Ruoka-annosten kuvaamisesta on tullut suosittu harrastus, kiitos sosiaalisen median. Puoli seiska tapasi ammatikseen ruokia stailaavan Kati Pohjan, jonka työnä on tuottaa herkullista ja harkittua sisältöä esimerkiksi lehtien sivuille. Alkuperäiseltä koulutukseltaan Kati on kotitalousopettaja, mutta alalla työskentelee myös mm. kokin koulutuksen saaneita ihmisiä. Ammattilaisen mielestä kotikeittiöissä huomio kannattaa suunnata ruuan makuun - ja muutamaan muuhun aterian ulkonäköä olennaisempaan seikkaan.
Jos kuitenkin kiinnostuit ruokastailaamisesta, niin tässä muutama hyväksi havaittu vinkki ruokakuvien ottamiseen:
Valo
Kuten valokuvaamisessa yleensäkin, hienoa kuvaa ei synny ilman valoa. Luonnonvalo on paras valo kuvaamiseen. Aseta annoksesi ikkunan lähelle niin, että ulkoa tuleva valo riittää valaisemaan sen. Vaihtelemalla sitä, mistä suunnasta valo tulee annokseen nähden, on merkitystä. Hyvä nyrkkisääntö on se, että takaa tuleva valo tekee kuvasta pehmeämmän näköisen kun taas edestä tuleva valo saa aikaan kovemman vaikutelman. Valoa voi myös suunnata annokseen esimerkiksi valkoisella paperilla tai foliolla. Leiki rohkeasti valolla ja varjoilla niin saat annoksesta jännittävämmän näköisen!
Kuvakulma
Ruoka-annos näyttää täysin erilaiselta riippuen siitä, minkä valitset kuvakulmaksi. Esimerkiksi keitot, pizzat ja salaatit on helppo kuvata suoraan ylhäältä päin. Sen sijaan annokset, joissa on korkeutta tai erilaisia kerroksia ovat edukseen sivusta, ylä- tai alaviistosta kuvattuina, jolloin ruoan rakenne erottuu hyvin. Kokeile sivusta kuvaamista esimerkkiksi kakkupalaan tai täytettyyn voileipään.
Tausta
Mieti tarkkaan, mitä annoksen taustalla näkyy. Kauneinkin ruoka-annos menettää hehkunsa jos taustalla näkyy sotkuinen keittiö tai epäsiisti työpöytä. Jos kuvaat ruoka-annosta ylhäältä päin mieti, minkälaisella alustalla ruoka on. Onko lautasen alla puinen pöytä vai värikäs pöytäliina?
Astiat
Pinaattikeitto näyttää pinaattikeitolta, vaikka annosta kuinka stailaisi. Kuitenkin annoksen houkuttelevuuteen vaikuttaa se, minkälaisesta astiasta ruoka on tarjoiltu. Onko keitto syvässä posliinikulhossa, puurolautasella vai esimerkiksi lasisessa kipossa? Entä, minkä värinen astia on? Mieti myös, kuinka täynnä lautanen on. Yleensä vähän tyhjempi lautanen näyttää ilmavammalta ja kauniimmalta kuin täyteen ahdettu.
Rekvisiitta
Vaikka ruoka onkin pääosassa, näyttelee tärkeää sivuosaa annoksen ympärillä oleva rekvisiitta. Rekvisiittana voi käyttää kukkia, kynttilöitä, lautasliinoja tai vaikkapa pieniä koriste-esineitä. Ruokaa voi halutessaan myös koristella esimerkiksi yrteillä. Muista, että koristelussa tulee käyttää vain sellaisia ruoka-aineita, jotka sopivat annoksen kanssa maullisesti yhteen. Korvapuustin viereen ei kannata heittää basilikanlehteä vaikka se ehkä suloiselta näyttäisikin.
Rajaus
Tismalleen samalla tavalla stailattu annos näyttää aivan erilaiselta riippuen siitä, miten kuva on rajattu. Onko annos keskellä kuvaa vai esimerkiksi oikeassa alakulmassa? Näkyykö annos kokonaan vai onko osa siitä rajattu pois?