"Mene äkkiä rivitalolle – nyt on sattunut jotakin kamalaa!" Nämä sanat kuudentoista vuoden takaa Pelson vankilan vartijana työskennellyt Osmo Mustonen muistaa lopun elämäänsä. Niistä alkoi yksi Suomen verisimmistä vankilapaoista. Tapahtumat jättivät Mustoseen trauman, joka ei jättänyt rauhaan edes öisin. Veriteko piirtyi verkkokalvolle heti, kun silmät sulkeutuivat, eikä nukkuminen onnistunut. Lopulta hypnoterapia auttoi Mustosta pääsemään eroon mieltä piinaavista näyistä.
23.2.2004 oli kaunis ja aurinkoinen pakkaspäivä Vaalan Pelsossa, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla.
Vangeista, opettajasta ja vartijasta koostuva kirvestyöryhmä siirtyi vankilan päärakennuksesta navetan ja lampolan ohitse henkilökunnan rivitalolle. Siellä yksi huoneisto oli otettu opetuskäyttöön rakennustöiden harjoittelemista varten.
– En tiennyt ollenkaan, mitä olisi vastassa. Ensimmäisenä tuli mieleen, että oli sattunut tapaturma – joku oli jäänyt ehkä puristuksiin tai loukannut muuten itsensä. Muu henkilökunta tiesi, että toimin vapaa-ajallani sopimuspalomiehenä ja olin saanut ensivastekoulutuksen, Osmo Mustonen kertaa tuon päivän tapahtumia.
Talolla häntä oli vastassa outo ja paniikinomainen tunnelma. Pihalla seisovista vangeista ja henkilökunnasta huomasi, että jotain pysäyttävää oli tapahtunut. Mustonen astui sisään.
Opettajana toiminut mies makasi yltä päältä veressä keskellä lattiaa. Verivana vei toiseen huoneeseen, jonne tunnistamattomaksi murjottu vartija oli jätetty lojumaan elottomana.
– Näky oli järkyttävä. Se on piirtynyt verkkokalvoilleni, eikä se sieltä lähde varmasti koskaan. Olin kuitenkin toimintakykyinen. Aluksi tarkistin uhrien elintoiminnot. Vartijan osalta ei ollut enää mitään tehtävissä, mutta opettajaa aloin elvyttää.
Kun ambulanssi saapui, Mustonen tunsi helpotusta. Hän oli saanut elottoman opettajan peruselintoiminnot herätettyä ja uudet auttajat voisivat jatkaa siitä, mihin hän oli jäänyt.
Pakomatkan päätös
Syynä veritekoon oli kahden vangin vankilapako. Opettajan auto oli varastettu ja vangit kadonneet.
– Olin menettänyt työkaverin ja opetustyössä käyvä mies taisteli parhaillaan hengestään. Tuntui täysin käsittämättömältä. Uhriksi olisi voinut joutua kuka tahansa meistä.
Seuraavaksi tuli huoli omasta perheestä, vaimosta ja pojista. Mitä jos he sattuisivat pakenijoiden tielle? Myöhemmin selvisi, että kaksikko oli suunnannut Vaalaan ja jatkanut sieltä matkaa. Muhoksen kohdalla poliisin piikkimatto pysäytti pakenijat.
– Tieto kiinniotosta tuli onneksi melko pian ja oli iso helpotus kaikille. Vaihdoin vaatteet ja lähdin kotiin, Mustonen kertoo.
Työpäivän päätös oli kuitenkin vasta pitkän prosessin alku.
Kotona Mustosta odotti kaksi koulupoikaa, joille isä ei voinut omaa tunnetilaansa näyttää. Tunteet pääsivät valloilleen vasta, kun vaimo saapui töistä kotiin. Arki jatkui. Isä oli paikalla, mutta ei läsnä. Uni ei tullut moneen yöhön.
– Heti kun laitoin silmät kiinni, näky palasi. En pystynyt nukkumaan käytännössä ollenkaan.
Veriteko verkkokalvoilla
Mustonen oli vapaapalokuntalaisena nähnyt monenlaisia tilanteita. Hän oli ollut kolaripaikoilla, sammuttamassa tulipaloja ja auttamassa perheväkivallan uhreja.
Tämä kokemus oli kuitenkin toisenlainen.
– Kun paloautoon hyppää, on yleensä aikaa valmistautua. Nyt tilanne tuli täysin yllättäen ja työssä, johon sitä ei osannut edes ajatella kuuluvaksi.
Tapahtunutta purettiin Pelsossa ammattilaisten avulla. Oli ryhmiä, joissa jokainen halukas sai jakaa kokemustaan muiden kanssa, mutta myös yksilötapaamisia.
– Kaikki hoidettiin tosi hienosti. Siitä jäi yhdessä eteenpäin menemisen meininki. Sellainen Pelso-henki. Palasin varsinaiseen työhön parin viikon kuluessa. Mietin, että paluu tulee sitä hankalammaksi, mitä pidemmälle sitä siirtää, Mustonen kertoo.
Nukkuminen ei töihin paluusta huolimatta onnistunut edelleenkään ja veriteko toistui mielessä heti, kun silmät sulki. Työterveyshoitajan tapaaminen Oulussa muutti lopulta kaiken.
– Hän ehdotti minulle, että hypnoosi voisi olla konsti, jolla pääsisin eteenpäin. Ensin se kuulosti aika utopistiselta ja koko hypnoosi käsitteenä oli minulle tuttu oikeastaan vain Speden elokuvista. Mutta suhtauduin ehdotukseen avoimesti, sillä olin valmis ottamaan vastaan kaiken avun.
Ensin hypnoterapiakoulutuksen saanut työterveyshoitaja testasi, onnistuuko hypnoosi.
