Mikko Niskaselta valmistui vuonna 1963 ennätykselliset kaksi kiitettyä sota-aikaan sijoittunutta elokuvaa. Molemmissa liikutaan itärajan tuolla puolen: toisessa komennuksella, toisessa omin luvin. Sissit sukelsi syvälle sotilaan sieluun, Hopeaa rajan takaa kertoi tositapahtumiin pohjaavan seikkailun.
Siirry elokuvaan Hopeaa rajan takaa
Paavo Rintalan kirjaan perustunut Niskasen esikoisohjaus Pojat (1962) oli ollut suuri menestys. Yhteistyö Rintalan kanssa jatkui heti seuraavana vuonna, jolloin Niskanen ohjasi hänen romaanikäsikirjoituksensa pohjalta elokuvan Sissit. Poikien tavoin elokuva sijoittui ajallisesti jatkosotaan, nyt aivan sodan viimeisiin päiviin.
Niskanen (1929–1990) muokkasi käsikirjoitusta yhdessä Matti Kassilan ja teologi Jouni Apajalahden kanssa. Romaanista poiketen he lisäsivät tarinan alkuun ja loppuun nykyhetkeen sijoittuneen kehyskertomuksen. Pääosa elokuvasta nähdään Vienan Karjalaan sijoittuvana takaumana. Elokuvan teemaksi nousee sodan mielettömyyksien vaikutus yksilöön: tarkastelun kohteena ovat sotilaiden mielenterveys, sukupuolimoraali ja hengelliset ristiriidat.
"Minua kiinnosti se vaaranalaisuus, se seikkailuhenkisyys, se uhanalaisuus, minkä alaisuudessa nämä miehet selustassa tehtäväänsä suorittivat. Myöskin sen tehtävän tuoma jännitys, sekä se rasitus, mikä näiden miesten sieluissa oli – mua kiinnosti siinä se ikuisuus, mikä näiden ihmisten välille syntyy sellaisessa tilanteessa. Se lahjomattomuus, armottomuus", kertoi Niskanen myöhemmin itse.
Elokuva kuvattiin enimmiltä osiltaan Pahkajärven harjoitusalueella Valkealassa ja Mäntyharjulla. Sotilasasiantuntijana toimi Mannerheim-ristin ritari, majuri Eino Penttilä, ja hänet myös nähdään elokuvassa.
Paavo Rintala julkaisi romaanin kirjana vasta elokuvan jälkeen. Hän kertoi myöhemmin pyrkineensä tietoisesti kärjistämään asetelmia "särmikkäämmiksi, kriittisemmiksi ja kylmemmiksi", kuin mitä elokuvassa oli nähty. Teos sai nimen Sissiluutnantti – proosaa rinta- ja kurkkuäänille ja se herätti ilmestyessään suurta kohua, suoranaisen kirjasodan. Romaani on sävyltään "sivilisaatiokriittinen": Rintala pohtii, miten ihmisyys sodassa katoaa ja muuttuu tappamiseksi ja paritteluksi. Osansa paheksunnasta sai myös kirjan kustantaja. Keskeiseksi kysymykseksi nousi, millä taholla on oikeus määritellä isänmaallisuuden sisältö. Kohun ansiosta romaanista tuli myyntimenestys.
Katsotuin ja kiitetyin elokuva 1963
Elokuvan aikalaisarviot olivat pääosin kiittävät. ”Niin hyökkäyksessä kuin partioretkillä rintaman takana on uskottavaa tilanteen tuntua, mikä antaa vakuuttavan kuvan Mikko Niskasen ohjaajan lahjoista." Erityisesti kiitettiin Niskasen kykyä ohjata joukkokohtauksia. "Jo Pojat osoitti hänen pystyvän käsittelemään jäntevästi joukkoja ja sama on leimaa-antavana myös Sisseissä.”(Leo Stålhammar, Maakansa)
Yhden näkemän perusteella asettaisin Sissit filminä aivan nykyelokuvamme kärkisijoille. Se on jopa ulkomaillekin vietäväksi ansiokasta sotafilmiä, jäntevää, jännittävää ja voimassa hurjaa.
