Kesäinen draamasarja Karjalan kunnailla kertoo yhteisöllisyydestä, vastuusta ja rakkaudesta

Markku Pölösen ohjaama, kuvitteelliseen Miikkulan kylään sijoittuva Karjalan kunnailla -sarja kertoo pohjoiskarjalaisen kyläyhteisön elämästä kolmen kesän ajan.

Karjalan kunnailla -sarjan tähtinäyttelijät Peter Franzén ja Laura Birn.
Jake (Peter Franzén) ja Hanna (Laura Birn) tapaavat toisensa Miikkulassa.

Sarjaa esitettiin Yle TV2:lla vuosina 2007-2012. Venla-palkittu suosikkisarja keräsi ensimmäisellä esityskaudellaan yli miljoona katsojaa.

Fiktiivinen draamasarja sijoittuu Pohjois-Karjalaan. Sarja on sekoitus ihmissuhteita, juonittelua ja huolta hiljenevän maalaiskylän tulevaisuudesta, kun kyläläiset koettavat säilyttää kotipaikkansa.

Monet sarjan näyttelijöistä olivat tv:n katsojille entuudestaan tuttuja. Sarja palkittiin yleisöäänestyksen voittajana Venla-palkinnolla vuonna 2008.

Perisuomalaisia henkilöhahmoja ja elokuvakylä Höytiäisen rannalla

Sarjan henkilökavalkadissa on perisuomalaisia hahmoja aina viettelevästä opettajasta kylän luottolääkäriin, unohtamatta sanavalmista taksikuskia, ihastustaan peitteleviä nuoria, yksinäisiä kulkureita ja kotiseutuaan kaipaavia paluumuuttajia.

Paikallinen Pohjois-Karjalan murre kuuluu sarjassa etenkin Kontiolahdella syntyneen näyttelijä Janne Kinnusen tulkitsemana.

Sarjan ensimmäiset hahmotelmat suunniteltiin ohjaaja Markku Pölösen mukaan jo vuonna 2003. Sarjaa kuvattiin Kontioniemelle varta vasten rakennetussa filmikylässä. Kontiorannan varuskunnan entisellä alueella oli jo valmiina henkilökunnan vanhoja asuinrakennuksia, joihin lavastaja Minna Santakari suunnitteli Miikkulan kylän keskeiset rakennukset. Alueella sijaitseva entinen Kontiolahden parantola lavastettiin hotelli Miikkulinnaksi.

Yleisö pääsi tutustumaan sarjan kulisseihin opastetuilla kierroksilla. Sarjan päätyttyä vuonna 2012 myös kiinnostus elokuvakylää kohtaan hiljeni ja toiminta lopetettiin. Lahoamaan jääneet rakennukset on sittemmin purettu.

Juhannustaikoja, uusia asukkaita ja sotkuisia ihmissuhteita

Miikkulan kylänraitille tulee eloa, kun kylän ortodoksipastorin, Isä Anton (Hannu Virolainen) kummityttö Hanna (Laura Birn) palaa Helsingistä maaseudulle selvittämätön salaisuus mukanaan.

Kaiken kaikkiaan kylässä eletään muutosten aikaa, sillä Roseniuksen perheen yhteisomistuksessa olleen hotelli Miikkulinnan kohtalo on vaakalaudalla. Perheen pojalla, Jake Roseniuksella (Peter Franzén) on hotellin suhteen toisenlaiset suunnitelmat kuin isällään Martilla (Heikki Kinnunen).

Yllättävät kohtaamiset ja uudet rakkaussuhteet sotkevat useammankin kyläläisen suunnitelmia. Kuka on salaperäinen motoristimies Veikko (Taisto Reimaluoto), josta baarinpitäjä Maikki (Sanna-Kaisa Palo) on kiinnostunut? Opettajana työskentelevä Kirsti (Maria Sid) päättää luotsata kylän laulajista voittajajoukkueen kuorokilpailun voittoon, mutta ennen virallista esitystä ehtii sattua ja tapahtua.

Kauppiaspariskunnan Arjan (Elina Knihtilä) ja Harrin (Heikki Hela) kodin remontti on kesken, mikä kuumentaa etenkin luonteeltaan tulisen Arjan tunteita. Yhdessä he päättävät uskaltautua toteuttamaan yhteistä haavetta.

Karjalan kunnailla, Elina Knihtilä, Markku Pölönen, yle tv1
Arja (Elina Knihtilä) on kyläkauppias, mutta olisiko tulevaisuudessa luvassa jotain muuta? Kuva: Suomen Filmiteollisuus Oy | Pasi Räsämäki. Roolissa: Elina Knihtilä

Toisen kesän alkua varjostaa huoli kyläkoulun lopettamisesta, kun lapset päätetään siirtää Kolin kouluun. Jokaisella kyläläisellä on oma mielipiteensä asiaan, joten piinkova liikenainen Saara Tornikoski (Lotta Lehtikari) päättää ottaa asian hoidettavakseen. Koulun säilyttämiseksi ja uusien asukkaiden houkuttelemiseksi miikkulalaiset osallistuvat ”Vuoden paras kylä” -kilpailuun.

Miikkulan oma filosofi, taksikuski Keijo Sahioja (Ismo Apell) saa äärimmäisen vastuullisen tehtävän suoritettavakseen, mutta luonteelleen tyypillisesti Sahioja onnistuu sotkemaan sekä omat että toisten asiat. Rakkausrintamalla myrskyää, kun uusia suhteita paljastuu. Päästäänkö Miikkulassa juhlimaan häitä?

Seuraavana kesänä Miikkulassa on jälleen eloa, kun kaivostyöläiset ovat saapuneet vilkastuttamaan kylää. Kaivos synnyttää närää, mutta moraaliltaan joustava kaupanteon ammattilainen Jorma Jumppanen (Juha Veijonen) näkee tilanteessa loistavia mahdollisuuksia tehdä rahaa.

Sahioja ja Isä Antto päättävät perustaa kesäteatterin ja uusi harrastus paljastaa Jaakko Jumppasesta (Janne Kinnunen) piileviä kykyjä. Ensi-illan ja kesän viimeisten juhlien lähestyessä on aika selvittää kesän aikana syntyneet sotkut.

Tarinankertoja Pohjois-Karjalasta

Karjalan kunnailla perustuu Markku Pölösen sekä tuottaja Satu Sadinkankaan alkuperäisideaan. Itäsuomalaisen elämänmenon kuvaus on tuttua myös Pölösen muussa tuotannossa.

Yhdeksän pitkää elokuvaa ohjanneen Pölösen teoksista suurin osa sijoittuu hänen synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan. Pirkko Franck-Arkimiehen haastattelussa Pohjois-Karjalassa syntynyt Pölönen kertoo ammentavansa inspiraatiota lapsena ja nuorena kuulemistaan tarinoista sekä rakkaasta kotiseudustaan.

On hyvä poiketa nostalgioimaan, se on terapeuttista.

Markku Pölönen

Ylen haastattelussa Pölönen kertoo työstävänsä seuraavaa elokuvaansa, joka perustuu Veikko Huovisen kirjaan Hamsterit. Elokuvan pääosissa tullaan näkemään tunnettuja suomalaisia ammattinäyttelijöitä. Elokuva kuvataan pääosin Pohjois-Karjalassa.

Lähteet: elonet.finna.fi: Markku Pölönen; elonet.finna.fi: Janne Kinnunen; Karjalan kunnailla -sarjan arkistosivut; Suomen Filmiteollisuus - SF Filmikylä