Verohallinnon kanssa satojen miljoonien eurojen veroista riitelevä muoviyhtiö Borealis ihmettelee kovin sanoin verottajan toimintaa.
”Lakimiehemme eivät koskaan ole nähneet minkään EU-maan valtionhallinnon elimen toimivan kuten Suomen verottaja toimii”, yhtiöstä sanotaan.
”Tämä on todella ennenkuulumatonta”, yhtiön viestintä muotoilee.
Borealiksen kommentit koskevat etenkin yhtiön ja verottajan kiistaa niin kutsutusta torjuntavakuudesta. Tällaisen vakuuden asettamalla velallinen voi estää ulosmittauksen täytäntöönpanon siihen saakka, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu.
Borealis halusi vakuuden asettamalla katkaista viivästyskoron kertymisen mahdollisille jälkiveroilleen. Verohallinnon mielestä laki ei salli viivästyskorosta luopumista.
Monimutkainen kiista ratkaistiin Helsingin käräjäoikeudessa viime syksynä. Borealis kertoo, että ratkaisun seurauksena verottaja keskeytti ulosoton, jolloin 150 miljoonan euron vakuus palautettiin yhtiölle, ja yhtiölle esitettyjen jälkiverojen korot jatkavat juoksemistaan.
”Tämä (verottajan) päätös tuli täydellisenä yllätyksenä meille. Lakimiehemme ovat kuvanneet päätöstä ennenkuulumattomaksi ja holtittomaksi”, yhtiö sanoo.
Verohallinto ja Borealis ovat riidelleet vuoden 2014 lopusta alkaen. Silloin verottaja antoi ensimmäisen verotuksen oikaisupäätöksen eli jälkiveron yhtiölle.
Sittemmin jälkiveroja on ropsahtanut lisää niin, että kaikkiaan verottaja on antanut Borealikselle 559 miljoonan euron mätkyt. Yhtiö on valittanut jälkiveroista, ja valitukset ovat tuomioistuinkäsittelyssä.
Verotustiedot ovat salaisia, mutta Borealiksen saamat mätkyt ovat ilmeisesti Suomen ennätys.
”Keskikokoisesta perheautosta tulee Tesla S”
Kiista koskee Borealiksen tapaa maksaa sisäisiä korvauksia konsernin eri osien välillä. Verottajan mielestä suomalaisten tytäryhtiöiden tulot olisi pitänyt näyttää ja verot maksaa Suomessa eikä Itävallassa, jossa Borealiksen pääkonttori sijaitsee.
Yhtiön viestinnästä kiistan ydintä kuvataan näin:
”Tässä on sama tilanne kuin jos olisit vuokrannut keskikokoisen auton. Kun palautat auton, vuokraamo väittää, että oletkin itse asiassa ostanut auton – joka sitä paitsi ei ole keskikokoinen perheauto, vaan oikeasti Tesla S.”
Borealiksen mukaan verokiistassa on kyse ”oikeudenmukaisuudesta ja Verohallinnon tiettyjen päätösten kohtuullisuudesta, jotka ovat johtaneet Borealiksen verotettavan tulon huomattavaan nostoon”.
”Yrityksenä yritämme käyttäytyä vastuullisesti. Me emme harjoita aggressiivista verosuunnittelua emmekä kierrä veroja missään maassa. Itse asiassa olemme maksaneet kahdesta kyseessä olevasta tytäryhtiöstämme enemmän veroa, koska yritysvero on Itävallassa korkeampi kuin Suomessa.”
Verohallinnosta kerrotaan, että se ei voi kommentoida yksittäisiä asiakkaitaan koskevia asioita.