Jokaisen hyvän elokuvan taustalla on hyvä tarina, eli käsikirjoitus. Poikaystävä-elokuva kirjoitettiin ja kuvattiin yhteisöllisesti, eli nuorten tyttöjen ja ammattilaisten yhteistyönä.
Ideointi - Mistä ideat tulevat?
Lähtökohta elokuvalle oli se, että annetaan ääni 13-15-vuotiaille nuorille tytöille itselleen: Mikä heitä itseään mietityttää? Poikaystävä-elokuva ideoitiin yksinkertaisesti: jokaisen piti istua alas ja kirjoittaa viisi ajatusta viikon varrelta. Kaikki ajatukset kävivät: Ostanko uudet saappaat? Uusi koulu jännittää. Pitäisikö syödä terveellisemmin? Tarkoitus oli madaltaa kynnystä: ideoita on helppo keksiä ja kehitellä, kunhan ei tyrmää niitä heti alkuunsa.
Valitsimme tyttöjen ideoista ne, jotka puhuttivat eniten ja tuntuivat siksi sopivan leffan pohjaksi. Ystävyydestä ja suosiosta kaveripiirissä sekä sosiaalisessa mediassa puhuttiin paljon. Ja pojista. Ideoiden ei tarvitse olla ”fiksuja” tai ihmeellisiä, mutta niiden pitää aidosti innostaa tekijää itseään: se mikä kiinnostaa tai vaivaa itseä, kiinnostaa ja vaivaa todennäköisesti muitakin. Aiheita löytää vaikka kuinka, kun tarkkailee itseään ja ympäristöään uteliaasti ja rehellisesti.
Ideasta tarinaksi
Juttelimme ryhmässä valituista aiheista, kuten ystävyydestä ja suosiosta. Tytöt miettivät, mitä tarkoittaa ”olla suosittu”, miten se näkyy kaveripiirissä ja somessa? Miten suosiota voi kalastella? Mikä on aitoa ja mikä on ”feikkiä” eli esittämistä? Keskustelujen perusteella ideoimme tilanteita ja kohtauksia. Tytöt improvisoivat tilanteista kohtauksia. Improvisoinnin ja ideoinnin perusajatus on se, että ei torpata toisen ideoita, vaan hyväksytään ne ja kehitetään eteenpäin. Oleellista on päästä pois itsekriittisyydestä sekä häpeästä, luoda ilmapiiri jossa ideointi on helppoa ja hauskaa.
Tilannetta voi vapauttaa juttelemalla tai tekemällä improvisaatioharjoituksia: kun on leikkinyt vähän aikaa yhdessä, on helppo lähteä heittelemään ideoita. Luottamus ja rento ilmapiiri on paras pohja luovuudelle.
Elokuvan juoni 10 minuutissa
Seuraavaksi nuoret jakaantuivat pieniin ryhmiin. Päätimme tarinan tapahtumapaikan (esim. Mikkola Vantaalla) ja annoimme jokaiselle ryhmälle tilanteen, vaikkapa: Uusi tyttö tulee kouluun ja yrittää saada kavereita. Tai: Tyttö haluaa mennä bileisiin, äiti ei anna. Jokainen ryhmä sai 10 minuuttia aikaa kehitellä tarinaa. Noin tunnin kuluttua meillä oli useamman käsikirjoituksen runko olemassa. Valitsimme niistä yhden, sen joka herätti eniten ajatuksia: Porukasta ulkopuoliseksi jäänyt tyttö valehtelee saadakseen kavereita – mutta kuinka pitkälle valheen avulla voi päästä?
Oman metodimme kehittelimme Kaija Juurikkalan kehittämän Taikalamppu-metodin pohjalta, kiitos hänelle siitä! Tarinan kehittely: yksinkertaista, karsi Tarinasta tuli pitkä, hauska ja polveileva, joten yksinkertaistimme sitä paljon lyhytelokuvaa varten. Sama pätee ammatti-käsikirjoittajien työhön: ideoita ja juonenkäänteitä on mielessä aina paljon enemmän kuin tarinaan mahtuu. Silloin kannattaa rajata elokuvan aihe tarkasti, ja valita mukaan vain tapahtumat jotka liittyvät aiheeseen ja vievät tarinaa eteenpäin.
