Julkinen piereskely on tabu ja nolona pidetty asia. Opimme jo nuorina, ettei muiden kuullen sovi kaasutella. Syynä on se, että hajuaisti on kulttuurissamme syrjitty aisti, emmekä osaa puhua hajuista luontevasti.
Kaikki ihmiset piereskelevät, vaikka muuta väittäisivät. Yksilölliset erot ovat suuria, mutta keskimäärin ihminen rupsuttelee päivän aikana 7-8 desilitraa
Pierun haju johtuu erilaisten ruoansulatusbakteerien tuottamista rikkiyhdisteistä. Mutta vaikka pierut haisisivat kuinka pahalta, ne eivät ole millään tavalla epäterveellisiä tai vaarallisia.
Piereskelyn ongelmat ovatkin pääasiassa sosiaalisia.
Viestintäantropologian dosentti Päivikki Antola tietää, miksi pieraisu julkisella paikalla nolottaa: ajuaisti on kultturissamme syrjitty aisti ja siksi nolostelemme kaasuttelusta aiheutuvaa hajua.
– Länsimainen ihminen ei ole tottunut puhumaan hajuaistimuksistaan eikä erittelemään niitä kovin hyvin.
Osaamme siis puhua kaikesta, mitä näemme, mutta kun puhe kääntyy hajuaistiin, osaamme lähinnä yökätä – tai nauraa. Pieru onkin ikuinen huumorin lähde.
Vallankäyttöä ja läheistä ystävyyttä
Päivikki Antolan mukaan pierua voi käyttää vallan välineenä ilmaisemaan sosiaalista ylimielisyyttä tai jopa välinpitämättömyyttä. Esimerkiksi töräyttely kesken kokouksen tai luennon kertoo siitä, ettei kaasuttelija välitä tai ole kiinnostunut kuulemastaan.
Joissain tilanteissa piereskely voi myös lujittaa ihmissuhteen luonnollisuutta ja estottomuutta. Pieruväleissä olevat ihmiset voivat pieraista tuosta vaan toistensa seurassa tuntematta noloutta tai häpeää.
– Se on minusta läheisen ystävyyden merkki. Mutta läheistä ystävyyttä on myös ilman pieruvälejä, muistuttaa Antola.
Katso Puoli seitsemän -ohjelman juttu piereskelystä: