Kapellimestari Olli Ahvenlahden luotsaaman Suomen suosikit -musiikkisarjan toisella puoliskolla toivottiin suosikkikappaleita niin iskelmän, popin, dancen kuin rockinkin saralta. Mukaan mahtui erikoisuuksia ja harvemmin tallennettuja helmiä. Kyllä, nämäkin kappaleet koettiin musiikkisarjan keväässä 1994.
Koko Suomen suosikit -sarja pysyvästi Yle Areenassa
Euroviisuedustajanakin tiedetty Timo Kojo levytti vuonna 1993 albumin nimeltä Kojo and the Great Boogie Band. Levylle kääntyi muiden muassa kappale Five Months Two Weeks Two Days käännettynä suomalaisittain muotoon Voi ei. Kojon esitys nähtiin Suomen suosikkien kevään 1994 toisessa jaksossa.
Kultakurkku Riki Sorsa oli ollut vuonna 1993 mukana Elämä lapselle -hyväntekeväisyysalbumilla. Pääasiassa lastenlauluja uusilla sovituksilla sisältäneellä levyllä Sorsan esitettäväksi valikoitui todellinen klassikkolastenlaulu Teddykarhujen huviretki. Alkuperäinen versio kappaleesta on jo vuodelta 1907 nimellä Teddy Bears' Picnic. Sorsan sovituksessa kappaleeseen lisättiin aimo kierros groovea ja reggae-vaikuttimia.
Äärimmäisen harvinainen live-instrumentaali koettiin kevään kuudennessa jaksossa. Finnairin musisoivat lentokapteenit, nelihenkinen The Captains, nousi studion lauteille kitaroimaan Geronimon.
Sinatrakin äsken soitti, penikseni änkee koitti, olin kooli, sanoit 'sä olet out'!
Rockrockjyrä kappaleella Rockrock
Mitä Euro-Sepi syksyllä 1993, sitä Rockrockjyrä keväällä 1994. Varsin eriskummallisenkin projektin takaa löytyi koomikko Juha Laitila, jonka esitykseen valikoitui yhdysvaltalaisen Bobby Freemanin klassikko Do You Wanna Dance. Suomennettuna kappale kantaa nimeä Rockrock ja sen suomennoksesta vastasivat Ile Vainio ja Alpo I. Piippo.
Suosikkilaulaja Kikka palasi vuoden 1994 jaksoissa Suomen suosikkien lavalle. Kevään esitykseksi laulajatar oli valikoinut hittikappaleensa Zoomaile mua, joka julkaistiin ensi kerran osana Kikan ensimmäistä kokoelmalevyä Parhaat puoleni vuonna 1992.