Kehittelimme tarinaa kertomalla tarinaa toisillemme suullisesti. Ääneenkertomalla huomaa helpoiten, mikä kohta on epäselvä tai alkaa kyllästyttää.
Henkilöhahmot – totta ja tarua
Draamaelokuva kertoo aina ihmisen muutoksesta. Jopa elokuvissa, joiden päähenkilö on eläin, mielikuvitusolento tai esine, sillä on yleensä ihmisen ominaisuuksia, joihin katsoja voi samaistua. Siksi draamassa tärkeintä ovat kiinnostavat henkilöhahmot. Miten kiinnostava päähenkilö sitten luodaan? Yksinkertaistaen: Kiinnostava henkilöhahmo on luonteeltaan ristiriitainen, ei siis vain ”hyvä” tai ”paha”. Katsojan on helppo ymmärtää häntä, vaikka hän ei hyväksyisi kaikkea mitä hahmo tekee.
Päähenkilö on myös voimakastahtoinen. Hän haluaa jotain ja toimii saadakseen sen. Yrityksen tiellä on esteitä, jotka päähenkilön täytyy ylittää. Tämä kaikki saa hänet näkemään lopulta itsensä tai maailman uusin silmin.
Katso ympärillesi – tee havaintoja
Kannattaa katsoa ympärilleen ja tehdä havaintoja: tosielämän ihmiset ovat yllättäviä ja ristiriitaisia. Yleensä käsikirjoittaja luo elokuvan henkilöhahmot omien havaintojensa perusteella, mutta Poikaystävän hahmoja kehittelimme yhdessä. Jokainen sai ”kotitehtäväksi” tarkkailla ihmistä lähipiirissään (tai itseään): Mitä hän haluaa? Miten hän ehkä estää itseään? Mikä on hänelle luonteenomaista? Mitkä hänen piirteensä ovat keskenään ristiriitaisia? Miten hän reagoi? Esimerkki voi olla ihminen, joka haluaa kovasti esiintyä, mutta pelkää sitä kuollakseen. Tai äiti, joka haluaa viettää aikaa perheen kanssa, mutta stressaa järjestelyistä niin paljon, että myrkyttää tunnelman.
Oikeiden ihmisten nimiä ei mainittu, vaan havainnoista kehitettiin fiktiivisiä hahmoja, joille annettiin nimi ja ominaisuuksia. Jokainen loi oman roolihahmon, joka auttoi tarinan kehittelyssä ja näyttelemisessä. Myös näyttelijäntyö perustuu havaintoihin ja tekee siitä kiinnostavaa: esimerkiksi suuttunut ihminen ei aina huuda – kiinnostavampaa voi olla jos suuttunutta esittävä näyttelijä vaikka kuiskaa tai mykistyy.
Ideoista valmiiksi elokuvaksi
Suullisesti kehitelty tarina kirjoitettiin ennen kuvauksia paperille, jotta kuvaukset pystyttiin suunnittelemaan koko työryhmän kesken (tytöt näyttelivät, lisäksi kuvauksissa olivat ohjaajat, kuvaaja + äänittäjä). Yleensä käsikirjoitukseen kirjataan myös repliikit, mutta Poikaystävässä halusimme välttää paperinmakuisia repliikkejä. Niinpä kirjoitimme vain ylös kohtauksen tapahtumat ja muistutimme tytöille kuvaustilanteessa, mitä roolihahmo kohtauksessa haluaa ja sanoo, mutta repliikin sai sanoa omin sanoin. Yhteisöllinen elokuva täytti tavoitteensa: ammattilaisten tuella tytöt onnistuivat tekemään omannäköisen elokuvan, jollaista ei olisi muutoin syntynyt.
Kirsikka Saari