Paula Talaskivi (1963)
Osa kriitikoista piti kerrontaa liian katkelmallisena ja sittenkin liian vanhanaikaisena. "Ohjaajana Mikko Niskanen on kieltämättä kunnianhimoinen ja ammattitaitoinen. (…) Hän ei tee varsinaisia erehdyksiä, ja hänen työssään on myös paljon kiintoisuutta, mutta kokonaisuutena Sissien ohjaustyö kuitenkin pitäytyy vanhoihin keinoihin.” (Erkka Lehtola, Aamulehti)
Ankarin kritiikki tarttui elokuvan moraaliin. ”Katsoja saa sen vaikutelman, että filmintekijöitä olisi kauhistuttanut erään kaukopartiota johtaneen luutnantin seksuaaliset kokemukset yhtä paljon kuin ihmisten tappaminen. Tapahtumien esittely on suoritettu alatyylillä. Tuloksena on liehakoivaa yksinkertaisuutta, sileäksi kulutettuja ajatuksia ja häh-häh -juttuja." (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti)
Näyttelijöistä kiitettiin etenkin pääosan esittäjää Matti Oravistoa. "Oravistohan on jo kauan tunnettu erityisen filmillisenä näyttelijänä, mutta näin intensiivisenä häntä ei ole ennen nähty. Erkki Siltola on toinen, joka jää mieleen – hänessä on sellaista jämerää luontevuutta, jota elokuvassamme arvatenkin myös vastedes tarvitaan." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)
Erityistä huomiota kiinnitettiin Esko Nevalaisen komeaan kuvausjälkeen. Kameratyöskentelylle annettiin elokuvassa suuri paino: esimerkiksi alkujakson kamera-ajo ravintolan eteisestä kabinettiin ja siellä muutaman kerran pöydän ympäri on yksi suomalaisen elokuvan pisimpiä.
Sissit oli Fennada-Filmin 50. elokuva ja siihenastisista kaikkein kallein. Se oli vuoden 1963 menestynein elokuva kaikin mittarein: suurin yleisömäärä, valtion elokuvapalkinto ja neljä Jussia (paras ohjaus, kuvaus, miespääosa ja leikkaus). Tästäkin huolimatta elokuva tuotti tappiota.
Elokuva edusti Suomea Melbournen filmifestivaalilla 1964. Se myytiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.
Peter von Bagh haastatteli Niskasta hänen Fennada-ohjauksistaan syyskuussa 1990, vain kahta kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Niskasen kerronta Sisseistä on katsottavissa Fennadan tarinan (1993) kolmannessa osassa Kukoistus ja sen jälkeinen elämä.
Hopeaa rajan takaa – tositarina aivan jatkosodan kynnykseltä
Kun Sissit oli helmikuussa 1963 saatu esitykseen, aloitti Niskanen toukokuussa seuraavan elokuvansa kuvaukset. Aihepiiri pysyi samana, mutta kuvattava ajanjakso aikaistui välirauhan aikaan kesäkuuhun 1941, aivan jatkosodan syttymisen kynnykselle. Lähtökohtana elokuvalle oli kirjailija Esa Anttalan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Hopeaa rajan takaa vuodelta 1961.
Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, missä talvisodan käyneet karjalaisnuorukaiset Wist ja Anttala päättävät hakea Wistin kotitalon alle haudatut hopeaesineet rajan takaa Uudeltakirkolta. Hanke epäonnistuu alkuunsa, mutta miehet päättävät yrittää uudestaan paremmin kartoin ja kolmannen kaverin, Paavilaisen eli Paukun kanssa. Rämäpäisen ja iloluontoisen Paukun myötä yhteiseen tehtävään tulee vauhtia jos kohta vastuksiakin. Rajanylitys onnistuu, ja liikkuminen Neuvostoliiton puolella on piinaavan jännittävää.
Sekä kirjassa että elokuvassa liioitellaan Paavilaisen huonoa kuntoa, mutta muutoin tarinan vaiheet kerrotaan niin kuin ne ovat tapahtuneet. Niskanen laati käsikirjoituksen yhdessä Martti Saarikiven kanssa. Käsikirjoitus eli pitkin matkaa ja leikkausvaiheessa tarinasta poistettiin pitkiäkin pätkiä. Elokuvaa lyhennettiin myös Elokuvatarkastamon vaatimuksesta. Elokuvassa nähdään myös arkistomateriaalia talvi- ja jatkosodan taistelutoimista ja pommitusten tuhoista.
Meneillään olleen näyttelijälakon vuoksi Niskanen roolitti elokuvan Näyttelijäliittoon kuulumattomilla esiintyjillä. Heistä nimekkäin oli Pertti ”Spede” Pasanen, tv- ja radiokoomikkona jo hyvinkin tuttu mies. Toiset kaksi pääroolia Niskanen antoi Ylioppilasteatterin johtajalle Jaakko Pakkasvirralle sekä MTV-teatterin ohjaajalle, valkokankaalla ensi kertaa esiintyneelle Veikko Kerttulalle.
