Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomen ensimmäinen musikaali Ruma Elsa filmatisoitiin musiikkielokuvaksi

Ensio Rislakin kirjoittama näytelmä Ruma Elsa hurmasi filmillä toistamiseen 1965, kun suomalaisen nukketeatterin uranuurtaja Sirppa Sivori-Asp ohjasi sukupolvien välistä kuilua kuvaavan ilottelun – ja samalla Suomen ensimmäisen musikaalin – musiikkielokuvaksi.

Elsan matka teatterilavoilta filmille

Mammuttimaisen kirjallisen tuotannon jälkeensä jättänyt Ensio Rislakki (1896–1977) teki leipätyönsä toimittajana, mutta julkaisi useita teoksia lähes vuosittain. Ajoittain Valentin-nimimerkin takaa kirjoittanut Rislakki tunnetaan näytelmiensä lisäksi mm. pakinoista, matkakirjoista ja nokkelista parodioista. Ruman Elsan hän kirjoitti vuonna 1949.

Edvin Laine ohjasi näytelmän välittömästi elokuvaksi, jota ylistettiin aikansa lehdistöarvioissa yhdeksi parhaista, ellei jopa parhaaksi kotimaiseksi komediamenestykseksi.

Vuonna 1958 Ruma Elsa koki uuden tulemisen, kun kapellimestari Jorma Panula tulkitsi tarinan sävellyksiksi, joista syntyi Suomen ensimmäinen musikaali.

Sivori-Asp ohjasi Panulan säveltämän musikaalin musiikkielokuvaksi vuonna 1965. Työryhmään pestautui julkisuuden nousevia tähtiä. Esimerkiksi pukusuunnittelu oli Aira Samulinin, Timo Sarpanevan ja Ingrid Aholinnan kädenjälkeä. Keskeisinä kasvoina nähtiin mm. Birgitta Ulfsson, Iris-Lilja Lassila, Tarja Tuulikki Tarsala, Lasse Pöysti ja Liisamaija Laaksonen, joka näyttelee Elsaa, housuihin pukeutuvaa poikatyttöä.

Kun Elsaa sanotaan rumaksi, päättää hän laittautua, eivätkä miehet voi vastustaa lopputulosta. Elokuva haastaa aikansa sukupuolirooleja ja kuvailee leikkisästi sukupolvien välistä kuilua ja miehistä itserakkautta.

Sivori-Aspin ohjaama Ruma Elsa on pysyvästi katsottavissa Areenassa.

Kuva elokuvasta Ruma Elsa (1965).
Liisamaija Laaksonen ja Kaarlo Juurela elokuvassa Ruma Elsa (1965)
Kuva elokuvasta Ruma Elsa (1965).
Helge Herala ja Liisamaija Laaksonen elokuvassa Ruma Elsa (1965)
Sirppa Sivori-Asp ja Pentti Karhunmaa.
Sirppa Sivori-Asp