Matkasin läpi Suomen etsimässä ilmastonmuutosta. En odottanut löytäväni juuri mitään, ehkä ensimmäisiä merkkejä tulevista mullistuksista. Se, mitä löysin, menikin harppauksen pidemmälle: Matkalta löytyikin vastauksia siihen, miten ilmastonmuutoksen kanssa opitaan elämään.
Tutkimusmatkallani ilmastonmuutoksen Suomessa tapasin kirjavan joukon keskenään hyvin erilaisia ihmisiä. Kaikki suhtautuvat ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin hyvin eri tavoin: Osaa ilmastonmuutos pelottaa, osa ei ajattele sitä lainkaan.
Heitä kaikkia kuitenkin yhdistää kaksi asiaa: he kaikki asuvat Suomessa, missä ilmastonmuutos tuli jo, ja he ovat kaikki selvinneet siitä.
Kaikista eniten minut yllätti haastatteluissa jatkuvasti toistuva toivo.
Näistä kohtaamisista syntyi Ikioma ilmastokriisimme -sarja, joka löytyy kokonaan Areenasta.
Osa kohtaamieni ihmisten tarinoista on todella surullista kuultavaa. Silti kaikista eniten minut yllätti haastatteluissa jatkuvasti toistuva toivo.
Saimaannorppia on Suomessa vähän päälle 420, kanta on saatu kaksinkertaistumaan suojelutoimien takia viimeisen 40 vuoden aikana. Kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että tästä 40 vuotta eteenpäin olosuhteet Etelä-Saimaalla eivät enää ole sellaiset, missä norppa pystyisi turvallisesti pesimään ja kannan kasvu voisi jatkua.
Siitä huolimatta, kun kysyin norpansuojelijalta, kokeeko hän tekevänsä turhaa työtä, hän vastasi: "Ei tietenkään, kyllä me pystytään tämä asia hoitamaan."
Sama toistui, kun vierailin luomutilalla Lohjalla. Siellä viljelijät osasivat iloita ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista maanviljelyn uusista mahdollisuuksista, vaikka vain pari kuukautta aikaisemmin heidän peltojensa sato oli tuhoutunut lähes kokonaan äärimmäisen sään takia. Sellaisen sään, joka on ilmastonmuutoksen vuoksi yleistymässä.
Ilmastonmuutos ei vaadi meiltä pelkkiä torjuntatoimia, vaan yhä enemmän myös sopeutumista niihin muutoksiin, joita nyt jo alkaa olla, ja jotka yleistyvät ja voimistuvat tästä eteenpäin.
Monissa paikoissa on jo kova tekemisen meininki. Kun muutos osuu kohdalle, ei kukaan sarjaan haastatelluista ole jäänyt tuleen makaamaan. Sopeutumista, eli ilmastonmuutoksen kanssa elämistä, tehdään nyt jo sekä henkilökohtaisella että rakenteellisella tasolla.
Valmistautuminen ja sopeutuminen muutokseen näkyi esimerkiksi Petäjävedellä, missä poikkeuksellinen kuivuus ja sitä seurannut rankkasade pilasivat kunnan päävedenottamon yhdessä yössä. Nyt, pari vuotta vesikriisin jälkeen on päästy tilanteeseen, missä kunnassa on uudet kaivot ja moderni vedenottamo. Niillä varmistetaan se, että jos luonto taas osoittaa voimaansa, tällä kertaa kuntaa ei yllätetä ns. housut nilkoissa.
Kun muutos osuu kohdalle, ei kukaan sarjaan haastatelluista ole jäänyt tuleen makaamaan.
Vaikka emme kykenekään enää täysin pysäyttämään ilmastonmuutosta ja sen mukanaan tuomia katastrofeja, me voimme vielä oppia elämään muutoksen mukana. Suomi selviää tästä kyllä.
Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että nämä ongelmat ja mullistukset on otettava tosissaan. Emme vielä tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan ja vastaamattomia kysymyksiä on valtavasti. Kysymyksiä, kuten:
- Miten turvaamme ruuantuotannon ja puhtaan veden jokaiselle tulevaisuudessa?
- Miten selviämme, kun talvista tulee entistäkin pimeämpiä, harmaita ja ankeita?
- Miten pidämme huolta siitä, että talot, joita ei ole rakennettu kestämään edes meidän nykyistä ilmastoa, pysyvät pystyssä tulevaisuudessa?
- Miten suojelemme saimaannorppaa, jonka lisääntymismahdollisuudet uhkaavat kadota?
Nämä ja sata muuta kysymystä nousevat mieleeni, kun mietin tätä tutkimusmatkaani ympäri Suomen. Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita meidän täytyy alkaa kysyä. Toivottavasti niihin löytyy valtava määrä erilaisia, hyviä vastauksia.
Sopeutuminen muutokseen luo toivoa.