Tosielämän seikkailu taipui luontevaksi elokuvaksi
Aikalaisarvioissa ohjausta ja elokuvan teknistä laatua kiitettiin. Ihmeteltiin, miten "kovin ohuesta filmijuonesta" oli saatu aikaiseksi jännittävä elokuva. Niskasta kiitettiin hyväksi henkilöohjaajaksi, jonka "omien voimien oikein arvioinnista on sukeutunut pieni sopusuhtainen seikkailufilmi".
”Niskanen ja hänen etevä kameramiehensä Esko Töyri eivät ole antaneet helpolla periksi, eivät ole jättäneet yrittämättä, vaan ovat koettaneet luoda kuvallista vaihtelua harvapuiseen historiaan, niinpä Hopeaa rajan takaa onkin kotimaiseksi elokuvaksi harvinaisen läpikotaisin työskennelty ja kuvateknillisesti korkeatasoinen. Mutta monotoninen, monotoninen… Loppuvaiheen takaa-ajossa on sentään rytmillistä iskevyyttä ja eloa harvinaisessa määrin, se muodostaa napakan loppuhuipennuksen tarinalle." (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi)
Ankarimman kritiikin mukaan elokuva oli epäonnistunut jännitystehtävässään pahemman kerran. Osansa sivalluksesta saa myös elokuvan musiikki.
"Jännitystä filmiin ei kuitenkaan synny tarpeeksi edes ulkonaista tietä, hopeaa etsivät miehet juoksentelevat pitkin metsiä, ja Niskanen käyttää ristikuvia niin tiuhaan, että filmiin tulee päättömän juoksemisen vaikutelma. Lisäksi Niskanen ei ole pystynyt ristikuvissaan jatkamaan liikkeen vaikutelmaa, vaan filmin miehet tuntuvat rytistelevän tiheiköissä täysin päämäärättömästi. Ja Erkki Ertaman musiikki on niin selvää sirkussäestystä, että se vie loputkin jännityksestä taivaan tuuliin: hiljaisesta kuminasta kasvaa valtava pauhu juuri silloin, kun jotakin ratkaisevaa tapahtuu." (Erkka Lehtola Aamulehti)
Näyttelijätyötä kehuttiin luontevaksi, ja siitä kiitos annettiin Niskaselle. Näyttelijöistä eniten yksittäistä huomiota sai osakseen Pasanen. "Spede Pasanen tekee hulivililuonteisesta nuorukaisestaan rennosti hauskan tyypin huomattavasti luontevammin kuin joissakin tv-ohjelmissaan."(Leo Stålhammar, Maakansa)
Tähän mennessä ylittämätön suomalainen toimintaelokuva
Pekka Eronen (1991)
Kun elokuva vuonna 1991 esitettiin televisiossa, olivat arviot erittäin myönteisiä. "Jos tämä "välirauhaseikkailu" oli ohjaajalleen ns. välityö, sen parempi – ainakin minua kiehtoi sen kaikkinainen mutkattomuus. Niskanen ja kumppanit osoittavat, että Itä-Suomen kesäisissä metsissä osataan mennä aivan yhtä lujaa kuin Hollywoodin maastossa. Kuin kaupan päällisiksi Hopeaa rajan takaa on myös oodi suomalaiselle metsämaisemalle." (Harri Moilanen, Kansan Uutiset)
Elokuva kuvattiin Kirkkonummen Masalassa ja Porkkalassa, Joutsenon kirkossa, Lappeenrannan asemalla, Helsinki–Turku-rataosuudella, Lohjanjärvellä sekä Helsingin Kulosaaressa kaupunkimaisemassa ja Fennadan studiossa.
Vaikka elokuvan yleisömenestys oli vuoden keskitasoa selvästi parempi, se jäi tappiolliseksi. Seuraaviin kolmeen vuoteen Niskanen ei saanut elokuva-aiheitaan läpi missään tuotantoyhtiössä. Television tulon myötä ajat olivat muutoinkin huonot kotimaiselle elokuvalle. Niskasen seuraava ohjaus, Käpy selän alla (1966) sijoittui aiemmista poiketen tiukasti nykyaikaan ja oli jälleen suuri menestys.
Klikkaamalla kuvaa voit ladata Hopeaa rajan takaa -elokuvan julisteen itsellesi.
Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Suomen kansallisfilmografia 7 (vuodet 1962–1970).
Mikko Niskanen: Vaikea rooli. Kirjayhtymä 1971.
Sakari Toiviainen: Tuska ja hurmio: Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa. SKS 1999.