Singersin 1970-luvun huumorihitti Me halutaan olla neekereitä.
Suomi reagoi tiivistämällä rajojaan
Hallitus vastasi tapahtumiin lähinnä maahanmuuton vastaisia mielipiteitä myötäillen. Tammikuun 9:ntenä 1991 ulkoasiainvaltuuskunta päätti, että Suomi voisi tarvittaessa palauttaa Neuvostoliiton kautta saapuneen pakolaisen takaisin itärajan yli, mikäli tämän turvapaikkahakemus evätään. Samalla luvattiin olennaisesti lyhentää hakemusten käsittelyaikaa.
Mediassa ratkaisua arveltiin yritykseksi viedä vaalivaltteja pakolaispolitiikkaa kritisoineelta Suomen maaseudun puolueelta.
Muun muassa SPR ja puolustusministeri Elisabeth Rehn arvostelivat jyrkästi palautuspäätöstä. Rehn ihmetteli Neuvostoliiton luokittelemista turvalliseksi maaksi sellaisena aikana, jota parhaillaan elettiin.
Itänaapurissa todellakin kuohui, ja puna-armeija aloitti Liettuassa Vilnan miehityksen juuri samana päivänä kuin ulkoasiainvaliokunta teki päätöksensä.
Arvostelijat muistuttivat, ettei Neuvostoliitto ollut allekirjoittanut kansainvälistä pakolaissopimusta eikä ollut valmistautunut pakolaisten vastaanottoon. Pakolaisneuvonnan juristin Johanna Suurpään mielestä ulkoasiainvaliokunnan päätöstä saattoi myös pitää syrjivänä, koska se kohdistui käytännössä vain yhteen kansallisuusryhmään. Päätöksen lainmukaisuus jäi toistaiseksi auki, ja joulukuussa 1991 eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman totesi, ettei hallituksen kanta ollut oikeudellisesti sitova (ks. HS 6.2.1991, 11.12.1991).
Sama uutislähetys, joka kertoi palautuspäätöksen saamasta kritiikistä, tiedotti kiinniotetun Valkealan pommittajan tunnustaneen tekonsa. Mies laskettiin vapaalle jalalle.
Arkkipiispa John Wikström tuomitsi pakolaisvihamielisyyden ilmentymät voimakkaasti heti pommi-iskua seuraavana päivänä. Hän arvosteli hallituksen vitkastelua hätämajoituksen ja turvapaikkahakemusten osalta ja nimitti muukalaisvihaa synniksi.
Muukalaisviha on syntiä.
Arkkipiispa John Wikström
Presidentti Mauno Koivisto kommentoi asiaa muutaman päivän kuluttua pitämässään lehdistötilaisuudessa. Hänkin piti Valkealan tihutyötä "mitä tuomittavimpana" mutta hämmästeli väitteitä, joiden mukaan rasismi olisi lisääntynyt Suomen kansan keskuudessa.
Koivistoa selvästi myös ärsytti "papillisen tahon" (eli arkkipiispan) puuttuminen pakolaispolitiikkaan. Hallituksen päätöstä somalien palautuksista hän puolusti, mutta sen tarkempaa selkoa presidentin pakolaiskannoista eivät toimittajat yrityksistään huolimatta saaneet. "Asiat pitää saada kontrolliin", Koivisto lausui ympäripyöreästi. Selväksi kävi kuitenkin se, että veteraanien asiaa hän ei halunnut sotkettavaksi pakolaiskysymykseen.
Valkealan pommi-iskusta tuomittiin myöhemmin sakkoihin ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen 22-vuotias koneasentaja, jonka motiivi teolleen oli pakolaisten pelottelu. Hovioikeudessa tuomio nousi 14 kuukauteen.
Pakolaisten ahdistelu ei loppunut Valkealan tapaukseen. Jo vuoden 1991 aikana tehtiin Nastolan vastaanottokeskukseen uusia hyökkäyksiä ja Porvoossa etiopialaispakolaisia ahdisteltiin polttopulloin. Vuonna 1992 myös Joensuun pakolaisasemalle heitettiin polttopulloja. (Ks. esim. HS 1.9.1991, 20.9.1992)
Artikkelin lähteinä käytetty mm: Jukka Sihvola (toim): Toimittaja ja pakolaiskysymykset, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus, julkaisusarja A 1/92; Pikakäsittely tuonee somaleille puolen vuoden oleskeluluvan, Helsingin Sanomat 6.2.1991; Söderman löysi puutteita somaleiden kuulusteluista, HS 11.12.1991; Hovioikeus pidensi Valkealan pommimiehen tuomiota, HS 21.8.1992.