Minä rakastan joulua. Ajattelen sitä ympäri vuoden. Saatan ostaa joululahjan huhtikuussa, jos sopiva sattuu kohdalle. En ole niitä ihmisiä, jotka joulun jälkeenkään kärsivät jouluähkystä. Minulle hyllyihin jääneet, roimalla alennuksella myytävät joulukoristeet ovat mahdollisuus. Koskaan ei ole liian aikaista alkaa valmistella seuraavaa joulua.
En kärsi jouluähkystä, mutta päänsärky noin tuntia ennen aattoateriaa on hyvinkin tuttu. Koska jouluperfektionistina haluan järjestää perheelleni Kaikkien Aikojen Joulun, kiirettä piisaa. Aatto on tiukemmin aikataulutettu kuin valtionpäämiesten valtiovierailut. Havut portaiden eteen, linnuille lyhde, glögi, joulurauhanjulistus Suomen Turusta, joulupuuro, joulusauna...
Joulun syvin olemus on se, ettei se koskaan ole aivan sellainen kuin pitäisi.
Ja silti jotain jää aina puuttumaan. Joulun syvin olemus on se, ettei se koskaan ole aivan sellainen kuin pitäisi. Ehkä juuri se pitää meitä jouluihmisiä pihdeissään? Että kenties seuraava joulu on juuri oikeanlainen?
Joululla on oma ihannekuvastonsa, jota kohti me kaikki omaan tahtiimme puurramme. Suunta voi myös olla päinvastainen. Toiset lähtevät etelään tai vetävät kaihtimet kiinni ja syövät purkkihernekeittoa. Tavalla tai toisella meidän kaikkien on kuitenkin otettava jouluun kantaa. Niin suuri juhla se on.
Nykyisessa perhetilanteessani vietän joulun lukuisten miesten sekä anoppini kanssa. Hän on melkein 90-vuotias ja ansainnut paikkansa mukavassa nojatuolissa. Muita naisia ei jouluihini viime vuosina ole kuulunutkaan.
Olen huono delegoimaan. Lisäksi olen havaitsevinani, että miesväki turhan usein kuvittelee joulun olevan jotain, joka otetaan valmiina paketista. Joulun aikaan meillä Suomen naisilla on siis tapana perustaa pitopalvelu-elämyspalveluyrityksiä, jotka perinteisin yritystaloudellisin kriteerein eivät oikein lyö leiville. Poikkeuksia tietenkin on, mutta noin yleisesti väittäisin, että joulu kaikkinensa on sukupuolten välisen tasa-arvon viimeisiä koetinkiviä. Lasikattojen lasikatto. Kimaltava, mutta raskas.
Joulu on naisellisen ponnistelun juhla, sen tiesi jo Maria tallissaan. Miehiselle tontille kuuluva kuusen hakeminen torilta ei ole kummoinenkaan suoritus. Eivät he tee sitä pahuuttaan. Ehkä joulu ei oikeasti merkitse miehille samaa kuin naisille? Ehkä se heille on vain muutama ylimääräinen vapaapäivä?
Noin yleisesti väittäisin, että joulu kaikkinensa on sukupuolten välisen tasa-arvon viimeisiä koetinkiviä.
Meitä naisia taas kehotetaan alkamaan jouluvalmistelut jo syksyllä. Silloin kun on mitä otollisin aika poimia metsästä aineksia kransseihin. (Ihan siihen ei jouluhulluuteni yllä.) Muutenkin jouluihanteemme ja valmistelujemme tapa ja moraalinen luonne ovat ajalta, jolloin vielä elimme maatalousyhteiskunnassa. Silloin työkiireet hiljenivät viimeistään marraskuulla ja joulun valmisteluun jäi runsaasti aikaa. Nyt me yritämme saada himmelimme ja joululimppumme valmiiksi muutamassa päivässä. Naisten joulurauha olisi todella tarpeeseen.
Myönnän auliisti, että kipuilen tämän rakkaan jouluni kanssa. Olen tehnyt sen kanssa terapiatyötä kirjoittamalla aiheesta yhden romaaninkin. Sanovat, että viha ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan. Ymmärrän sen aina jouluisin. Mutta toisaalta – olen viettänyt tarpeeksi monta ulkomaanjoulua tietääkseni, ettei se joulu ole mistään kotoisin palmunkaan alla.
Haluan joulun. Minun vain pitäisi muokata suhteeni siihen molempia osapuolia tyydyttäväksi. Ja pistää miehet hommiin.
Tove Jansson oli monessa mielessä viisas nainen. Joulusta hän sanoi, että se on sitä suurempi, mitä pienempiä itse olemme. En usko, että hän tarkoitti biologista ikää.
Toisaalta, luulen ettei minun tilanteeni ole aivan toivoton. Viime joulun osasin nimittäin jo ottaa hieman rennommin. Vähemmän on enemmän – kaikessa muussa paitsi joulusuklaassa, tietysti. Ehkä tänä jouluna panta pään ympärillä löystyy entisestään? Joulurauhaa naisille!
Lue myös:
Naisten joulurauhan julistus