– Se onnistui hyvin ja vaivuin hypnoosiin. En tänäkään päivänä tiedä, mihin hoito tarkalleen ottaen perustuu, mutta sovittiin siltä istumalta uusi vastaanottoaika ja päätettiin kokeilla, josko apu löytyisi siitä.
Hypnoosin jälkeen itseään toistava verinen näky oli poissa.
Seuraava käynnin aikana hoitaja vaivutti Mustosen hypnoosiin uudestaan.
– Kun olin hypnoosissa, hän kuvaili minulle tilanteen, jossa katselin telkkaria. Sieltä näkyivät vankilapakoon liittyvät tapahtumat ja mielessäni pyörivä kuva tilanteesta. Sitten hän pyysi ottamaan kaukosäätimen ja kysyi, mitä haluaisin katsoa. Vastasin, että jalkapalloa. Seuraavaksi vaihdoin kanavan ja lopulta hoitaja pyysi sammuttamaan telkkarin kokonaan, Mustonen selittää hoidon vaiheita.
Hypnoosin jälkeen itseään toistava verinen näky oli poissa.
– Muistan sen tilanteen kyllä edelleen, mutta hoitokerran jälkeen verijäljet eivät enää pyörineet jatkuvasti silmissäni. Yksi hoitokerta riitti ja pystyin taas nukkumaan.
Selittämättömät silmäongelmat
Arki työpaikalla ja kotona rullasi vähitellen eteenpäin. Vaikka vankilapaon tapahtumat olivat edelleen mielessä, elämä jatkui omalla painollaan.
– Mietin, pitäisikö minun vaihtaa alaa tai palata aiempaan työhöni linja-auton kuljettajana. Konginkankaan bussiturma sattui kuitenkin pian Pelson tapahtumien jälkeen. Puheet ammatin vaihtamisesta loppuivat siihen.
Mustosen vanginvartijan toimenkuva on sittemmin vaihtunut vankien vapaa-ajan ohjaajan työhön. Hän tiedostaa, että kaikissa ammateissa on omat vaaransa, eikä kaikkea voi ennakoida.
– 50 vuotta aiemmin oli sattunut edellinen vähän vastaavanlainen tapaus, vaikka tällaisesta ammatista on kyse. En ole kovin uskonnollinen mies, mutta ajattelen niin, että tietyt tapahtumat elämässä on ennalta määrätty, eikä niitä voi muuttaa.
Vaikka yöunet palasivat normaaleiksi hypnoosin ansiosta, saman vuoden aikana miestä alkoivat vaivata selittämättömät silmäongelmat.
– En tarkalleen muista, milloin oireilu alkoi, mutta silmiä alkoi särkeä ja ne verestivät. Syytä ei vielä tähänkään päivään mennessä ole löydetty, vaikka asiaa on tutkittu Oysin silmäpolilla. Moni työpäivä alkaakin särkylääkepurkkia avaamalla. Joskus on jäätävä sairauslomalle rauhoittamaan tilannetta, Mustonen kertoo.
Traumaattinen tapahtuma käynnistää valtavan hormonimyrskyn, joka voi kertautua painajaisissa.
Raitis ilma helpottaa oloa. Mustonen kokee, että jonkinlainen yhteys silmäoireilla taitaa olla myös stressiin.
– Olen miettinyt, voisiko silmien sairastelulla olla yhteyttä vankilapakoon liittyvien tapahtumien ja hypnoosin kanssa.
Vastaava ylilääkäri, dosentti Hannu Lauerma käyttää hypnoosia trauman hoidossa. Mustosen silmäoireet voivat Lauerman mukaan olla sattumaa, mutta myös traumasta johtuva tila. Traumaattinen tapahtuma käynnistää valtavan hormonimyrskyn, joka voi kertautua painajaisissa.
Trauman ja siihen liittyvien painajaisten ylläpitämä hormonaalinen myrsky ja kiihtyneisyystila aivoissa saattavat aiheuttaa kroonisia ja vakavia fyysisiä sairauksia.
Jos tila kroonistuu, eikä sitä päästä hoitamaan riittävän nopeasti, se jättää ikään kuin polttomerkin hermostoon.
– Viihdyn työssä ja mielelläni hommia jatkan, mutta välillä on mentävä terveys edellä, Mustonen pohtii.
Muutos on joka tapauksessa tulossa. Pelson vankilalla on edessä muutto Vaalan keskustaan, jonne rakennetaan kokonaan uudet tilat.
– Ainakin sinne asti toivoisin, että pystyn jatkamaan työssäni.
Pelson vankilapaon seuraamuksia kantaa Mustosen lisäksi mukanaan edelleen iso joukko ihmisiä.
– Kun tällaisista hirmutöistä luki aiemmin uutisista, ei tullut ajatelleeksi, miten monien elämään yksittäisellä tapahtumalla voi olla vaikutus. Tiedän, että pakoauton avainten saamiseksi kenenkään ei olisi tarvinnut kuolla tai edes loukkaantua.
Opettajana toiminut mies selvisi hengissä, mutta vammautui loppuiäkseen.
– Miehen perhettä mietin usein. Hänen vaimonsa lähettääkin aina välillä vankilan diakonin välityksellä kuulumisia koko henkilökunnalle.
Tapahtumista muistuttaa tapahtumapaikalla oleva muistokivi. Mustonen vaipuu yhä sen edessä seisoessaan ajatuksiinsa.
– Mitä vain voi sattua, mutta onneksi me ei tiedetä sitä ennakkoon. Pitäisi osata elää tässä hetkessä.
Akuutti Areenassa: Hypnoosi – Avain toipumiseen
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!